Jaakko Hänninen jatkaa vahvasti Ranskassa, nyt neljäs

7.4.2018

Hyvää alkukautta Ranskassa ajava Jaakko Hänninen jäi niukasti palkintokorokkeen ulkopuolelle sijoittumalla neljänneksi Ranskassa käydyssä 156 kilometrin Tour du Charollais –kilpailussa.

Hyvällä vauhdilla vaihtelevassa maastossa ajetussa kilpailussa nähtiin paljon eri kokoonpanossa olleita irtiottoja. Pääjoukko ei kuitenkaan laskenut yhtään irtiottoyritystä liian kauaksi, vaan piti tilanteen hyvin kontrollissa. Kun ajettiin viimeistä noin 10 kilometrin kierrosta, kärkeen muodostui neljän ajajan irtiotto, jossa oli mukana myös Jaakko Hänninen.

Neljän ajajan irtiotto ei kuitenkaan mennyt loppuun asti hyvällä yhteistyöllä, vaan iskuyritykset hajottivat sen juuri ennen maalia. Se antoi mahdollisuuden myös takaa tulleelle pääjoukolle. Voittoon kiri yksi neljästä irtiottajasta, ranskalainen CR4C Roanne –joukkueen vahva Geoffrey Bouchard. Hänninen oli kiinni kakkostilassa, mutta pääjoukosta tuli kaksi ajajaa ohi Hännisen.

- Huomasin viimeisen kierroksen alkaessa, että Roannen ja Bourg-en-Bressen hivuttautuivat kohti kärkeä. He pistivät pian porukan palasiksi, mutta pääsin siinä mukana melko helposti kärkeen neljän irtiottoon. Bourgin ajajat alkoivat tehdä urotekoja ja tyhjensivät omia jalkojaan yrityksillään. Viisainta olisi ollut työskennellä loppuun asti neljistään. Maalimäkeen lähdettiin tiukasta mutkasta hyvin hiljaisesta vauhdista. Päivän ykkönen oli omaa luokkaansa nousussa, kertoi Jaakko Hänninen.

- Harmi vain, että jäimme palkintokorokkeen ulkopuolelle, mutta me teimme joukkueena hyvän päivän, jatkoi Jaakko Hänninen.

Sunnuntaina Jaakko Hänninen ajaa Ranskan amatöörien klasikkokilpailun, 106. kerran järjestettävän Dijon – Auxonne - Dijonin (156,7 km).

Tulokset

Tour du Charollais, 156 km (Charolles, Ranska)

1 Geoffrey Bouchard (Ranska) CR4C Roanne
2 Romain Guillot (Ranska) VC Villefranche Beaujolais s.a.
3 Guillaume Gauthier (Ranska) CC Etupes s.a.
4 Jaakko Hänninen (Suomi) EC Saint-Etienne Loire s.a.
5 Florent Pereira (Ranska) Team Pro Immo Nicolas Roux s.a.
6 Antoine Bravard (Ranska) Bourg-en-Bresse Ain Cyclisme s.a