Suomen vanhin korttelikilpailu Fellmanin ajot sunnuntaina

22.7.2021


Alkukauden hankalan pandemiatilanteen vuoksi siirretty Fellmanin ajot kilpaillaan Lahdessa sunnuntaina. Kilpailulla on pitkät perinteet. Se on Porvoon Ajojen jälkeen toiseksi vanhin maantiepyöräilykilpailu, mutta se on vanhin kortteliajo. 

Koska korona on rajoittanut matkustamista tai tehnyt sen hankalammaksi, Fellmanin ajojen järjestäjä ei saanut tänä vuonna kuten ei edellisenäkään vuonna ulkomaalaisia osanottajia. Tänä vuonna vetoapua ajateltiin tulevan ennen Fellmania ajettavaksi suunnitellusta Gran Fondo -kilpailusta. Mutta kun lahtelainen järjestäjä päätti perua sen, sieltäkään ei tullut kansainvälistä väriä Fellmaniin. 

Vaikka ulkomaalaiset pyöräilijät puuttuvat, kilpailun taso tulee olemaan hyvä. Mukana ovat kaikki miesten SM-korttelin viime vuoden mitalistit. Mukana Suomen mestari Vladyslav Makogon (GIF), hopeamitalisti Samuli Öhman (Akilles) ja pronssimitalisti Riku Övermark (Jurvan Voima). Startissa on niin ikään viimevuoden Fellmanin voittaja Jaakko Sillankorva (Akilles) ja vuoden 2019 voittaja Ukko Peltonen (Ampler / Akilles). Sillankorva osoitti vahvaa kuntoa edellisen viikonlopun Willimiesajoissa Lappeenrannassa. Peltonen ajaa nykyään ammattilaisen virolaisessa Continental -tason joukkueessa Team Amplerissa. 

Kotijoukkue TWD-Länken lähtee kilpailuun kuudella ajajalla. Näistä kuudesta kolme on vielä U19 -luokan ajajia. Kokeneimmista ajajista Sauli Pietikäinen oli Willimies -ajojen korttelikilpailussa taistelemassa voitosta, mutta joutui taipumaan kolmanneksi.

Kilpailu alkaa kello 14. Yleisöllä on vapaapääsy ja se on tervetullut. Kuitenkin päijäthämäläisen hankalan koronatilanteen vuoksi yleisöltäkin odotetaan pandemiatilanteen huomioimista, vaikka kysymyksessä on ulkoilmatapahtuma. 

Fellmanin ajot vaikuttavat myös muuhun liikenteeseen. Kaikki puiston ympäristön kadut on suljettu muulta liikenteeltä kello 12:30 – 16:00. Lähtö- ja maalikatu Kyösti Kallionkatu on suljettu 10:00 – 17:30. Myös pysäköintikielto alueen kaduilla on kielletty kello 10 alkaen.

 

________________

 

Lisätietoja

Esko Lummelampi p. 0500 240 029