Syntymäpäiväsankari Welsford teki hattutempun Tour Down Underissa

19.1.2024

Kaksi etappia Tour Down Underissa voittanut australialainen Samuel Welsford vietti perjantaina 28-vuotissyntymäpäiviään ja samalla hän sai toisenkin aiheen juhlintaan. Hän teki hattutempun voittamalla Tour Down Underin neljännen etapin. Näin hän on voittanut kolme etappia neljästä ajetusta.

136,2 kilometrin etappi oli puhdas kiriajajien etappi. Tasamaa, hyvät olosuhteet sään ja reitin osalta ei antanut yllätyksille sijaa. Etapin alku näytti, ettei kukaan halua lähteä irtiottoon. Kuitenkin kaksi ajajaa saatiin irtiottoon ja heidän annettiin mennä parhaimmillaan reilun viiden minuutin päähän pääjoukosta. Mutta käsikirjoitus oli kaikkien tiedossa. Irtiotto ajettiin kiinni 11 kilometriä ennen maalia. Ja kun tiessä riitti leveyttä, moni joukkue rakensi junaa kiriajajalleen. Mutta jälleen saksalaistalli BORA-Hansgrohe näytti voimansa. Joukkue teki hyvän esityön Welsfordille ja australialainen kiitti joukkuetovereitaan ottamalla komean voiton. Voittoa kovasti halunnut eritrealainen Biniam Girmay (Intermarché – Wanty) joutui jäämään toiseksi.

Kokonaiskilpailun johdossa on vielä yhden etapin voittanut meksikolainen Isaac del Toro (UAE Team Emirates), mutta nyt eroa toisena olevaan Biniam Girmayhin on vain yksi sekunti.

Jaakko Hänninen tuli jälleen varmistellen maaliin samalla ajalla kuin voittaja. Sijoitus, jolla ei tämänkaltaisella etapilla ole Hänniselle merkitystä, oli 93:s. Kokonaiskilpailussa eroa kärkeen on 11 sekuntia. Tilanne on hyvä lauantain mäkietappia ajatellen.

Tour Down Underin viides 129,3 kilometrin etappi on kilpailun toinen mäkietappi. Etapilla noustaan kahdesti legendaarisen Willunga Hillin päälle ja toiselle kerralla etappi päättyy mäen päälle. Willunga Hill on kolmen kilometrin nousu, jossa keskijyrkkyys on seitsemän prosenttia. Jyrkin osuus on 15,6 %. Kokonaistilanne tulee menemään täysin uusiksi.

Tulokset

Santos Tour Down Under (2.WT1), Australia

Etappi 4/6 Murray Bridge-Port Elliot 136,2 km

1 Samuel Welsford (Australia) BORA – Hansgrohe 2:59:50
2 Biniam Girmay (Eritrea) Intermarché – Wanty s.a.
3 Lars Boven (Hollanti) Alpecin-Deceuninck s.a.
4 Milan Fretin (Belgia) Cofidis s.a.
5 Laurence Pithie (Australia) Groupama-FDJ s.a.
6 Gonzalo Serrano (Espanja) Movistar Team s.a.
7 Max Kanter (Saksa) Astana Qazaqstan Team s.a.
8 Antoine Huby (Ranska) Soudal Quick-Step s.a.
9 Phil Bauhaus (Saksa) Bahrain Victorious s.a.
10 Simon Clarke (Australia) Israel-Premier Tech s.a.

93 Jaakko Hänninen (Suomi) Decathlon AG2R La Mondiale s.a.

Tilanne 4/6 etapin jälkeen

1 Isaac del Toro (Meksiko) UAE Team Emirates 13:15:54
2 Biniam Girmay (Eritrea) Intermarché-Wanty + 0:01
3 Corbin Strong (Australia) Israel-Premier Tech + 0:02
4 Axel Mariault (Ranska) Cofidis + 0:05
5 Stephen Williams (Iso-Britannia) Israel-Premier Tech + 0:07
6 Lars Boven (Hollanti) Alpecin-Deceuninck s.a.
7 Stefan de Bod (Etelä-Afrikka) EF Education EasyPost s.a.
8 Georg Zimmermann (Saksa) Intermarché-Wanty + 0:08
9 Finn Fisher-Black (Australia) UAE Team Emirates s.a.
10 Louis Barré (Ranska) ARKEA-B&B HOTELS + 0:09

63 Jaakko Hänninen (Suomi) Decathlon AG2R La Mondiale + 0:11

Santos Tour Down Under (2.WT1), Australia

1. etappi ti 16.1.2024 Tanunda-Tanunda 144 km
2. etappi ke 17.1.2024 Norwood-Lobethal 141,6 km
3. etappi to 18.1.2024 Tea Tree Gully-Campbelltown 145,3 km
4. etappi pe 19.1.2024 Murray Bridge-Port Elliot 136,2 km
5. etappi la 20.1.21024 Christies Beach-Willunga Hill 129,3 km -
6. etappi su 21.1.2024 Unley-Mount Lofty 128,2 km


Lisätietoja
Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt
Baptiste Ollier p. +33 6 73 69 18 20