Pogačar uusi Lombardian voittonsa – Hännisen matka jäi kesken

8.10.2022

116. kerran ajettu italialainen syysklassikko Il Lombardia oli jälleen maineensa veroinen. Kovatasoinen, jännittävä ja hyvin vaativa 253 kilometrin ja lähes 5000 nousumetrin kilpailu ajettiin tänä vuonna Bergamosta Comoon. Voittokamppailussa oli lopulta kaksi ajajaa, slovenialainen Tadej Pogačar (UAE Team Emirates) ja espanjalainen Enric Mas (Movistar Team). Lombardian viimevuotinen voittaja Pogačar oli loppukirissä vahvempi.

Hyvässä säässä ajettu kilpailu alkoi kovalla vauhdilla ja useilla irtiottoyrityksillä. Vauhti tasaantui hieman, kun kärkeen oli muodostunut 10 ajajan ryhmä noin 30 kilometrin ajon jälkeen Pääjoukko piti sitäkin hyvin lähellään, mutta antoi sen lopulta mennä noin viiden minuutin päähän. Mutta sen jälkeen vauhtia jälleen lisättiin. Irtiottoryhmä oli ajettu lopullisesti kiinni, kun kilpailun jälkipuoliskon nousut alkoivat. Iso harvennus tapahtui, kun takana oli noin 200 kilometriä ja ajettiin vaativaa Madonna di Ghisallon nousua. Pääjoukon vauhdista vastasi UAE Team Emirates, joka veti nousun vauhdilla koko joukkueensa voimin. 

Seuraava harvennus tapahtui neljän kilometrin Civiglion nousussa, jossa jyrkimmät kohdat olivat 11 prosenttia. Siinä kärkeen nousivat Pogacar ja Mas. He saivat seurakseen vielä espanjalaisen Mikel Landan (Bahrain – Victorious). Landa ei kuitenkaan pysynyt kaksikon vauhdissa viimeisessä nousussa, jonka päältä oli maaliin noin viisi kilometriä. Kaksikko Pogacar – Mas sai ratkaista voiton. Landa tuli maaliin 10 sekuntia jääneenä kolmantena. 

Jaakko Hänninen ajoi toista Il Lombardiaansa. Kaksi vuotta sitten sijoitus oli mukava 25:s. Nytkin odotettiin hyvää kilpailua, mutta kunto ei ollut riittävä. Hän joutui luovuttamaan Madonna di Ghisallon nousussa noin 200 kilometrin ajon jälkeen. 

- Alussa oli kovaa iskemistä hatkoihin. Ehkä liikaakin poltin ”tulitikkuja,” mutta hatka oli päivän tavoite. En kuitenkaan onnistunut pääsemään päivän irtiottoon. Sen jälkeen tehtäväni oli auttaa Clément Berthetia Ghisallon juurelle. Työpäivä oli sitten ohi ja pienehkössä porukassa maalikaupunki Comoon ja sivuun ennen viimeistä kierrosta, kertoi Jaakko Hänninen. 

- Tunsin jaloissani toisen koronainfektion seuraukset. Noin neljän tunnin jälkeen jalat alkoivat hirttämään. Ne eivät olleet vielä valmiit tähän yli kuuden tunnin kovavauhtiseen kisaan, jatkoi Hänninen.

Tämän vuotiseen Il Lombardiaan päättyi myös kahden pyöräilylegendan, espanjalaisen Alejandro Valverden (42) ja italiaisen Vincenzo Nibalin (37) pitkä ammattilaisura. Valverden saavutuksissa on yli 130 ammattilaiskilpailun voittojen joukossa maailmanmestaruus ja Espanjan ympäriajon voitto. Nibali on puolestaan voittanut yli 50 ammattilaiskilpailua ja hän voittanut kaikki isot ympäriajot eli Italian, Ranskan ja Espanjan ympäriajon. 

Tulokset

Il Lombardia (1. UWT) Italia

Bergamo – Como 253 km

1    Tadej Pogačar (Slovenia) UAE Team Emirates   6:21:22

2    Enric Mas (Espanja)  Movistar Team s.a.         

3    Mikel Landa (Espanja) Bahrain – Victorious + 0:10

4    Sergio Higuita (Kolumbia)BORA – hansgrohe + 0:52

5    Carlos Rodríguez (Espanja) INEOS Grenadiers s.a.

6    Alejandro Valverde (Espanja) Movistar Team + 1:24

7    Bauke Mollema (Hollanti) Trek – Segafredo s.a.

8    Rudy Molard (Ranska)Groupama – FDJ s.a.      

9    Romain Bardet (Ranska) Team DSM s.a.         

10  Adam Yates (Iso-Britannia) INEOS Grenadiers + 1:26

      Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team dnf

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:

Communication AG2R Citroën Team

presse@france-cyclisme.fr  

Yves Perret +3368248992