GP Indurainin voitto espanjalaiselle Ion Izagirrelle

1.4.2023

Espanjan Baskimaalla 32. kerran ajettu 203 kilometrin ja reilun 3400 nousumetrin Gran Premio Miguel Indurain päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen espanjalaisen Ion Izagirren (Cofidis) soolovoittoon. 34-vuotiaalle Izagirrelle tämä oli jo toinen GP Indurainin voitto. Edellinen on vuodelta 2016.

Kilpailun ”isojako” tapahtui, kun maaliin oli noin 30 kilometriä ja lähestyttiin Estellassa sijaitsevaa maalia ja oltiin lähtemässä 28 kilometrin loppukierrokselle. Jyrkät kaupunkinousut ja kiperät kulmat pilkkoivat jo matkan varrella kutistuneen joukon vielä pienemmäksi. Seuraava ratkaisun paikka oli 10 kilometriä ennen maalia, jolloin Izagirre iski nousussa ja vastatuulessa. Hän sai mukaansa kolumbialaisen Sergio Higuitan (BORA-hansgrohe). Kaksikko sai noin 10 sekunnin eron takaa-ajajiin. Izagirren voittoisku tapahtui kaksi kilometriä ennen maalia jyrkässä kaupunkinousussa. Siihen iskuun Higuita ei pystynyt vastaamaan ja Izagirre karkasi voittosooloonsa. Higuita säilytti kakkospaikkansa, vaikka takaa iski vielä lähelle tanskalainen Mattias Sjkelmose (Trek-Segafredo). Tanskalainen oli kolmas.

Jaakko Hänninen oli hyvin mukana vielä, kun maaliin oli matkaa reilu 30 kilometriä. Hän joutui taipumaan kaupunkiin tullessa. Hänen joukkuetoverinsa Felix Gall oli vahvasti esillä loppukierroksella, mutta voimat eivät aivan riittäneet taistelemaan palkintokorokepaikasta. Hän oli yhdeksäs.

Jaakko Hänninen ja hänen joukkueensa AG2R Citroën Team aloittaa tulevalla viikolla maanantaina kuuden etapin Baskimaan ympäriajon (62. Itzulia Basque Country).

Tulokset

32. Gran Premio Miguel Indurain (1.Pro)
Estella – Estella, 203,2 km

1 Ion Izagirre (Espanja) Cofidis 5:09:05
2 Sergio Higuita (Kolumbia) BORA-hansgrohe + 0:02
3 Mattias Skjelmose (Tanska) Trek-Segafredo + 0:13
4 Andreas Kron (Tanska) Lotto Dstny + 0:20
5 Roger Adriá (Espanja) Equipo Kern Pharma s.a.
6 Alex Aranburu (Espanja) Movistar Team + 0:23
7 Corbin Strong (Uusi-Seelanti) Israel-Premier Tech + 0:25
8 Elie Gesbert (Ranska) Team Arkéa-Samsic s.a.
9 Felix Gall (Itävalta) AG2R Citroën Team + 0:32
10 Cristian Scaroni (Italia) Astana Qazaqstan Team s.a.

72 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 11:28
dnf Joonas Henttala (Suomi) Team Novo Nordisk

_______

 

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Communication AG2R Citroën Team
presse@france-cyclisme.fr 
Yves Perret +3368248992