Hänninen 140 kilometrin irtiotossa – Evenepoel voitti UAE Tourin

26.2.2023

Arabiemiraateissa ajettu seitsemän etapin UAE Tour huipentui viimeiseen 153 kilometrin etappiin ja erityisesti sen noin 10 kilometrin vaativaan loppunousuun. Loppunousussa käytiin kova kamppailu kokonaiskilpailusijoituksista. Etapille johdossa lähtenyt hallitseva maailmanmestari, belgialainen Remco Evenepoel joutui taipumaan lopussa etappivoittoon ajaneelle britti Adam Yatesille, mutta siitä huolimatta hän ajoi kokonaiskilpailun voittoon.

Suomalaisille ammattipyöräilyä seuraaville etappi oli mielenkiintoinen. AG2R Citroën Teamin Jaakko Hänninen oli mukana heti etapin alusta irronneessa viiden ajajan ryhmässä. Ryhmä teki 34 asteen helteessä hyvin töitä. Ero pääjoukkoon kasvoi parhaimmillaan yli kuuden minuutin. Mutta kuten tiedettiin, kokonaiskilpailun kärkisijoituksista ajavat joukkueet kuroivat eron kiinni. Irtiottoryhmä hajosi loppunousun alussa. Jaakko Hänninen tuli kiinniajetuksi noin kuusi kilometriä ennen maalia.

Loppunousussa nähtiin taistelua etappivoitosta, mutta ennen kaikkea taistelua kokonaiskilpailusta. Juuri kun Hänninen oli ajettu kiinni, kärjessä Adam Yates oli aktiivinen ja teki kovan iskun. Aluksi vain Remco Evenepoel pystyi seuraamaan Yatesia. Kaksikko sai vielä hetkeksi seurakseen Jumbo-Visman Sepp Kussin, mutta hän joutui pian taipumaan kaksikolle.
Seuraavana ajoivat kokonaiskilpailun kakkonen ja kolmonen Lucas Plapp ja Pello Bilbao. Mutta heidän eronsa kärkeen kasvoi.

Kun maaliin oli kolme kilometriä, Adam Yates teki uuden iskun ja Evenepoel joutui jäämään britin kyydistä. Mutta Evenepoel pystyi tulemaan tasaisesti viimeiset kilometrit. Yates voitti, mutta Evenepoel jäi vain 10 sekuntia. Sillä hän varmisti kokonaiskilpailun voittonsa.

Myös kärkikaksikon takana käytiin kovaa taistelua. AG2R Citroën Teamin Geoffrey Bouchard nousi hyvin. Hän tuli 3,5 kilometriä ennen maalia Bilbaon, Kussin ja Plappin ryhmään. Plapp oli vaikeuksissa ja Bouchard lisäsi vain kierroksia. Bouchard sai vielä lopussa seurakseen Sepp Kussin, mutta pystyi kuitenkin ottamaan kirivoiton Kussista. Näin Jaakko Hännisen joukkueelle tuli etapilta komea kolmas sija.

Adam Yates teki reippaan nousun kokonaiskilpailussa. Hän oli etapille lähdettäessä kymmenes, mutta nousi lopputuloksissa kolmanneksi. Vain sekunti erotti hänet kakkostilasta, joka pysyi Lucas Plappilla.

Kovan päivätyön helteessä tehnyt Jaakko Hänninen tuli maaliin sijalla 39. Hän oli kokonaiskilpailussa 46:s. Irtiottoryhmä piti hyvää vauhtia. Vielä kilpailun puolessa välissä keskinopeus oli yli 50 kilometriä tunnissa. AG2R Citroën Team oli viimeisellä etapilla hyvin esillä. Hännisen ajo irtiotossa ja Geoffrey Bouchardin etapin palkintokorokesija lämmittivät joukkueenjohdon mieltä. Lisäksi joukkue oli toisena joukkueiden välisessä kilpailussa.

- Tulimme irtiotossa hyvin mukavaa vauhtia ja kyllähän se matkavauhti alkoi painaa mäkeen tultaessa. Ja siinä hyvä yhteistyökin alkoi rakoilla. Tosin tiesin tällä kokemuksella, että pääjoukko tulee takaa kovaa ja tuo kapteeneitaan loppunousuun vauhdilla. Mutta tämä päivä ja koko 13 päivän kisarupeama oli ihan kohtuullinen. Sain hyviä kisakilometrejä jalkoihini, kertoi Jaakko Hänninen.

Jaakko Hänninen ajaa seuraavan kerran jo keskiviikkona Italiassa 201 kilometrin Trofeo Laigueglian.

Tulokset

UAE Tour (2.UWT) Arabiemiirikunnat

Etappi 7/7 Hazza Bin Zayed Stadium - Jebel Hafeet 153 km

1 Adam Yates (Iso-Britannia) UAE Team Emirates 3:29:42
2 Remco Evenepoel (Belgia) Soudal Quick-Step + 0:10
3 Geoffrey Bouchard (Ranska) AG2R Citroën Team + 0:42
4 Sepp Kuss (USA) Jumbo-Visma + 0:47
5 Pello Bilbao (Espanja) Bahrain Victorious + 0:54
6 Lucas Plapp (Australia) INEOS Grenadiers s.a.
7 Wout Poels (Hollanti) Bahrain Victorious + 1:16
8 Antonio Tiberi (Italia) Trek-Segafredo s.a.
9 Ben Zwiehoff (Saksa) BORA-hansgrohe + 1:25
10 Michael Storer (Australia) Groupama-FDJ s.a.

39 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 4:19

Lopputulokset

1 Remco Evenepoel (Belgia) Soudal Quick-Step 23:25:26
2 Lucas Plapp (Australia) INEOS Grenadiers + 0:59
3 Adam Yates (Iso-Britannia) UAE Team Emirates + 1:00
4 Pello Bilbao (Espanja) Bahrain Victorious + 1:03
5 Sepp Kuss (USA) Jumbo-Visma + 2:06
6 Wout Poels (Hollanti) Bahrain Victorious + 2:18
7 Antonio Tiberi (Italia) Trek-Segafredo + 2:33
8 Ben Zwiehoff (Saksa) BORA-hansgrohe + 2:38
9 Emanuel Buchmann (Saksa) BORA-hansgrohe s.a.
10 Harm Vanhoucke (Belgia) Team DSM + 2:40

46 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 11:41

UAE Tour (2.UWT) Arabiemiirikunnat

Ma 20.2.2023 Etappi 1 Al Dhafra Castle - Al Mirfa 151 km
Ti 21.2.2023 Etappi 2 Khalifa Port - Khalifa Port (TTT) 17,2 km
Ke 22.2.2023 Etappi 3 Umbrella Beach Al Fujairah - Jebel Jais 185 km
To 23.2.2023 Etappi 4 Al Shindagha - Dubai Harbour 174 km
Pe 24.2.2023 Etappi 5 Al Marjan Island - Umm al Quwain 170 km
La 25.2.2023 Etappi 6 Abu Dhabi - Abu Dhabi Breakwater 166 km
Su 26.2.2023 Etappi 7 Hazza Bin Zayed Stadium - Jebel Hafeet 153 km

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Communication AG2R Citroën Team
presse@france-cyclisme.fr
Yves Perret +3368248992