Hänninen yli 100 kilometriä irtiotossa – Veikkasen joukkueen Demare kiri voittoon

11.5.2022

Italian ympäriajon viides, 174 kilometrin etappi Sisiliassa Cataniasta Messinaan päättyi odotetusti massakiriin. Siinä nopein oli Jussi Veikkasen johtaman Groupama - FDJ:n Arnaud Demare hyvän tiimityön päätteeksi.

Suomalaisten rooli oli päivän etapilla näkyvä. Jaakko Hänninen pääsi jo alkukilometreillä viiden ajajan irtiottoon. Ryhmä sai parhaimmillaan reilun neljän minuutin eron pääjoukkoon. Pääjoukossa ajaneet kokonaiskilpailun kärkiajajat eivät olleet huolissaan irtiotosta, sillä siinä ei ajanut yhtään heidän asemaansa uhannutta pyöräilijää. Sen sijaan kirimiesten joukkueet Lotto Soudal, Groupama - FDJ ja Quick Step Alpha Vinyl Team ryhtyivät takaa-ajoon yllättävän aikaisin. Ero karkulaisiin kaventui noin kolmeen minuuttiin. Aikaisin alkanut takaa-ajo ei ollut kovin viisasta, sillä ennen etapin puoltaväliä sijainnut kakkoskategorian nousukin ajettiin kovaa ylös. Ero kaventui karkulaisiin mäen päällä alle minuuttiin. Vauhti oli kohtalokasta vahvoille ennakkosuosikeille kuten Mark Cavendishille ja Caleb Ewanille. He eivät pysyneet pääjoukon mukana, vaan tipahtivat kauaksi taakse. 

Nousussa taipui myös Arnaud Demare, mutta hänen apumiehensä toivat kirimiehensä takaisin pääjoukkoon. Kärjessä Jaakko Hänninen ajoi pitkän ja vauhdikkaan mäen erinomaisella taidolla hyvin alas. Irtiottoryhmä pieneni alamäessä neljään ajajaan. Mutta pääjoukko tuli takaa vielä kovempaa. Irtiotto oli ajettu kiinni, kun maaliin oli 66 kilometriä.

Groupama – FDJ:n joukkue teki hyvää työtä myös loppukirissä. Se sai tuotua Demaren hyvään paikkaan vauhdikkaassa kirissä ja Demare pääsi ottamaan tämän kauden ensimmäisen voittonsa. Demare siirtyi samalla pistekilpailun johtajanpaitaan. 

Jaakko Hänninen tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja. Kun joukkueen mahdollisuudet kokonaiskilpailun kärkisijoihin menivät edellisellä Etnalle päättyneellä etapilla, tultaneen myös jatkossa näkemään Hännisen ja kumppaneiden irtiottoja tavoitteena etappivoitot. 

Sisilian molemmat etapit on nyt ajettu ja siirrytään Italian mantereelle. Siellä on seuraavaksi ohjelmassa 192 kilometrin etappi. Sekin tulee olemaan kirimiesten välinen voittokamppailu. 

Tulokset

Giro d'Italia (2. UWT)

5/21 Catania – Messina 174 km

1      Arnaud Démare (Ranska) Groupama-FDJ 4:03:56

2      Fernando Gaviria (Kolumbia) UAE Team Emirates s.a.

3      Giacomo Nizzolo (Italia) Israel-Premier Tech  s.a.

4      Davide Ballerini (Italia) Quick-Step Alpha Vinyl Team s.a.

5      Biniam Girmay (Eritrea) Intermarché-Wanty-Gobert s.a.

6      Phil Bauhaus (Saksa) Bahrain Victorious s.a.

7      Alberto Dainese (Italia) Team DSM s.a.

8      Natnael Tesfazion (Eritrea) Drone Hopper-Androni Giocattoli s.a.         

9      Edward Theuns (Belgia) Trek-Segafredo s.a.  

10    Simone Consonni (Italia) Cofidis s.a.

93  Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team s.a.

Kokonaistilanne 5 /21 etapin jälkeen

1    Juan Pedro Lopez (Espanja) Trek-Segafredo 18:21:03

2    Lennard Kämna (Saksa) BORA-hansgrohe + 0:39

3    Rein Taaramäe (Viro) Intermarché-Wanty-Gobert + 0:58

4    Simon Yates (Iso-Britannia) Team BikeExchange-Jayco + 1:42

5    Mauri Vansevenant (Belgia) Quick-Step Alpha Vinyl Team + 1:47

6    Wilco Kelderman (Hollanti) BORA-hansgrohe + 1:55

7    Joao Almeida (Portugali) UAE Team Emirates + 1:58

8    Pello Bilbao (Espanja) Bahrain Victorious + 2:00

9    Richie Porte (Australia) INEOS Grenadiers + 2:04

10  Romain Bardet (Ranska) Team DSM + 2:06

61  Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 15:21

Giro d'Italia (2. UWT)

pe 6.5.2022        1. etappi         Budapest – Visegrád  195 km 

la 7.5.2022         2. etappi        Budapest – Budapest 9,2 km (ITT)

su 8.5.2022        3. etappi        Kaposvár – Balatonfüred 201 km

ma 9.5.2022       Lepopäivä

ti 10.5.2022        4. etappi        Avola – Etna 172 km

ke 11.5.2022      5. etappi        Catania – Messina 174 km

to 12.5.2022       6. etappi        Palmi – Scalea 192 km

pe 13.5.2022      7. etappi        Diamante – Potenza 196 km

la 14.5.2022       8. etappi        Napoli – Napoli 153 km

su 15.5.2022      9. etappi        Isernia – Blockhaus 191 km

ma 16.5.2022     Lepopäivä

ti 17.5.2022        10. etappi       Pescara – Jesi 196 km

ke 18.5.2022      11. etappi       Santarcangelo di Romagna - Reggio Emilia 203 km

to 19.5.2022       12. etappi       Parma – Genova 204 km

pe 20.5.2022      13. etappi       Sanremo – Cuneo 150 km

la 21.5.2022       14. etappi       Santena – Torino 147 km

su 22.5.2022      15. etappi       Rivarolo Canavese – Cogne 178 km

ma 23.5.2022     Lepopäivä

ti 24.5.2022        16. etappi       Salò – Aprica 202 km

ke 25.5.2022      17. etappi       Ponte di Legno – Lavarone 168 km

to 26.6.2022       18. etappi       Borgo Valsugana – Treviso 152 km

pe 27.7.2022      19. etappi       Marano Lagunare - Santuario di Castelmonte 177 km

la 28.7.2022       20. etappi       Belluno - Marmolada (Passo Fedaia) 168 km

su 29.7.2022      21. etappi       Verona – Verona 17,4 km (ITT)

 

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:

Communication AG2R Citroën Team

presse@france-cyclisme.fr  

Yves Perret +33682489926