Jaakko Hänninen 15:s Tour de l’Ainin toisella etapilla

1.8.2023

Jaakko Hänninen sijoittui 15:nneksi Ranskassa ajettavalla Tour de l’Ainin toisella 124 kilometrin etapilla. Etapin voitti ecuadorilainen Alexander Cepeda (EF Education-EasyPost) niukasti ennen australialaista Michael Storeria (Groupama-FDJ).

Päivän etappi oli lyhyehkö, vain 124 kilometriä, mutta siinä oli yli 2000 nousumetriä sisältäen kolme luokiteltua nousua. Niistä viimeisen päältä oli vauhdikas noin 15 kilometrin lasku maaliin. Sadekuuro kasteli loppulaskun ja tien pinta muuttui hyvin liukkaaksi.

Kilpailun alkupuolta väritti kolmen ajajan irtiotto, mutta sillä ei ollut nyt mahdollisuuksia menestyä. EF Education-EasyPost -joukkueella oli voittosuunnitelma ja se teki pääjoukon kärjessä paljon töitä eikä laskenut irtiottoryhmää kuin parin – kolmen minuutin päähän. Ja kaikki karkulaiset oli ajettu kiinni viimeisenkin yrittäjän osalta viimeisessä nousussa, kun maaliin oli 20 kilometriä.

Tämän jälkeen kilpailu heräsi ratkaisuihin. Kärkeen muodostui neljän ajajan ryhmä, jossa oli mukana kaksi ajajaa EF Education-EasyPostista (Cepeda, Hugh Carthy), Groupama-FDJ:n Storer ja Lidl-Trekin Kenny Elissonde. Nelikko sai eroa pienentyneeseen pääjoukkoon puolen minuutin verran. Kun viimeinen mäki oli noustu, Elissonde taipui hieman. Samoin takaa-ajavassa ryhmässä Jaakko Hänninen joutui hieman jäämään mäen loppuosalla.

Kuten todettu, vauhdikas lasku muuttui märkyyden takia vaativaksi ja vaaralliseksikin. Sen sai kokea kärkiryhmässä ajanut Hugh Carthy, jolta loppui pito ja hän meni kumolleen. Kärkeen jäi sen jälkeen vain Cepeda ja Storer. Nämä kaksi kirivät voitosta Cepedan ollessa hitusen nopeampi. Storerille kävi vielä maaliviivalla kehnosti, kun hän horjui itsensä nurin. Elissonde ehti maaliin kolmantena ennen takaa-ajanutta ryhmää, joka jäi 37 sekuntia voittajakaksikosta.

Jaakko Hänninen tuli loppulaskun alas taitavasti ja sai kiinni edellä ajaneen ryhmän eikä tappiosekunteja tullut liikaa kokonaiskilpailua ajatellen. Tuomarit kuitenkin tulkitsivat eron olleen maalissa neljä sekuntia edellä ajaneisiin. Kokonaiskilpailussa Hänninen on nyt 14:s.

- Ensimmäinen kunnon kilpailuveto reiluun kuukauteen. Vielä puuttuu kisakovuutta, mutta eihän tuo hullummin mennyt. Huomenna on uusi haastava päivä edessä ja Tour de l’Ainin tapaan aika avoin päivä edelleen kokonaiskilpailun osalta, kertoi Jaakko Hänninen.

Kilpailun kolmas ja viimeinen etappi on 137 kilometrin mittainen. Siihen mahtuu seitsemän luokiteltua nousua.

Tulokset

Tour de l’Ain (UCI 2.1) Ranska

2/3 etappi Saint-Vulbas - Lagnieu 124 km

1 Alexander Cepeda (Ecuador) EF Education-EasyPost 2:58:11
2 Michael Storer (Australia) Groupama-FDJ s.a.
3 Kenny Elissonde (Ranska) Lidl-Trek + 0:14
4 Julien Bernard (Ranska) Lidl-Trek + 0:37
5 Rudy Molard (Ranska) Groupama-FDJ s.a.
6 Nicolas Prodhomme (Ranska) AG2R Citroën Team s.a.
7 Elie Gesbert (Ranska) Team Arkéa-Samsic s.a. 
8 Jordan Jegat (Ranska) CIC-U Nantes Atlantique s.a.
9 Merhawi Kudus (Eritrea) EF Education-EasyPost s.a.
10 Sebastien Reichenbach (Sveitsi) Tudor Pro Cycling Team s.a.

15 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 0:41

Tilanne 2/3 etapin jälkeen

1 Alexander Cepeda (Ecuador) EF Education-EasyPost 6:30:16
2 Michael Storer (Australia) Groupama – FDJ + 0:04
3 Kenny Elissonde (Ranska) Lidl-Trek + 0:20
4 Rudy Molard (Ranska) Groupama-FDJ + 0:47
5 Merhawi Kudus (Eritrea) EF Education-EasyPost s.a.
6 Nicolas Prodhomme (Ranska) AG2R Citroën Team s.a.
7 Damien Howson (Australia) Q36.5 Pro Cycling Team s.a. 
8 Sebastien Reichenbach (Sveitsi) Tudor Pro Cycling Team s.a.
9 Jordan Jegat (Ranska) CIC-U Nantes Atlantique s.a.
10 Elie Gesbert (Ranska) Team Arkéa-Samsic s.a. 

14 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 0:51

Tour de l’Ain, Ranska (UCI 2.1) 31.7.-2.8.2023

31.7.2023 Loyettes - La Plaine Tonique 154 km 
1.8.2023 Saint-Vulbas - Lagnieu 124 km
2.8.2023 Oyonnax - Lelex Mont Jura 137 km

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Communication AG2R Citroën Team
presse@france-cyclisme.fr 
Yves Perret +3368248992