TWD-Länkenin Oskari Kolehmainen kiri TS-korttelin voittoon
24.4.2023
TWD-Länkenin 20-vuotias Oskari Kolehmainen kiri selkeään voittoon 65. kerran ajetussa TS-korttelissa Turun Aurajoen rannalla. Innokas välikirien ajaja, GIF:n Vladyslav Makogon tuli toiseksi ennen IBD:n Anders Bäckmania. TS-kortteli ajettiin kilometrin mittaisella kierroksella, jossa joki ylitettiin Auransiltaa ja Tuomiokirkkosiltaa myöten. Tällä kertaa maalisuoralla Itäisellä Rantakadulla puhalteli lievä vastatuuli, mutta kaiken kaikkiaan sää suosi tätä suomalaista 35 kilometrin kevätklassikkoa. Kilpailussa oli yritystä irtiottoihin, mutta koko ajajajoukko pysyi varsin hyvin koossa loppukiriin asti. Siinä loppukiriin keskittynyt Oskari Kolehmainen iski melko pitkällä kirillä voittoon. TWD-Länkenille tämä oli jo yhdeksäs TS-kortteliajojen voitto 2000-luvulla. Viikonlopun aikana ajettiin myös TS-korttelin ”isän” Simo Klimscheffskij’n muistoajo Turun Hirvensalossa. 60 kilometrin kilpailu mukavalla vauhdilla, jossa jo ensimmäisellä neljän kilometrin kierroksella syntyi seitsemän ajajan irtiotto. Kun irtiotossa oli mukana kaikkien vahvimpien joukkueiden ajajat, pääjoukosta ei löytynyt sellaista voimaa, jolla irtiotto olisi ajettu kiinni. Irtiotto pieneni teknillisten ongelmien vuoksi matkan varrella kuuteen ajajaan. Mukana irtiotossa oli myös edellispäivän voittaja Oskari Kolehmainen. Hallitseva Suomen mestari Anders Bäckman ei halunnut kuusikon loppukiriratkaisua, vaan iski omaan sooloonsa, kun maaliin oli matkaa noin 10 kilometriä. Näytti siltä, että Bäckman karkaa voittoon, mutta CCH:n Lauri Pitkänen irtosi vielä viimeisellä kierroksella noin pari kilometriä ennen maalia Bäckmanin takaa-ajoon. Ja Pitkäsen veto onnistui. Hän saavutti Bäckmanin maalinousussa ja kiri ykköseksi. Bäckman oli toinen ennen Vladyslav Makogonia. Edellispäivän voittaja Oskari Kolehmainen jätettiin viidenneksi. Tulokset 65. TS-kortteli 35 km, Turku 1 Oskari Kolehmainen TWL 0:58:31.8 Simo Klimscheffskij’n muistoajo 60 km, Turku 1 Lauri Pitkänen CCH 1:22:23.4
|