Kolumbialainen Rubio voitti mäkietapin – Evenepoel siirtyi UAE Tourin johtoon

22.2.2023

Arabiemiraateissa ajettavan WorldTour -sarjan UAE Tour -kilpailun kolmas ja kilpailun pisin 185 kilometrin etappi päättyi noin 20 kilometrin nousuun. Kuten oli ennakolta selvää, mäki muutti paljon kokonaiskilpailun tilannetta. Etapin vei nimiinsä noin 10 kilomerin soololla kolumbialainen Einer Rubio (Movistar Team), mutta toiseksi ajanut maailmanmestari, belgialainen Remco Evenepoel (Soudal Quick-Step) nousi kokonaiskilpailun johtoon.

Kilpailu käynnistyi neljän ajajan irtiotolla. Se pääsi parhaimmillaan reilun viiden minuutin päähän, mutta pääjoukossa kontrolli toimi. Johtajanpaitaa kantaneen Lucas Plappin Ineos ja kokonaiskilpailun johtoa hamunnut Soudal Quick-Step pitivät huolen, että karkulaiset eivät mene maaliin asti. Mutta espanjalaisjoukkue Movistar oli päättänyt hyökätä. Sillä oli Oier Lazkano irtiottoryhmässä. Lazkano menikin pitkälle. Kun muut irtiottoryhmäläiset oli ajettu kiinni, Lazkano jatkoi yksin. Mutta hänkin tuli kiinniajetuksi, kun maaliin oli matkaa noin 14 kilometriä.

Mutta Movistar hyökkäsi uudelleen. Nousun alkupuoliskolla pienentyneestä pääjoukosta irtosivat mäen puolivälissä Movistarin ajajat Albert Torres ja Einer Rubio. Torres oli vain antamassa alkuvauhdit Rubiolle, joka jatkoi yksin kärjessä. Rubiolla oli minuutin ero pääjoukkoon, kun matkaa oli viisi kilometriä nousun päälle. Eroa ryhdyttiin pienentämään lähinnä Soudal Quick-Stepin toimesta. Mutta Rubio kesti. Ero viimeisen kilometrin alkaessa oli puolisen minuuttia. Nousu jatkui, ero pienentyi, mutta Rubio ylitti maaliviivan ykkösenä. Toiseksi nousi Soudal Quick-Stepin kapteeni Remco Evenepoel 14 sekuntia myöhemmin. Belgialaisjoukkueen työ palkittiin, sillä Evenepoel kantaa tästä eteenpäin kilpailun johtajanpaitaa. Hänellä on seitsemän sekunnin ero toisena oleavaan Lucas Plappiin.

Apumiehen roolissa ajava AG2R Citroën Teamin Jaakko Hänninen tuli pitkään nousua ylös kärkiryhmän mukana. Mutta hän joutui jättäytymään, kun maaliin oli matkaa vajaa kolme kilometriä. Hän oli maalissa 49:s ja nousi kokonaiskilpailussa sijalle 45.

- Tein töitä kapteeneillemme ennen loppunousua tasaisella ja mäen juurella. Se söi tietysti vähän jalkoja. Tässä mäessä peesistä on paljon hyötyä. Sitä yritin käyttää mahdollisimman paljon. Mutta sitten jossakin jyrkemmässä kaarteessa porukka katkesi edestäni ja minulla ei ollut enää mahdollisuutta nousta takaisin, kertoi Jaakko Hänninen.

Seuraavat kolme etappia ovat kiriajajille. Etapit ovat tasaisia ja tuulikin saattaa pysyä melko heikkona. Sunnuntain päätösetapilla on noin 10 kilometrin loppunousu.

Tulokset

UAE Tour (2.UWT) Arabiemiirikunnat

Etappi 3/7 Umbrella Beach Al Fujairah - Jebel Jais 185 km

1 Einer Rubio (Kolumbia) Movistar Team 4:51:24
2 Remco Evenepoel (Belgia) Soudal Quick-Step + 0:14
3 Adam Yates (Iso-Britannia) UAE Team Emirates + 0:15
4 Alexey Lutsenko (Kazakstan) Astana Qazaqstan Team s.a.
5 Lucas Plapp (Australia) INEOS Grenadiers s.a.
6 Harm Vanhoucke (Belgia) Team DSM s.a.
7 Thomas Gloag (Iso-Britannia) Jumbo-Visma s.a.
8 Andreas Leknessund (Norja) Team DSM s.a.
9 Sepp Kuss (USA) Jumbo-Visma s.a.
10 Ben Zwiehoff (Saksa) BORA-hansgrohe s.a.

49 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 2:21

Tilanne 3/7 etapin jälkeen

1 Remco Evenepoel (Belgia) Soudal Quick-Step 8:27:22
2 Lucas Plapp (Australia) INEOS Grenadiers + 0:07
3 Pello Bilbao (Espanja) Bahrain Victorious + 0:11
4 Stefan de Bod (Etelä-Afrikka) EF Education-EasyPost + 1:01
5 Wout Poels (Hollanti) Bahrain Victorious + 1:04
6 Harm Vanhoucke (Belgia) Team DSM + 1:10
7 Andreas Leknessund (Norja) Team DSM s.a.
8 Einer Rubio (Kolumbia) Movistar Team + 1:11
9 Georg Steinhauser (Saksa) EF Education-EasyPost s.a.
10 Adam Yates (Iso-Britannia) UAE Team Emirates + 1:12

45 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 4:27

UAE Tour (2.UWT) Arabiemiirikunnat

Ma 20.2.2023 Etappi 1 Al Dhafra Castle - Al Mirfa 151 km
Ti 21.2.2023 Etappi 2 Khalifa Port - Khalifa Port (TTT) 17,2 km
Ke 22.2.2023 Etappi 3 Umbrella Beach Al Fujairah - Jebel Jais 185 km
To 23.2.2023 Etappi 4 Al Shindagha - Dubai Harbour 174 km
Pe 24.2.2023 Etappi 5 Al Marjan Island - Umm al Quwain 182 km
La 25.2.2023 Etappi 6 Abu Dhabi - Abu Dhabi Breakwater 166 km
Su 26.2.2023 Etappi 7 Hazza Bin Zayed Stadium - Jebel Hafeet 153 km

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Communication AG2R Citroën Team
presse@france-cyclisme.fr
Yves Perret +3368248992