UAE Tour käynnistyi - tuulta, kolareita, takaa-ajoa ja maalikamerakuvan tutkimista

20.2.2023

Jännitystä ei puuttunut, kun Arabiemiraateissa käynnistyi pyöräilyn World Tour -sarjan UAE Tour. Seitsemän etapin ja 1028 kilometrin kilpailun ensimmäinen etappi oli mielenkiintoinen startista tulosten valmistumiseen saakka. Aavikolla kahdeksan metriä sekunnissa puhaltanut sivutuuli, lukuisat kolarit, koko ajajajoukon pirstoutumineen useaan osaan ja kiriajajien lähes ratkaisemattomaan päättynyt voittotaistelu toi mielenkiinnon 151 kilometrin avausetapille

Jo kilpailun alussa syntyi kolme suurta ryhmää. Hereillä olleet ja tilanteen hyvin lukeneet 25 ajajaa muodostivat ykkösryhmän. Sen takana ajoi 30 ajajan kakkosryhmä ja loput noin 100 ajajaa muodostivat pääjoukon. Sivutuuli oli vaikuttamassa useisiin kolareihin. Erot olivat noin 100 kilometrin ajamisen jälkeen selkeät. Kakkosryhmä oli jäänyt reilun puoli minuuttia ja pääjoukko lähes viisi minuuttia. Ykkösryhmässä ajoi mm. maailmanmestari Remco Evenepoel ja kovista kiriajajista Tim Merlier, Caleb Ewan, Mark Cavendish jne. Mutta siinä ei ollut esimerkiksi kahta kiriajajaa, Groupama-FDJ:n Arnaud Demarea eikä Movistarin Fernando Gaviriaa.

Kun matkaa maaliin oli hieman yli 50 kilometriä, kakkosryhmä saavutti kärkiryhmän. Näin kärjessä oli lähes 60 ajajaa. Samalla kärjen vauhti hidastui ja pääjoukko tuli takaa hyvin lähelle. Kärkiryhmässä syntyi eloa, kun maaliin oli matkaa 28 kilometriä. Siitä irtosi 13 ajajan ryhmä, jossa olivat mm. Evenepoel, Ewan, Merlier ja Cavendish.

Vauhdinpitäjänä ykkösryhmässä oli maailmanmestari Evenepoel. Kun maaliin oli matkaa vajaa 10 kilometriä, pääjoukko saavutti kakkosryhmän. Mutta kärkiryhmällä oli yli minuutin etumatka. Ja se riitti. Voitto ratkaistiin armottomassa kirikamppailussa. Caleb Ewan (Lotto Dstny) tuuletti jo voittoa, vaikka Belgian mestari Tim Merlier (Soudal Quick-Step) ylitti maaliviivan Ewanin vieressä samanaikaisesti. Maalikamerakuvaa tutkittiin pitkään ja tarkasti. Ewan joutui pettymään. Maalituomarit totesivat Merlierin voittajaksi.

Kärkiryhmän takana pääjoukko ylitti maaliviivan 51 sekuntia voittajaa myöhemmin. Tässä 100 ajajan ryhmässä ajoi maaliin myös kolarit välttänyt ja pahimmat sivutuulet selvittänyt AG2R Citroën Teamin Jaakko Hänninen. Hänninen tekee töitä kapteeneilleen.

- Tavoitteena oli, etteivät meidän Clement Berthet ja Geoffrey Bouchard menetä sivutuulessa aikaa. Puolivälissä meillä oli paha tilanne, kun kapteenit jäivät väärään porukkaan. Ajoin meidän Paul Lapeiran ja Israel – Premier Techin ajajien kanssa edellä menneen porukan puoliskon kiinni. Hermostunut ja kova päivä, mutta loppujen lopuksi saimme pidettyä tappion maltillisena ja keulaporukassa oli onneksemme vain muutama GC-kuski, kuvaili Jaakko Hänninen rankkaa päivää.

UAE Tourin toisena etappina ajetaan tasamaalla 17 kilometrin joukkueaika-ajo.

Tulokset

UAE Tour (2.UWT) Arabiemiirikunnat

Etappi 1/7 Al Dhafra Castle - Al Mirfa 151 km

1 Tim Merlier (Belgia) Soudal Quick-Step 3:17:35
2 Caleb Ewan (Australia) Lotto Dstny s.a.
3 Mark Cavendish (Iso-Britannia) Astana Qazaqstan Team s.a.
4 Olav Kooij (Hollanti) Jumbo-Visma s.a.
5 Nikias Arndt (Saksa) Bahrain Victorious s.a.
6 Phil Bauhaus (Saksa) Bahrain Victorious s.a.
7 Lucas Plapp (Australia) INEOS Grenadiers s.a.
8 Remco Evenepoel (Belgia) Soudal Quick-Step s.a.
9 Pello Bilbao (Espanja) Bahrain Victorious s.a.
10 Cees Bol (Hollanti) Astana Qazaqstan Team s.a.

90 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 0:51

Tilanne 1/7 etapin jälkeen

1 Tim Merlier (Belgia) Soudal Quick-Step 3:17:25
2 Caleb Ewan (Australia) Lotto Dstny + 0:04
3 Mark Cavendish (Iso-Britannia) Astana Qazaqstan Team + 0:06
4 Lucas Plapp (Australia) INEOS Grenadiers + 0:07
5 Remco Evenepoel (Belgia) Soudal Quick-Step +0:08
6 Pello Bilbao (Espanja) Bahrain Victorious + 0:09
7 Olav Kooij (Hollanti) Jumbo-Visma + 0:10
8 Nikias Arndt (Saksa) Bahrain Victorious s.a.
9 Phil Bauhaus (Saksa) Bahrain Victorious s.a.
10 Cees Bol (Hollanti) Astana Qazaqstan Team s.a.

90 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 1:01

UAE Tour (2.UWT) Arabiemiirikunnat

Ma 20.2.2023 Etappi 1 Al Dhafra Castle - Al Mirfa 151 km
Ti 21.2.2023 Etappi 2 Khalifa Port - Khalifa Port (TTT) 17,2 km
Ke 22.2.2023 Etappi 3 Umbrella Beach Al Fujairah - Jebel Jais 185 km
To 23.2.2023 Etappi 4 Al Shindagha - Dubai Harbour 174 km
Pe 24.2.2023 Etappi 5 Al Marjan Island - Umm al Quwain 182 km
La 25.2.2023 Etappi 6 Abu Dhabi - Abu Dhabi Breakwater 166 km
Su 26.2.2023 Etappi 7 Hazza Bin Zayed Stadium - Jebel Hafeet 153 km

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Communication AG2R Citroën Team
presse@france-cyclisme.fr 
Yves Perret +3368248992