Henri Ojala Finlandia MTB:n voittajaksi – Pökälän matka tyssäsi rengasrikkoon

29.8.2021

31. Finlandia MTB ajettiin loisto-olosuhteissa, sää oli mainio ja polut hyvässä kunnossa. Näistä olosuhteista nautti myös Finlandia MTB:n ensimmäiseen voittoonsa ajanut Henri Ojala lietolaisesta TVC:sta. 

Miesten pitkän matkan 53,6 kilometrin ykkönen Henri Ojala oli jo kilpailun puolessa välissä selkeässä johdossa takanaan isäntäseuran Samuel Pökälä ja venäläinen, vanha Finlandia -kävijä Mikhail Utkin, CCH:n Samuli Visuri. Ryhmässä ajoi myös pyöräilykonkari Kimmo Kananen (IBD Cycling). 

Toisella kierroksella Henri Ojala lisäsi vain vauhtia ja muut putosivat vauhdista. Kun Pökäläkin tuskaili rengastöiden kanssa, niin peli oli hänen osaltaan menetetty. Ojala tuli maaliin kovalla ajalla. Hän käytti matkaan vain viisi minuuttia yli kahden tunnin. 

Toiseksi ajanut Mikhail Utkin jäi noin kolme puoli minuuttia. Kolmanneksi ajoi Samuli Visuri ja näin jatkoi Finlandian palkintokorokesijoitustensa sarjaa. Kimmo Kananen oli neljäs ja IK:32:n Heikki Niskakangas viides.

Naisten yhden kierroksen kilpailun nopein oli Lahden Pyöräilijöiden Jenni Korhonen. Hän jätti nuoren virolaisen Marian Koikin 18 minuutin päähän. 

Miesten yhden kierroksen ykkösenä tuli maaliin 18-sarjalainen Joni Savaste (CCH).

Suomen vanhin maastopyöräilytapahtuma Finlandia MTB järjestettiin nyt parinkymmenen vuoden tauon jälkeen ja Hollolan vuosien jälkeen tapahtuman syntysijoilla Lahden Urheilukeskuksessa. 

Tulokset 

31. Finlandia MTB, Lahti

Miehet, 53,6 km

1  Henri Ojala Team EVOC / TVC 2:06:19        

2  Mikhail Utkin (Venäjä) Mountainpeaks.ru +3:35

3  Samuli Visuri CCH +5:31

4  Kimmo Kananen IBD Cycling +6:29

5  Heikki Niskakangas IK-32 / Team Larunpyörä Cervélo +10:53

6  Tuomo Hirvonen Joenspy +14:49

7  Tuomas Yrttimaa Cycli +15:06

8  Mikko Vastaranta  Joensuun Pyöräilijät +15:14

9  Mika Tuominen Team Orbea – HHCMB +17:21

10 Tero Koistinen Rajamäen kehitys +28:20

Naiset 25,6 km

1  Jenni Korhonen LaPy / Giant 1:15:23          

2  Marian Koik SK Porter Racing +18:25

3  Essi Niskakangas +23:21

Miehet 25,6 km

1 Andreas Flinck Akilles 1:13:08    

2 Jussi Lahti HyPy +6:44

3 Timo Ruokonen Triathlon Suomi  +10:02

Miehet M18 25,6 km

1 Joni Savaste CCH 1:06:27          

2 Tatu Aaltonen +7:06

3  Hugo-Hendrik Orav (Viro) SK Porter Racing  +11:07

Miehet M45 25,6 km

1 Jari Heinikainen Lahden Polkupyörähuolto 1:07:54         

2 Juha Tiitta BuffCamelbak +7:15

3 Anssi Rinne IK-32 +10:07

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029