Slovakian Kubis johtoon mäkietapin jälkeen Etoile de Bessegesissä – Hänninen kärkiryhmässä maaliin

6.2.2026

Etoile de Bessegesin maastoltaan vaativin kolmas etappi pudotti kilpailun johdossa olleen belgialaisen Tom Crabben kauaksi tuloslistalla. Etapin nousut olivat hänelle ja monelle muulle liikaa. Kilpailun kärkeen nousi kokonaiskilpailun kakkosena ollut ja myös nyt kolmannella etapilla toiseksi sijoittunut slovakialainen Lukas Kubis (Unibet Rose Rockets).

Kilpailussa nähtiin 10 ajajan irtiotto, jossa oli mukana Jaakko Hännisen joukkuetoveri, ranskalainen Victor Papon. Papon oli vahva mäkikireissä ja nousi mäkikirikilpailun ykköseksi. Hän on ottamassa koko etappikilpailun mäkikirikilpailun ykköspaikan, mikäli selviää maaliin kahdelta viimeiseltä etapilta.

Irtiottoryhmä oli pääjoukon vahvojen joukkueiden kontrolloima. Irtiotto tuli kiinni ennen lopun ratkaisevia nousuja. Niissä pääjoukko repeili ja lopussa oli enää noin 50 ajajaa, jotka ratkoivat kärkisijoja. Jaakko Hänninen jäi väärään ryhmään, mutta tuli kuitenkin lopussa takaisin ykkösryhmään tuoden mukanaan joukkuekaverinsa Baptiste Gilletin. Hänninen oli 45. samalla ajalla kuin voittaja.

-Tänään oli Bessègesin haastavin etappi. Saatiin meidän Victor irtiottoon ja hän nappasi meille mäkipaidan. Itselläni nousut kulkivat kohtuullisen hyvin. Lopussa autoin Baptistea sijoittautumisessa kiriin, kertoi Jaakko Hänninen.

Kilpailun toiseksi viimeinen, noin 155 kilometrin etappi sisältää yhden kahdesti ajattavan kolmoskategorian nousun. Muuten etappi on tasamaata. Kokonaiskilpailun kärki säilynee entisellään. Sen sijaan viimeinen etappi, noin 10 kilometrin aika-ajo tulee ratkaisemaan kokonaiskilpailun voittajan.

Tulokset
Étoile de Bessèges (UCI 2.1), Ranska

3/5 etappi Bessèges - Bessèges 162,3 km

1. Henri Uhlig (Saksa), Alpecin-Premier Tech, 3:36:50
2. Lukas Kubis (Slovakia), Unibet Rose Rockets, s.a.
3. Louis Hardouin (Ranska), Van Rysel-Roubaix, s.a.
4. Victor Loulergue (Ranska), Groupama-FDJ United, s.a.
5. Jenthe Biermans (Belgia), Cofidis, s.a.
6. Léandre Lozouet (Ranska), CIC Pro Cycling Academy, s.a.
7. Andre Mifsud (Malta), Team Polti VisitMalta, s.a.
8. Andrea Piras (Italia), Solution Tech-NIPPO-Rali, s.a.
9. Noa Isidore (Ranska), Decathlon CMA CGM Team, s.a.
10. Matys Grisel (Ranska), Lotto-Intermarché, s.a.

45. Jaakko Hänninen (Suomi) Nice Métropole Côte d'Azur s.a.

Tilanne 3/5 etapin jälkeen

1. Lukas Kubis (Slovakia) Unibet Rose Rockets 10:25:30
2. Henri Uhlig (Saksa) Alpecin-Premier Tech +0:07
3. Louis Hardouin (Ranska) Van Rysel-Roubaix +0:10
4. Clement Izquierdo (Ranska) Cofidis s.a.
5. Mathieu Kockelmann (Belgia) Lotto-Intermarché +0:12
6. Matys Grisel (Ranska) Lotto-Intermarché +0:14
7. Sandy Dujardin (Ranska) Team TotalEnergies s.a.
8. Léandre Lozouet (Ranska) CIC Pro Cycling Academy s.a.
9. Francisco Muñoz (Malta) Team Polti VisitMalta s.a.
10. Ewen Costiou (Ranska) Groupama-FDJ United s.a.

46. Jaakko Hänninen (Suomi) Nice Métropole Côte d'Azur + 2:13

Étoile de Bessèges (UCI 2.1), Ranska

ke 04/02 - Et. 1 Bellegarde - Bellegarde (150,1 km)
to 05/02 - Et. 2 Saint-Gilles - Domessargues (162,7 km)
pe 06/02 - Et. 3 Bessèges - Bessèges (162,3 km)
la 07/02 - Et. 4 Saint-Christol-lez-Alès - Vauvert (154,8 km)
su 08/02 - Et. 5 ITT Alès - L’Hermitage (10,2 km)

________________________
Lisätietoja
Esko Lummelampi p. 0500 240 029