Hännisen joukkue jälleen aktiivinen - Lukáš Kubiš piti johtajanpaidan

7.2.2026

Ranskassa ajettavan Etoile de Bessegesin neljäs ja samalla toiseksi viimeinen noin 155 kilometrin etappi päättyi massakiriin. Etappi oli profiililtaan helppo. Noin 40 ajajaa sai saman ajan kuin voittaja belgialainen Joppe Heremans. Etapin alussa lähti kolmen ajajan ryhmä irtiottoon. Ja kuten aikaisempinakin päivinä, irtiotossa oli mukana Jaakko Hännisen joukkuetoveri. Nyt vuorossa oli ranskalainen Clément Davy, joka on ajanut viisi vuotta WorldTour -ammattilaisena Groupama-FDJ:ssa.

Irtiotto pieneni lopussa kahteen ajajaan. Parivaljakko pääsi pitkälle. Viimeinen mies ajettiin pääjoukon toimesta kiinni viimeisen kilometrin kynnyksellä.

Kokonaistilanne pysyi neljän kärkiajajan osalta ennallaan. Voittoratkaisu nähdään viimeisellä etapilla.

Jaakko Hänninen tuli maaliin sijalla 55. Hänelle kirjattiin 20 sekuntia aikatappiota kärkiryhmään nähden.

- Roolina joukkueen vieminen hyvillä sijoilla loppukierroksille 30 kilometriä maalista ja sitten tulla maaliin riskejä ottamatta. Sain pidettyä joukkuetoverit suojassa. Sunnuntaina vielä paineeton aika-ajo Bessègesin päätteeksi, kertoi Jaakko Hänninen.

Kilpailun viimeinen etappi on noin 10 kilometrin aika-ajo. Reitillä on lopussa reilun 2,5 kilometrin nousu, jossa on keskijyrkkyys on 5,3 prosenttia.

Tulokset
Étoile de Bessèges (UCI 2.1), Ranska

4/5 etappi Saint-Christol-lez-Alès - Vauvert 154,8 km

1. Joppe Heremans (Belgia), Van Rysel Roubaix, 3:18:41
2. Lukáš Kubiš (Slovakia), Unibet Rose Rockets, s.a.
3. Paul Lapeira (Ranska), Decathlon CMA CGM Team, s.a.
4. Matteo Moschetti (Italia), Pinarello Q36.5 Pro Cycling Team, s.a.
5. Louis Hardouin (Ranska), Van Rysel Roubaix, s.a.
6. Mathieu Kockelmann (Belgia), Lotto Intermarché, s.a.
7. Axel Huens (Ranska), Groupama - FDJ United, s.a.
8. Léandre Lozouet (Ranska), CIC Pro Cycling Academy, s.a.
9. Sandy Dujardin (Ranska), TotalEnergies, s.a.
10. Henri Uhlig (Saksa), Alpecin-Premier Tech, s.a.

55. Jaakko Hänninen (Suomi) Nice Métropole Côte d'Azur + 0:20

Tilanne 4/5 etapin jälkeen

1. Lukáš Kubiš (Slovakia), Unibet Rose Rockets, 13:44:05
2. Henri Uhlig (Saksa), Alpecin-Premier Tech, +0:13
3. Louis Hardouin (Ranska), Van Rysel Roubaix, +0:16
4. Clément Izquierdo (Ranska), Cofidis, s.a.
5. Paul Lapeira (Ranska), Decathlon CMA CGM Team, s.a.
6. Mathieu Kockelmann (Belgia), Lotto Intermarché, +0:18
7. Sandy Dujardin (Ranska), TotalEnergies, +0:20
8. Matys Grisel (Ranska), Lotto Intermarché, s.a.
9. Léandre Lozouet (Ranska), CIC Pro Cycling Academy, s.a.
10. Francisco Muñoz (Espanja), Team Polti VisitMalta, s.a.

44. Jaakko Hänninen (Suomi) Nice Métropole Côte d'Azur + 2:39

Étoile de Bessèges (UCI 2.1), Ranska

ke 04/02 - Et. 1 Bellegarde - Bellegarde (150,1 km)
to 05/02 - Et. 2 Saint-Gilles - Domessargues (162,7 km)
pe 06/02 - Et. 3 Bessèges - Bessèges (162,3 km)
la 07/02 - Et. 4 Saint-Christol-lez-Alès - Vauvert (154,8 km)
su 08/02 - Et. 5 ITT Alès - L’Hermitage (10,2 km)

_________
Lisätietoja
Esko Lummelampi p. 0500 240 029