Finlandian ensikertalainen Aimo Pyykkönen ykköseksi Salpausselän maastoissa

13.8.2017

Porvoon Akilleksen Aimo Pyykkönen yllätti sekä itsensä että maastopyöräilyä seuraavan yleisön. Hän on keskittynyt maantiepyöräilyyn, mutta näytti nyt, että myös maastopyörä kulkee kovaa. Hän voitti 27. kerran ajetun Finlandia MTB:n ennen lajin erikoismiehiä Eemil Uittoa (LaPy/CrocSports) ja Jari Heinikaista (Team Lahden Polkupyörähuolto). Naisten selkeä ykkönen oli pyöräsuunnistuksen MM-nainen Marika Hara.

Miesten päälähdössä ajettiin 70 kilometriä kiertäen kahdesti 35 kilometrin kierros. Edellisillan kova sade sekä aamun sadekuurot tekivät muutenkin raskaan radan haastavaksi. Ensimmäisellä kierroksella kärjessä ajoi Aimo Pyykkönen, Eemil Uitto, Jari Heinikainen sekä edellisvuoden voittaja Samuel Pökälä. Toisella kierroksella Tiirismaan raskaissa nousuissa Samuel Pökälä putosi muiden kyydistä ja kärkikolmikko oli selvä.

Maalinousuun Aimo Pyykkönen ja Eemil Uitto tulivat kahdestaan. Pyykkösellä oli voimia lisätä vielä hieman vauhtia ja Uiton oli annettava periksi. Jari Heinikainen jäi noin puolen minuutin päähän.

- Olihan tämä hienoinen yllätys. En vielä ennen starttia uskonut pysyväni erikoismiesten vauhdissa,  etenkin kun sade teki olosuhteet haastaviksi, kertoi voittaja Aimo Pyykkönen.

Vaikka Finlandia –maastopyöräilyssä kärki on kiinnostava, niin tapahtuma on maastopyöräilyn kuntoilijoiden ja harrastajien tapahtuma. Vaikka sää säikytti monia, niin tapahtuma keräsi kuitenkin noin 250 pyöräilijää perinteiseen tapahtumaan.

Tulokset:

27. Finlandia MTB

Pitkä-Finlandia, miehet 70 km

1  Aimo Pyykkönen Porvoon Akilles 3.32.29
2  Eemil Uitto LaPy / CrocSports + 0.08
3  Jari Heinikainen Team Lahden Polkupyörähuolto + 0.35
4  Sauli Pihamaa LaPy +13.23
5  Sami Tyynelä LaPy + 13.49
6  Vili Arvonen ProMTB / Medilaser MTB Team + 17.07

Puoli-Finlandia / Naiset 35 km

1  Marika Hara PKK 2.00.01
2  Ksenia Chernykh (Venäjä) Giant Russian Team + 1.51
3  Riitta Kuronen + 27.58