Jaakko Hännisen joukkue kaksoisvoittoon Tour de Romandien ensimmäisellä etapilla

24.4.2024

Jaakko Hännisellä työntäyteinen, mutta hyödyllinen päivä.
Jaakko Hännisellä työntäyteinen, mutta hyödyllinen päivä.

Jaakko Hännisen  joukkue Decathlon AG2R La Mondiale pääsi juhlimaan ei niin tavallista kaksoisvoittoa, kun Tour de Romandien ensimmäinen 165,7 kilometrin etappi päättyi Fribourgiin. Ykköseksi kiri 27-vuotias Dorian Godon takapyörässään hänen italialainen joukkuetoverinsa Andrea Vendrame. Voittoa odotettiin Vendramelta, mutta Godonin veto oli niin voimakas, että hän ylitti maalilinjan ensimmäisenä.

Kuuden luokitellun nousun etappi ajettiin koleassa, vain seitsemän asteen lämmössä. Mutta ajajat säästyivät sateelta. Ensimmäinen kymmenen kilometriä ei ollut vielä täyttynyt, kun kärkeen iski kuuden ajajan vahva ryhmä. Se sai parhaimmillaan lähes neljän minuutin eron pääjoukkoon. Kun maaliin oli noin 70 kilometriä, pääjoukko aloitti pienentämään eroa. Kun maalilinja ylitettiin ensimmäisen kerran lähdettäessä vielä noin 40 kilometrin loppulenkille, eroa oli vielä yli kaksi minuuttia. Yksi työhevonen pääjoukon kärjessä oli Jaakko Hänninen, joka teki vahvaa vetoa parinkymmenen kilometrin ajan pääjoukon kärjessä. Siitä huolimatta Hänninen selvisi maaliin samalla ajalla kuin voittaja.

- Minulla oli päivän työnä irtioton takaa-ajoa 35 - 15 kilometriä ennen maalia. Meillä oli kaksi hyvää korttia tälle etapille ja tavoite oli selvä. Kaksoisvoittoa paremmin ei olisi päivä voinut mennä ja toi hymyn työmiehenkin huulille. Se, että tulin maaliin ykkösryhmässä samalla ajalla kuin voittaja, oli tietysti toissijaista ja jalatkin olivat jo tyhjät. Mutta kestin iskut vyön alle, kertoi Jaakko Hänninen.

Kokonaiskilpailun johtoon nousi etapin voittaja Dorian Godon. Prologin jälkeen johtajan paitaa kantanut hollantilainen Maikel Zijlaard  kärsi nyt yli 17 minuutin tappion ja putosi kauas kärjestä. 

Seuraavaksi ajetaan kilpailun pisin, 171 kilometrin etappi. Etapilla on kaksi kakkoskategorian nousua, joista toinen on etapin loppunousu. 

Tulokset

77. Tour de Romandie (2. UWT), Sveitsi

1/5 etappi Château d’Oex – Fribourg 165,7 km

1    Dorian Godon (Ranska) Decathlon AG2R La Mondiale Team 3:49:58
2    Andrea Vendrame (Italia) Decathlon AG2R La Mondiale Team s.a.
3    Gianni Vermeersch (Belgia) Alpecin – Deceuninck s.a.
4    Milan Menten (Belgia) Lotto Dstny s.a.
5    Kasper Asgreen (Tanska) Soudal Quick-Step s.a.
6    Matevž Govekar (Slovenia) Bahrain – Victorious s.a.
7    Alex Aranburu (Espanja) Movistar Team s.a.
8    Clément Venturini (Ranska) Arkéa - B&B Hotels s.a.
9    Thibaud Gruel (Ranska) Groupama – FDJ s.a.
10    Kobe Goossens (Belgia) Intermarché – Wanty s.a.

77     Jaakko Hänninen (Suomi) Decathlon AGR La Mondiale s.a.

Tilanne prologin ja 1/5 etapin jälkeen

1    Dorian Godon (Ranska)  Decathlon AG2R La Mondiale Team 3:52:46
2    Gianni Vermeersch  (Belgia) Alpecin – Deceuninck + 0:06
3    Julian Alaphilippe  (Ranska) Soudal Quick-Step + 0:09
4    Tim van Dijke (Hollanti) Team Visma | Lease a Bike + 0:10
5    Alex Aranburu (Espanja) Movistar Team + 0:11
6    Antoine Aebi (Sveitsi) Swiss Cycling s.a.
7    Jan Christen (Sveitsi) UAE Team Emirates s.a.
8    Ilan van Wilder (Belgia)  Soudal Quick-Step s.a.
9      Andrea Vendrame (Italia) Decathlon AG2R La Mondiale Team + 0:12
10    Matevž Govekar (Slovenia) Bahrain – Victorious  s.a.

50     Jaakko Hänninen (Suomi) Decathlon AGR La Mondiale  + 0:18

77. Tour de Romandie (2. UWT), Sveitsi

Ti 23.04.        Prologi    Payerne – Payerne 2,28 km
Ke 24.04.        1. etappi    Château d’Oex – Fribourg 165,7 km
To 25.04.        2. etappi    Fribourg - Salvan/Les Marécottes 171 km
Pe 26.04.        3. etappi      Oron – Oron 15,5 km (ITT)
La 27.04.        4. etappi     Saillon – Leysin 159,2 km    
Su 28.04.        5. etappi     Vernier – Vernier 150,8 km

Yhteensä 664 km, n. 10.800 nousumetriä


Lisätietoja
Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt
Baptiste Ollier p. +33 6 73 69 18 20