Helteinen SM-viikonloppu Vantaalla – meille laihahko mitalisaalis 

21.6.2021

Maantiepyöräilyn SM-kilpailut käytiin Vantaalla helteisissä ja tuulissa olosuhteissa. Aika-ajo ajettiin Sipoon Söderkullasta Gästerbyssä käyden Hakunilaan ja reilun 14 kilometrin maantiekilpailun reitti oli rakennettu Hakunilan taajaman – Kuninkaanmäen – Sotungin maastoihin. Reitti oli tekninen ja sisälsi lyhyitä nousuja ja vauhdikkaita laskuja. 

Tuulinen aika-ajo

Miesten kilpailun aika-ajo näytti menevän kovinta vauhtia 41 kilometrin reitillä pitäneelle Ampler Development Teamin (Akilles) Ukko Peltoselle. Mutta hän sai tuomaristolta 30 sekunnin aikasakon ja se pudotti edellisvuoden mestarin SM-hopealle. SM-kulta meni OTC:n 44-vuotiaalle vahvalle tempoajajalle Matti Hietajärvelle. Pronssia ajoi IK-32:n Markus Auvinen. Hietajärven keskinopeus 46,3 kilometriä kertoo miehen vahvasta kunnosta, sillä valtaosa reitistä ajettiin 6-7 m/s puhaltaneeseen vastatuuleen. 

TWD-Länkenin menestystoiveet kariutuivat jo 13 kilometrin jälkeen, kun Sauli Pietikäinen joutui aika-ajopyörän teknillisen ongelman vuoksi vaihtamaan maantiepyörään. Kaksikolmasosaa matkasta maantiepyörällä vastatuulessa ei ollut motivoivaa. Muista TWL:n ajajista Eemil Uitto oli miesten elite -luokan 20:s. TWD-Länkenin U23:n ajajat jäivät kauaksi tämän vuoden komeetasta ja luokan voittajasta Markus Knaapista (IK-32). Oskari Kolehmainen oli seitsemäs ja Jimi Uitto kahdeksas. 

Miesjunioreiden voittajasta ei ollut mitään epäselvää. Akilleksen Leevi Karvinen oli 25 kilometrin aika-ajossa omaa luokkaansa hyvällä 44,5 kilometrin keskituntinopeudella. Hopea meni GIF:n Severi Savukoskelle. Pronssin otti TWD-Länkenin Axel Källberg. Seurakaveri Jesper Lindberg oli kuudes. TWD-Länkenin junioreita lohdutti joukkuekilpailun voitto. 

Helteinen ja vaativa maantie

Miesjunioreiden 114 kilometrin kilpailu starttasi valitettavan pienellä ryhmällä. Ennakkosuosikkina oli Akilleksen Leevi Kervinen. TWD-Länken joutui lähtemään matkaan kahdella ajajalla, kun lääkäri käski Aaro Lampelan lepoon Ole Wackströmin kolaroinnissa tulleiden vammojen vuoksi. TWD-Länken teki taktiikkansa Jesper Lindbergin ja Axel Källbergin varaan. Jesper iski heti alussa irti yhdessä Akilleksen Axel Rantasen kanssa. Rantanen hyytyi ja Jesper Lindberg jatkoi yksinäistä menoaan. Ero takana ajaviin kävi noin neljässä minuutissa, mutta takana aloitettiin eron kutistaminen. Jesper tuli kiinniajetuksi ja kilpailu alkoi uusista asetelmista. Leevi Kervinen otti hyvissä ajoissa ohjat käsiinsä ja karkasi muilta. Hänen takanaan oli GIF:n Severi Savukoski ja TWD-Länkenin kaksikko. Kervinen piti hyvää soolovauhtiaan loppuun ja Suomen mestaruuteen asti. Sen sijaan takana valmistauduttiin taistelemaan kahdesta muusta mitalista. Kirin aloitus meni hyvin lähelle maalia. Severi Savukoski oli aloitteen tekijä ja vei SM-hopean. Pronssi jäi hyvän päivätyön tehneelle Jesper Lindbergille. Axel Källberg oli neljäs. 

Miesten ja U23:n 12 kierroksen kilpailu 14,3 kilometrin radalla oli kerännyt starttiin yli 100 osanottajan joukon. Moni totesi jo ensimmäisellä kierroksella tulleensa väärään paikkaan, sillä väki väheni nopeasti ja loppujen lopuksi maaliin pääsi vain vajaa kolmannes lähtijöistä. Rata oli vahvajalkaisten ja teknillisen taidon omaavien ajajien rata. Ja myös helteenkesto nousi merkittäväksi tekijäksi. 

Kilpailussa nähtiin heti toiselta kierrokselta lähtenyt noin 10 ajajan irtiotto. Se meni pitkälle, mutta takana ajoivat mm. ammattilaisajajat Joonas Henttala, Antti-Jussi Juntunen ja Ukko Peltonen. He kaikki nousivat kuitenkin harvenneeseen kärkijoukkoon. Ja Peltonen irtosi pian Henttala takapyörässään. Kaksikon takana ei ollut voimaa ja osalla haluakaan yrittää saavuttaa kaksikkoa. Viime vuoden SM-hopeamitalisti Ukko Peltonen oli innokas vetomies ja viime vuoden SM-pronssimitalisti Henttala kokeneena piti huolen, että jaloissa on voimaa vielä loppukirissäkin. Henttala kiri voittoon ja Peltonen jäi hopealle edellisvuoden tapaan. Hänen joukkuetoverinsa Antti-Jussi Juntunen kiri pronssille ja U23 -luokan mestariksi. 

