van der Poel ajoi Milano – Sanremon voittoon, Hänninen pikakomennuksella mukana

18.3.2023

Kevään ensimmäinen pyöräilyn monumentti, 114. kerran ajettu 294 kilometrin Milano – Sanremo päättyi hollantilaisen Mathieu van der Poelin soolovoittoon. Kovavauhtisen kilpailun jännitys tiivistyi viimeisen nousun, Poggio di Sanremon päällä, josta hollantilainen cyclocrossin maailmanmestari iski viiden ja puolen kilometrin voittoisaan irtiottoon.

Tämänvuotinen Milano – Sanremo saatiin ajaa hyvissä olosuhteissa, jossa myötätuuli avitti reippaaseen vauhtiin. Kilpailun keskinopeus oli noin 46 kilometriä tunnissa. Kilpailun ensimmäinen yhdeksän ajajan irtiotto pääsi pitkälle, mutta se tuli kiinniajetuksi 27 kilometriä ennen maalia, josta loppuosuuden mäet alkoivat. Irtiottoa ei laskettu tänä vuonna kovin kauaksi, sillä pääjoukko piti sen enimmillään kolmen minuutin päässä.

Kaksi viimeistä nousua, Cipressa ja Poggio ajettiin kovalla vauhdilla ja puhtaat kirimiehet olivat ahtaalla. Ajajajoukko pieneni ja kärkeen seuloutuivat voittajasuosikit. Kun viimeinen nousu Poggion huippu oli ohitettu, van der Poel iski neljän ajajan Filippo Gannan. Wout van Aertin ja Tadej Pogacarin ryhmästä. Kukaan näistä kolmesta ei pystynyt vastaamaan hollantilaisen menoon Poggion päältä maaliin. Kova aika-ajaja Ganna oli toinen, van der Poelin kilpakumppani cyclocross -kisoista Wout van Aert oli kolmas ja vahva voittajasuosikki Tadej Pogacar neljäs.

AG2R Citroën Teamin suomalainen Jaakko Hänninen sai torstaina tiedon, että hänen täytyy olla Milano – Sanremon startissa. Pikakomennus sopi Hänniselle ja hän pääsi ajamaan ensimmäisen näin pitkän klassikon. Apumiehen roolissa ajanut Hänninen tuli maaliin sijalla 130.

- Tämä oli viime hetken nopea komennus. Mutta kyllä se sopi minulle. Sairastelin vähän harjoitustauon aikana, mutta tämä oli hyvä valmistava kisa tuleviin. Tehtäväni oli auttaa kapteeneitamme alkumatkasta. 240 kilometrin kohdalla tunsin, että omat eväät olivat aika vähissä. Rivieran rantakaduilla vauhti oli noin 60 kilometriä tunnissa, ja kyllähän siinä tuli jo äitiä ikävä. Mutta kaiken kaikkiaan mukava kokemus. Nyt tuli hyvää vauhtia jalkoihin ennen huhtikuun alussa ajettavia Baskimaan kisoja, kertoi Jaakko Hänninen.

Tulokset

114. Milano – Sanremo (1. UWT) Italia
Abbiategrasso – Sanremo 294 km

1 Mathieu van der Poel (Hollanti) Alpecin-Deceuninck 6:25:23
2 Filippo Ganna (Italia) NEOS Grenadiers + 0:15
3 Wout van Aert (Belgia) Jumbo-Visma s.a.
4 Tadej Pogacar (Slovenia) UAE Team Emirates s.a.
5 Søren Kragh Andersen (Tanska) Alpecin-Deceuninck + 0:26
6 Mads Pedersen (Tanska) Trek-Segafredo s.a.
7 Neilson Powless (USA) EF Education-EasyPost s.a.
8 Matej Mohoric (Slovenia) Bahrain Victorious s.a.
9 Anthony Turgis (Ranska) TotalEnergies s.a.
10 Jasper Stuyven (Belgia) Trek-Segafredo s.a.

130 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 8:10

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Communication AG2R Citroën Team
presse@france-cyclisme.fr 
Yves Perret +3368248992