Elokuulta siirretty 30. Finlandia MTB järjestään sunnuntaina

11.9.2020

30. kerran ajettava Finlandia MTB jouduttiin siirtämään elokuulta ajettavaksi tulevana sunnuntaina. Poikkeuksellinen aika aiheutti muitakin muutoksia tapahtuman suunnitelmiin. Sen piti olla osa uutta Baltic MTB Cupia, mutta myös se jouduttiin jäädyttämään koronatilanteen vuoksi. Baltic MTB Cup olisi käsittänyt osakilpailut Virossa, Latviassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Tämänkertainen Finlandia ajetaan totutusta poiketen lyhyemmillä reitillä. Nyt yhden kierroksen maastopyöräilijät ajavat 25 kilometrin Puoli-Finlandian ja päälähdön eli Pitkä-Finlandian ajajat ajavat kaksi 25 kilometrin kierrosta. Messilän lännen puoleinen osa viime vuosien reitistä on jätetty pois. Näin ollen Tiirismaan nousuja ei ajeta eikä myöskään Tiirismaan mäen alaosan saviliejussa ei pääse nyt kokeilemaan renkaan pitoa. Reitti kiertelee pääosin Messilän itäpuolella ulottuen Lahden Urheilukeskukseen asti.

Poikkeuksellinen aika verotti myös osanottajajoukkoa. Järjestäjillä eli TWD-Länkenillä ja CC Tailwindilla oli odotukset korkealla osanottajamäärän noususta takavuosien lukuihin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaikka ennakkoilmoittautuminen käynnistyi hyvin. Osanottajamäärä tulee jäämään noin kahteensataan. 

Osanottajissa on Finlandia MTB:n voittajia. Miehissä järjestävän seuran Samuel Pökälä jätti viikonvaihteen pyöräsuunnistuskilpailut reilua henkeä osoittaen väliin ja ajaa Finlandian. Pyöräsuunnistus järjestetään Pökälän harjoitusmaastoissa ja Pökälällä olisi ollut liian hyvä etu kanssakilpailijoihin nähden. Naisissa muutaman Finlandia -välivuoden jälkeen on mukana Sini Alusniemi, joka on viihtynyt Salpausselän poluilla hyvin. Hänellä on tänä vuonna monia kovan luokan haastajia. 

Finlandia MTB esilähtönä on jälleen lasten Hobby -luokka. Hobby -luokan reitti kiertelee Messilän kartanon ympäristössä ja se alkaa kello 11. Isommat maastopyöräilijät starttaavat kello 12. Kahden kierroksen kärki on maalissa noin 14:20. Yhden kierroksen kärki on maalissa noin kello 13:30. Maali, kuten lähtökin sijaitsee Messilän kartanolla.