32. Finlandia MTB sunnuntaina Salpausselän maastoissa

19.8.2022

Suomen vanhin maastopyöräilytapahtuma, 32. kerran järjestettävä Finlandia MTB on nyt toista vuotta parinkymmenen Messilä -vuoden jälkeen Lahden Urheilukeskuksessa. Osanottajien myönteinen palaute kisapaikasta hyppyrimäkien äärellä vakuutti tapahtuman pääjärjestäjä TWD-Länkenin.

Parinsadan osanottajan joukko ajaa Salpausselän reiteillä joko yhden tai kaksi 26 kilometrin kierrosta Kahden kierroksen päälähtö on jälleen maamme maratonmatkojen kärkiajajien kamppailu. Mukana on kotiseuran Samuel Pökälä, joka on XCM:n eli maratonin hallitseva Suomen mestari. Hänet tulee haastamaan mm. Andre Haga, joka on Pökälän tavoin pyöräsuunnistuksen maailmanmestari.  Pitkällä matkalla on mukana myös viime vuoden Finlandian kakkonen Mikhail Utkin kolmonen Samuli Visuri. Pökälän viime vuoden Finlandia päättyi keskeyttämiseen rengasrikon vuoksi. 

Naisten yhden kierroksen kilpailussa on mukana pitkien matkojen spesialisti ja pariin kertaan Finlandian voittanut Sini Alusniemi. Hän saa vastusta mm. kotikaupungin Jenni Korhosesta. Korhonen oli viime vuoden Finlandian nopein naisajaja. 

Vaikka kärkiajajat ajavat Finlandiaa tosimielellä, niin suurin osa nauttii tapahtumasta sen hengen mukaisesti kuntoilumielessä. Joukossa on uskollisia maastopyöräilijöitä, jotka ovat olleet mukana lähes koko Finlandia MTB -historian. Myös lapset pääsevät Finlandia -tunnelmaan omassa Hobby -luokassaan. Lapset kiertävät Häränsilmän lenkkiä ennen kello 12 lähtevää aikuisten luokkaa. 

Salpausselän polut ovat nyt kuivan kesän myötä nopeassa kunnossa. Tämä tietää sitä, että päälähdön kärki on maalissa jo noin kello 14. Maali on edellisvuoden tapaan latusillan päällä. Yleisöllä riittää jännitettävä jo tuntia aikaisemmin, kun päälähdön ajajat lähtevät toiselle kierrokselle Karpalon nousun kautta. Ja heti sen perään yhden kierroksen kärki on maalissa. 

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029