Ensimmäisessä irtiotossa ajanut TWD-Länkenin Sauli Pietikäinen jäi ajamaan seitsemännestä sijasta yhdessä IK-32:n Markus Auvisen ja Markus Knaapin kanssa. Jälkimäinen tuli kuitenkin hylätyksi ja näin tosiasiallisesti seitsemännestä sijasta ajoivat Auvinen ja Pietikäinen. Auvinen oli lopussa nopeampi. Sauli Pietikäisen sai tyytyä kahdeksanteen sijaan. 

TWD-Länkenin Oskari Kolehmainen kärsi rengasrikon hankalassa vaiheessa. Hän jäi pois siitä ryhmästä, joka nousi kärkitaisteluihin. Hän oli koko kilpailun 16:s ja U23:n neljäs. Hänen ja Sauli Pietikäisen lisäksi TWD-Länkenin muut ajajat eivät selvinneet maaliin.  

Tulokset

Maantiepyöräilyn SM-kilpailut 18.-20.6.2021 Vantaa

Aika-ajo

M18 25 km                              

1    Leevi Kervinen Akilles Green Team 33:42,42 (44.5 km/h)

2    Severi Savukoski Gamlakarleby IF 34:11,65 (43.8 km/h)

3    Axel Källberg TWD-Länken 35:04,07 (42.7 km/h)

4    Aku Koivistoinen CCH 35:36,30 (42.1 km/h)

5    Antton Skutnabb CCH 36:01,33 (41.6 km/h)

6    Jesper Lindberg TWD-Länken 36:03,64 (41.5 km/h)

7    Tomas-Casimir Niemi Tampereen Yritys 36:10,17 (41.4 km/h)

8    Aksel Rantanen Akilles Green Team 38:29,22 (38.9 km/h)

9    Ike MelnitsCCH 38:51,58 (38.6 km/h)

10  Aaro Lampela TWD-Länken 41:45,65 (35.9 km/h)

M18 Joukkuekilpailu

1    TWD-Länken (Axel Källberg, Jesper Lindberg, Aaro Lampela) 1:52:53,36

M-elite 41 km

1    Matti Hietajärvi OTC 53:01,87 (46.3 km/h)

2    Ukko Peltonen Ampler DT / Akilles Green Team 53:19,21 (46.1 km/h)

3    Markus Auvinen Idrottsklubben -32 53:30,59 (45.9 km/h)

4    Sauli Haahtela SKB Racing 54:18,44 (45.2 km/h)

5    Vladyslav Makogon Gamlakarleby IF 54:33,95 (45.0 km/h)

6    Tero Setola SKB Racing 54:34,98 (45.0 km/h)

20  Eemil Uitto TWD-Länken 56:30,23 (43.5 km/h)

34  Sauli Pietikäinen TWD-Länken 1:00:10,47 (40.8 km/h)

M-U23 41 km

1    Markus Knaapi Idrottsklubben -32 53:54,92 (45.6 km/h)

2    Jaakko Sillankorva  Akilles Green Team 54:44,95 (44.9 km/h)

3    Patrik Arola Akilles Green Team 58:18,72 (42.1 km/h)

4    Veeti Vainio Akilles Green Team 58:31,00 (42.0 km/h)

5    Oskari Aalto Idrottsklubben -32 58:53,64 (41.7 km/h)

6    Samuli Öhman Akilles Green Team 59:31,59 (41.3 km/h)

7    Oskari Kolehmainen TWD-Länken 59:55,13 (41.0 km/h)

8    Jimi Aalto TWD-Länken 1:01:15,14 (40.1 km/h)

Maantie

M18 114 km     

1    Leevi Kervinen Akilles Green Team 3:00:36

2    Severi Savukoski Gamlakarleby IF 3:07:43

3    Jesper Lindberg TWD-Länken 3:07:43

4    Axel Källberg TWD-Länken 3:07:43

5    Aku Koivistoinen CCH -1 LAP

6    Kalle Toivanen Turun Urheiluliitto -1 LAP

     Aaro Lampela TWD-Länken DNS

U23 / M-elite 171 km                                

1    Joonas Henttala Team Novo Nordisk / IBD Cycling 4:04:32

2    Ukko Peltonen Ampler Development Team /Akilles Green Team 4:04:34

3    Antti-Jussi Juntunen Ampler DT / Akilles Green Team (U23) 4:07:06

4    Riku Övermark Jurvan Voima 4:07:06

5    Anders Bäckman IBD Cycling 4:07:06

6    Jaakko Sillankorva  Akilles Green Team (U23) 4:07:12

7    Markus Auvinen Idrottsklubben -32 4:07:19

8    Sauli Pietikäinen TWD-Länken  4:07:32

9    Veeti Vainio Akilles Green Team (U23) 4:08:50

16  Oskari Kolehmainen TWD-Länken (U23) 4:10:57

     Jimi Aalto TWD-Länken (U23) DNF

     Otto Kolehmainen TWD-Länken (U23) DNF

     Julius Taskinen TWD-Länken (U23) DNF

     Eemil Uitto TWD-Länken DNF