Jaakko Hänninen otti MM-pronssia Innsbruckissa

28.9.2018

Jaakko Hänninen voitti hyvän ja taktisesti viisaan ajon päätteeksi MM-pronssia Innsbruckissa U23 –luokan kilpailussa. Hänninen oli viimeisen kierroksen viimeisen nousun päällä kolmen ajajan irtiotossa. Maailmanmestaruus ratkesi pitkässä alamäessä noin kahdeksan kilometriä ennen maalia, kun sveitsiläinen Marc Hirschi karkasi Hänniseltä ja Belgian Bjorg Lambrechtilta. Sveitsiläinen ajoi soolona maaliin. Himmeämmät mitalit ratkaistiin kovassa kiritaistelussa. Hänninen aloitti kirin ja oli jo tulossa voittoon, mutta belgialainen vei MM-hopean renkaan mitalla.

- Kyllä pronssi maistuu! Se, että hopeamitali meni loppukirissä, ei ole niin kovin merkityksellistä. Marc Hirschi iski viisaasti alamäessä juuri minun vedon jälkeen. Hän tiesi, että belgialainen ei ole kovin hyvä alamäessä ja hän käytti tilaisuutensa hyvin. Olen tyytyväinen päivääni. Se meni kutakuinkin suunnitelmieni mukaan ja olin veikannut oikeita ”hevosia”. Minun ei tarvinnut tehdä mitään ylimääräistä. Suomen yksimiehin joukkue onnistui hyvin. Samaa pitää sanoa Sveitsin joukkueesta, kertoi Jaakko Hänninen.

Maantiepyöräilyn U23 –luokan maailmanmestaruus ratkaistiin 179,5 kilometrin kilpailussa, jossa ensin ajettiin lähtökaupungista Kufsteinista 84,2 kilometrin osuus Innsbruckiin. Siellä kierrettiin neljä kertaa 23,8 kilometrin kierros. Koko matkalle kertyi yli 2900 nousumetriä. Ensimmäinen nousu, jossa jyrkimmät kohdat olivat 14 %, oli 60 kilometrin jälkeen. Jokaisella neljällä kierroksella oli myös kova noin kahdeksan kilometriä pitkä nousu, jossa keskijyrkkyys oli noin kuusi prosenttia.

Kilpailuun starttasi 178 ajajaa 52 maasta. Suurilla pyöräilymailla oli kuuden ajajan joukkueet, Suomen Jaakko Hänninen oli mukana ainoana suomalaisena. Sää suosi kilpailijoita, lämpötila oli hieman yli 20 astetta ja tuuli oli heikko.

Tulokset

Maantiepyöräilyn MM-kilpailut, Innsbruck Itävalta

U23 179,5 km

1 Marc Hirschi (Sveitsi)
2 Bjorg Lambrecht (Belgia) + 0:15    
3 Jaakko Hänninen (Suomi)    s.a.