TWD-Länkenille menestystä kotimaan kilpailuista viikonloppuna

16.5.2022

TWD-Länkeniin tämän kauden alussa siirtynyt Ilkka Mikkonen on osoittanut alkukauden klilpailuissa potentiaalinsa.
TWD-Länkeniin tämän kauden alussa siirtynyt Ilkka Mikkonen on osoittanut alkukauden klilpailuissa potentiaalinsa.
Oskari Kolehmainen, Eläintarha GP:n voittaja ja Hyrylän ajojen nelonen.
Oskari Kolehmainen, Eläintarha GP:n voittaja ja Hyrylän ajojen nelonen.

TWD-Länkenin ajajat menestyivät hyvin viikonloppuna käydyissä kotimaisissa kilpailuissa. 

Hyvinkäällä ajetussa maastopyöräilyn lyhyen radan kilpailussa eli XCO:ssa TWD-Länkenin Samuel Pökälä voitti, vaikka hän joutui rengasrikon vuoksi juoksemaankin ennen kuin sai vaihdettua uuden renkaan. 31 km:n kilpailun toiseksi tullut  Mikhail Utkin jäi noin puolen minuutin päähän. Kolmas oli Samuel Pökälän tavoin pyöräsuunnistuksessa kunnostautunut André Haga. Hän jäi Pökälälle noin kaksi ja puoli minuuttia.

Vantaalla ajettiin 64. Hyrylän ajot. Perinteikäs maantiekilpailu ajettiin vaihtelevalla noin 47 kilometrin kierroksella. Miehet ja miesjuniorit ajoivat kolme kierrosta. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä oli viiden ajajan irtiotto, jossa oli mukana TWD-Länkenin 19 -vuotias Oskari Kolehmainen. Tämä irtiotto ajettiin kiinni ja kärkeen muodostui kolmen ajajan karkulaisryhmä. Siinä oli mukana Kolehmaisen seura- ja ikätoveri Ilkka Mikkonen. Hänen seuranaan irtiotossa olivat Jurvan Voiman Riku Övermark ja IBD Cyclingin Andres Bäckman. Kolmikko teki selvän eron takaa-ajajiin. Loppukirikamppailussa Övermark oli vahvin ennen Mikkosta ja Bäckmania. 

Sunnuntaina ajettiin Helsingissä 40. Eläintarha GP. Noin 40 kilometrin kilpailu ajettiin reilun kahden kilometrin ei-niin perinteisellä kortteliajoreitillä. Osa reitistä noudatti vanhaa moottoripyörien Eläintarhan ajojen reittiä. Monien syiden vuoksi osanottajamäärä oli jäänyt pieneksi, mutta siitä huolimatta kilpailusta tuli vauhdikas. Jo hyvissä ajoin ennen puolta väliä kärkeen karkasi kaksi ajajaa: Porvoon Akilleksen Patrik Arola ja TWD-Länkenin Oskari Kolehmainen. Kaksikko teki yhdessä vetotöitä ja saavutti kolmanneksi viimeisellä kierroksella pienen pääjoukon. Sitä ennen pääjoukosta oli jo karannut kärkikaksikon takaa-ajoon TWD-Länkenin Ilkka Mikkonen. Kärkikaksikon ja pääjoukon loppukirissä vahvin oli Oskari Kolehmainen. Arola sijoittui toiseksi ja Ilkka Mikkonen kolmanneksi. 

Kotimaan kilpailut jatkuvat tulevana viikonloppuna perinteisellä Pyynikin Rosendahl GP:lla. Maastossa ajetaan Liedon XCO. 

Lisätietoja 

Esko Lummelampi p.0500 240 029