Jaakko Hänninen Espanjan ympäriajossa elokuussa

21.12.2019

Jaakko Hänninen
Jaakko Hänninen

Pyöräilyn ainoa World Tour -suomalaisammattilainen, ranskalaisen AG2R La Mondiale -joukkueen Jaakko Hänninen palasi Espanjan harjoitusleiriltä Suomeen joulun viettoon mukanaan mukavia uutisia. Hän on mukana siinä joukkueen kahdeksikossa, joka ajaa Espanjan ympäriajon La Vuelta ciclista a Españan elo-syyskuussa. Viimeksi suomalainen pyöräilijä on nähty suurissa ympäriajoissa vuonna 2015, jolloin Jussi Veikkanen osallistui sekä Italian että Espanjan ympäriajoon.

22-vuotiaan Jaakko Hännisen kilpailukausi käynnistyy helmikuun 13. päivä, kun hänen ohjelmassaan on viiden päivän Tour de la Provence Ranskassa. Pian sen jälkeen on vuorossa helmikuun lopulla seitsemän etapin UAE Tour Arabiemiraateilla. Kevään ohjelmassa on myös Ardennien klassikkokilpailut. 

- Ohjelma näyttää kannaltani oikein hyvältä. Pitää tietysti muistaa, että se on vielä suunnitelma, johon voi tulla muutoksia. Loppukesän Vuelta on tietysti hieno juttu. Kun ohjelmassani on ensimmäinen suuri ympäriajo, niin se antaa ilman muuta lisämotivaatiota koko kaudelle. Ja kauden aloitus Provencessa sopii minulle mainiosti, kertoi Jaakko Hänninen.

AG2R La Mondiale aloitti monen muun ammattilaisjoukkueen tavoin valmistautumisen tulevaan kauteen harjoitusleirillä Espanjan Costa Blancalla. AG2R:n leiripaikkana oli Gandia. Yhdeksän päivän leiri sujui hyvässä säässä erinomaisesti.

- Ehdimme ajamaan noin 40 tuntia ja minulle tämä oli paljon rennompi aloitus kuin vuosi sitten. Silloin ympärillä oli paljon uusia ihmisiä ja uusia asioita, nyt tässä oli jo rutiinin tuntua. Leiri sujui osaltani hyvin. Nyt on mukava tulla joulunviettoon kotiin Ruokolahdelle. Palaan joulun jälkeen Ranskaan ja sitten tammikuussa meillä on seuraava harjoitusleiri Espanjassa. Nyt hyvää joulua kaikille, sanoi Jaakko Hänninen.