Jaakko Hänninen viidenneksi Tour de l’Ainin toisella etapilla

10.8.2022

Jaakko Hänninen taisteli hyvin Tour de l’Ainin toisella 143 kilometrin helteisellä ja mäkisellä etapilla. Hän sijoittui viidenneksi, kun seitsemän ajajan kärkiryhmä selvitti sijoituksena viimeisellä kilometrillä. Kahden ajetun etapin jälkeen Hänninen on kokonaiskilpailussa kuudentena. 

Yli 30 asteen helle ja noin 2700 nousumetriä teki lyhyehköstä etapista vaativan. Etapin alussa irtosi neljän ajajan ryhmä, mutta sen onnistumisen mahdollisuudet kuivuivat kokoon jo hyvissä ajoin. Kun viimeinen ykköskategorian mäki oli kiivettävänä, viimeinenkin irtioton yrittäjä oli ajettu kiinni. Ja samalla pääjoukko harveni niin, että kärjessä ajoi enää reilu 10 ajajaa. Joukko pieneni vielä nousun lopulla, josta maaliin oli 20 kilometriä. Viimeisellä laskuvoittoisella 20 kilometrillä oli vielä seitsemän ajajaa, ja joukkoon nousi vielä maailmanmestari Julian Alaphilippe (Quick-Step Alpha Vinyl Team). Hän joutui kuitenkin taipumaan loppumatkalla olleessa lyhyehkössä luokittelemattomassa nousussa eikä pystynyt enää palamaan kärkiryhmään.

Seitsemän ajaa tuli laskun jälkeen viimeiselle tasamaakilometrille yhdessä, jolloin ranskalainen Cofidis -tallin Guillaume Martin iski muista irti. Hän kesti loppuun asti ja ylitti maalilinjan kaksi sekuntia ennen muita. Jaakko Hänninen jäi niukasti hyvityssekuntien ulkopuolelle. Häneltä kuitenkin kauden vahvinta ajoa kovalla etapilla.

Etappivoittaja Guillaume Martin siirtyi johtajan keltaiseen paitaan, sillä edellisen etapin voittaja ja keltaisen paidan haltija Jake Stewart hyytyi nousuun ja jäi yli kolmen minuutin päähän. Hännisen ero Martiniin on 12 sekuntia.

- Ihan hyvin jalat vastasivat tänään. Vähän laskin lopussa liikaa irtiotossa olleiden kahden FDJ:n ajajan ylivoiman varaan, mutta pitää olla tyytyväinen tähänkin tulokseen. Tekee hyvää hankalan kevään jälkeen huomata, että pystyy oikeasti jotain tekemäänkin mäkikisoissa. Huomenna kaikki irti tien päälle, kertoi Jaakko Hänninen.

Päätösetappina ajetaan lyhyt, vain 129 kilometrin etappi. Mutta lyhyelle etapille kertyy yli 3200 nousumetriä. Se sisältää kaksi ykköskategorian ja kaksi kolmoskategorian nousua. Välissä on kuitenkin monta luokittelematonta nousua. Lämpötila on myös torstaina hellelukemissa. 

Tulokset

Tour de l’Ain (2.1) Ranska

Etappi 2/3 Saint-Vulbas – Lagnieu 143 km

1      Guillaume Martin (Ranska) Cofidis 3:44:49

2      Mattias Skjelmose Jensen (Tanska) Trek-Segafredo + 0:02

3      Rudy Molard (Ranska) Groupama-FDJ s.a.

4      Mauri Vansevenant (Belgia) Quick-Step Alpha Vinyl Team s.a.

5      Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team s.a.

6      Ivan Sosa (Kolumbia) Movistar Team s.a.

7      Sebastien Reichenbach (Sveitsi) Groupama-FDJ + 0:10

8      George Bennett (Uusi-Seelanti)  UAE Team Emirates + 0:44

9      Julian Alaphilippe (Ranska) Quick-Step Alpha Vinyl Team + 1:11

10    Geoffrey Bouchard (Ranska) AG2R Citroën Team + 1:23

Tilanne 2/3 etapin jälkeen

1      Guillaume Martin (Ranska) Cofidis 7:04:24

2      Mattias Skjelmose Jensen (Tanska) Trek-Segafredo + 0:06

3      Rudy Molard (Ranska)  Groupama-FDJ + 0:08

4      Mauri Vansevenant (Belgia) Quick-Step Alpha Vinyl Team + 0:12

5      Ivan Sosa (Kolumbia) Movistar Team s.a.

6      Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team s.a.

7      Sebastien Reichenbach (Sveitsi) Groupama-FDJ +0:20

8      George Bennett (Uusi-Seelanti) UAE Team Emirates + 0:54

9      Julian Alaphilippe (Ranska) Quick-Step Alpha Vinyl Team + 1:2

10    Geoffrey Bouchard (Ranska) AG2R Citroën Team + 1:33

Tour de l’Ain (2.1), Ranska

ti 9.8.2022        etappi 1      Châtillon-Sur-Chalaronne - Val-Revermont 152 km

ke 10.8.2022     etappi 2      Saint-Vulbas – Lagnieu 143 km

to 11.8.2022     etappi 3      Plateau d'Hauteville – Lélex 131 km

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:

Communication AG2R Citroën Team

presse@france-cyclisme.fr  

Yves Perret +33682489926