Nuori Oscar Onley etappivoittoon Willunga Hillillä – Hänninen kapteeniaan auttaen 37:s

20.1.2024


Tour Down Underin toiseksi viimeinen 129,3 kilometrin etappi toi kilpailuun uudenlaista säpinää, sillä etappi päättyi Willunga Hillin nousuun. Kolmen kilometrin nousu ajettiin kahdesti ja toisella kerralla maali oli nousun päällä. Nousun keskijyrkkyys oli reilu seitsemän prosenttia, mutta jyrkin osuus oli yli 15 prosenttia. Kiriajajat, jotka olivat juhlineet neljällä ensimmäisellä etapilla, eivät pysyneet mukana. Näin nähtiin toisentyyppiset ajajat kärjessä ja vahvin oli vasta 21-vuotias Oscar Onley (Iso-Britannia, Team DSM-Firmenich Postnl).

Tämän päivän etapilla ei tarvinnut odotella innokkaita irtiottajia. Heti alussa kärkeen iski neljä ajajaa. Ryhmä sai parhaimmillaan yli kolmen minuutin eron pääjoukkoon. Mutta yritys oli tuomittu. Viimeinenkin irtiottaja, tanskalainen Casper Pedersen (Soudal – Quick Step) tuli kiinni, kun ensimmäisen kerran kiivettiin Willunga Hilliä. Tällöin oli maaliin matkaa 23 kilometriä. Siinä vaiheessa keskinopeus oli noin 47 kilometriä tunnissa, joten alkumatka, reilu 100 kilometriä tultiin reippaalla vauhdilla suotuisan tuulen avittamana

Nousu verotti ajajajoukkoa niin, että vain noin puolet oli enää kärkiryhmässä, kun Willunga Hill oli ajettu ensimmäisen kerran. Mukana oli myös Jaakko Hänninen. Kun toista kertaa noustiin kohti maalia, porukka oli harventunut entisestään. Terävämpään kärkeen jäi vain vajaa 10 ajajaa. Viimeisellä kilometrillä nähtiin vielä muutama isku, mutta tehokkaimman iskun teki Oscar Onley muutama sata metriä ennen maalia. Siihen ei enää kukaan pystynyt vastamaan. Onleyn maanmies, kokeneempi Stephen Williams (Israel - Premier Tech) kiri toiseksi. Suomalaisen Kjell Carlströmin johtama Israel – Premier Tech on kilpailun ainoa ProTour -tason joukkue ja antaa näin kovia näyttöjä suurten ympäriajojen villikorttivalinnoille.

Kokonaiskilpailun kärkeen nousi nyt Stephen Williams, mutta päivän etappivoittaja Oscar Onley on samalla ajalla toisena.

Jaakko Hänninen odotti mielenkiinnolla Tour Down Underin ensimmäistä mäkipäivää. Viiden kuukauden kilpailutauko toi kuitenkin epävarmuutta mäkikykyyn. Mutta päivä sujui hyvin. Hän oli päivän etapilla 37:s jääden voittajalle minuutin ja 11 sekuntia. Hän nousi kokonaiskilpailussa sijalle 38. Hänninen auttoi joukkueensa kapteenia Valentin Paret Peintrea ja työ ei mennyt turhaan. Paret Peintre oli etapin seitsemäs ja nousi kokonaiskilpailussa kahdeksanneksi.

- Päivä meni joukkuekavereiden sijoittamista kahdelle viimeiselle kilometrille. Oli mukava nähdä, että Valentin pystyi tekemään hyvän tuloksen työn päälle, kertoi Jaakko Hänninen.

Tour Down Underin viimeinen etappi on pituudeltaan 128,2 kilometriä. Se on mäkietappi, joka päättyy Mount Loftyn nousuun. Tiukka nousu on ajettu sitä ennen kahdesti. Kokonaiskilpailun voitosta tullaan näkemään kova taistelu.

Tulokset

Santos Tour Down Under (2.WT1), Australia

Etappi 5/6 Christies Beach-Willunga Hill 129,3 km

1 Oscar Onley (Iso-Britannia) Team DSM-Firmenich Postnl 2:52:23
2 Stephen Williams (Iso-Britannia) Israel - Premier Tech s.a.
3 Jhonatan Narvaez (Ecuador) Ineos Grenadiers s.a.
4 Julian Alaphilippe (Ranska) Soudal Quick-Step + 0:03
5 Bart Lemmen (Hollanti) Team Visma | Lease A Bike s.a.
6 Simon Yates (Iso-Britannia) Team Jayco Alula s.a.
7 Valentin Paret Peintre (Ranska) Decathlon AG2R La Mondiale Team + 0:06
8 Isaac del Toro Romero (Meksiko) UAE Team Emirates
9 Damien Howson (Australia) ARA Australian Cycling Team + 0:12
10 Finn Lachlan Fox Fisher (Australia) UAE Team Emirates + 0:20

37 Jaakko Hänninen (Suomi) Decathlon AG2R La Mondiale + 1:11

Tilanne 5/6 etapin jälkeen

1 Stephen Williams (Iso-Britannia) Israel - Premier Tech 16:08:18
2 Oscar Onley (Iso-Britannia) Team DSM-Firmenich Postnl s.a.
3 Jhonatan Narvaez (Ecuador) Ineos Grenadiers + 0:05
4 Isaac del Toro Romero (Meksiko) UAE Team Emirates s.a.
5 Julian Alaphilippe (Ranska) Soudal Quick-Step + 0:13
6 Bart Lemmen (Hollanti) Team Visma | Lease A Bike s.a.
7 Simon Yates (Iso-Britannia) Team Jayco Alula s.a.
8 Valentin Paret Peintre (Ranska) Decathlon AG2R La Mondiale Team +0:16
9 Damien Howson (Australia) ARA Australian Cycling Team + 0:22
10 Axel Mariault (Ranska) Cofidis + 0:24

38 Jaakko Hänninen (Suomi) Decathlon AG2R La Mondiale + 1:21

Santos Tour Down Under (2.WT1), Australia

1. etappi ti 16.1.2024 Tanunda-Tanunda 144 km
2. etappi ke 17.1.2024 Norwood-Lobethal 141,6 km
3. etappi to 18.1.2024 Tea Tree Gully-Campbelltown 145,3 km
4. etappi pe 19.1.2024 Murray Bridge-Port Elliot 136,2 km
5. etappi la 20.1.21024 Christies Beach-Willunga Hill 129,3 km -
6. etappi su 21.1.2024 Unley-Mount Lofty 128,2 km


Lisätietoja
Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt
Baptiste Ollier p. +33 6 73 69 18 20