Jaakko Hänninen 26:s MM-maantiellä Norjassa

22.9.2017

Jaakko Hänninen sijoittui 26:nneksi Norjan Bergenissä ajetussa 191 kilometrin alle 23-vuotiaiden MM-kilpailussa. Kilpailun voitti ranskalainen Benoit Cosnefroy ennen saksalaista Lennard Kämnaa. Kaksikko ratkaisi maailmanmestaruuden keskenään, sillä kilpailun pieni, vain 37 ajajan pääjoukko jäi kaksikosta kolme sekuntia.

Kilpailu ajettiin 19,1 kilometrin kierroksella, jota ajettiin 10 kertaa. Kaupunkimainen kierros sisälsi yhden tiukan nousun. Kilpailuun osallistui 178 ajajaa, mutta kilpailun vaativuus karsi joukosta yli 50 ajajaa.

Kilpailun alussa lähti odotetusti irti pieni ryhmä, jonka annettiin ajaa kontrolloidusti noin parin minuutin erolla pääjoukkoon. Kontrollin vastuun otti Norjan vahva joukkue. Kilpailu käynnistyi todenteolla, kun maaliin oli 70 kilometriä. Ensimmäinen irtiotto ajettiin kiinni ja pääjoukosta tehtiin runsaasti irtiottoyrityksiä kahden viimeisen kierroksen aikana. Mikään niistä ei johtanut vielä ratkaisuun.

Kun kilpailun viimeistä kierrosta ajettiin, kärkeen karkasi kuuden ajajan irtiotosta Saksan Lennard Kämna. Hän sai reilun 10 sekunnin eron, mutta pääjoukosta iski Kämnan perään ranskalainen Benoit Cosnefroy. Ranskalainen ajoi saksalaisen kiinni. He tekivät hyvää yhteistyötä ja pystyivät pitämään pienen pääjoukon takanaan. Ero supistui vain muutamaan sekuntiin, mutta kaksikko pääsi ratkaisemaan maailmanmestaruuden keskenään. Cosnefroy oli kirissä vahvempi.

Kaksikon takana pääjoukko ratkoi pronssimitalin kohtalon. Sen vei tanskalainen Michael Carbel Svendgaard.

Hyvin sujuneen pitkän kauden pääasiassa Ranskassa ajanut Jaakko Hänninen oli kilpailuun tyytyväinen, joskin loppu jäi vähän harmittamaankin.

- Kisa oli alussa melko levoton sateen vuoksi. Lopussa onneksi sade loppui, kun kisa alkoi todenteolla. Rata oli melko helppo ja mäessä ei juurikaan tullut eroja. Varsinkin nousua seurannut lasku keräsi porukan jälleen kasaan. Itse pysyin suurimman osan kisasta hyvillä paikoilla. Viimeisellä kierroksella olisi ollut tilaisuus iskeä, mutta paukkuja ei enää löytynyt, kertasi Jaakko Hänninen kilpailun kulkua.

- Loppu kirin alkaessa olin oikeissa takarenkaissa, mutta mutkikkaassa ja levottomassa lopussa en näissä renkaissa pysynyt. Vaikka sijoitus ei ollut tuon parempi, minulle jäi kisasta lopusta huolimatta hyvä tunne, jatkoi Jaakko Hänninen.

Tulokset

Maantiepyöräilyn MM-kilpailut, Bergen, Norja

U23 191 km

1    Benoit Cosnefroy (Ranska) 4:48:23    
2    Lennard Kämna (Saksa) s.a.         
3    Michael Carbel Svendgaard (Tanska) +0:00:03    
4    Oliver Wood (Iso-Britannia) s.a.         
5    Vincenzo Albanese (Italia) s.a.         
6    Damien Touze (Ranska)     s.a.    
7    Max Kanter (Saksa) s.a.         
8    Michal Paluta (Puola) s.a.         
9    Mark Downey (Irlanti) s.a.         
10    Anders Skaarseth (Norja) s.a.

26  Jaakko Hänninen (Suomi) s.a.