TWD-Länkenillä jälleen vahva viikonloppu Lappeenrannassa

23.7.2017

Willimies -kortteli ajettiin vaihtelevissa olosuhteissa.
Willimies -kortteli ajettiin vaihtelevissa olosuhteissa.

Lappeenranta on noussut kahden vuoden aikana laadukkaiden pyöräilykilpailujen järjestäjien ykköskaartiin. Toisen kerran järjestetyt Willimies-ajot onnistuivat erinomaisesti huolimatta lauantaina kortteliajon loppupuolen rajusta sateesta. Vauhdikkaan 34,4 kilometrin kortteliajon lisäksi ajettiin sunnuntaina 135 kilometrin maantieajo.

Lauantain 1,7 kilometrin radalla ajetun korttelin ratkaisu nähtiin, kun kilpailusta oli jäljellä neljännes. Kärkeen iski TWD-Länkenin Samuel Pökälä. Hänen raju yritys teki heti eroa takaa-ajajiin parikymmentä sekuntia. Kun kaksi kierrosta oli ajamatta, taivas ratkesi ja raju kuuro teki asvaltin petollisen liukkaaksi. Pökälä sai yksin valita ajolinjansa. Olosuhteet olivat hänen puolellaan. Kun takaa iski irti vielä Pökälän joukkuetoveri Aleksi Hänninen, TWD-Länkenin ajajat ottivat selkeän kaksoisvoiton. Kolmanneksi kiri Team Larunpyörän Trond Larsen.

- Kisan alku oli osaltani nihkeä, maitohapot alkukierrosten rynkytyksessä tekivät ajostani vaikean. Mutta pääsin niistä yli ja irtiottoni ajoitus sattui hyvään paikkaan. Loppu meni olosuhteista huolimatta ongelmitta, kertoi Samuel Pökälä.

Sunnuntain maantiekilpailu käynnistyi vauhdikkaasti, mutta vaarallista irtiottoa jouduttiin odottamaan pitkään. Kun matkaa oli jäljellä reilu 50 kilometriä, kärkeen muodostui noin 15 ajajan ryhmä. Siinä ajoivat lähes kaikki kilpailun ennakkosuosikit. Tästä ryhmästä irtosi muutamien yritysten jälkeen kaksi ajajaa, GIF-Chebicin kokenut Tommi Martikainen sekä TWD-Länkenin nuori Aleksi Hänninen. Kolmanneksi kärkeen hyökkäsi vielä TWD-Länkenin toinen nuori, Sauli Pietikäinen. Pietikäinen joutui kuitenkin luovuttamaan kärkiryhmän vauhdista.

Kun kilpailusta oli jäljellä kolme kilometriä, Tommi Martikainen iski irti. Hänninen ei pystynyt kovasta yrityksestään huolimatta vastaamaan. Martikainen ajoi soolovoittoon ja Hännisen oli tyydyttävä kakkostilaan. Parikymmentä sekuntia Hännisen jälkeen maaliin ajaneen ryhmän vahvin oli Trond Larsen.

- Näin muutama kilometri ennen maalia, että Aleksin jalat alkavat painaa. Päätin yrittää irti ja se onnistui, kertoi voittaja Tommi Martikainen.

- Yritin kyllä vastata Tommin iskuun, mutta hän oli vahva tänään. Ei minulla ollut mitään mahdollisuutta pysyä Tommin vauhdissa, sanoin puolestaan kilpailun kakkonen Aleksi Hänninen.

Kahden päivän yhteiskilpailun voitti Aleksi Hänninen.

Tulokset

Willimies-ajot / korttteliajo, Lappeenranta

Miehet 34,4 km (20 x 1,72km)            
        
1     Samuel  Pökälä TWD-Länken  0:51:39
2     Aleksi Hänninen TWD-Länken  0:51:55
3     Trond Larsen  Team Larunpyörä Cervélo 0:52:07
4     Denis Skachek (Venäjä) Velosport  0:52:08
5     Jarkko Niemi GIF-Chebici sa
6     Ville Kantola Team Larunpyörä Cervélo sa

11     Jesse Kaislavuo TWD-Länken 0:52:20
13     Sauli Pietikäinen TWD-Länken 0:52:30
Roope Nurmi TWD-Länken kesk.

Willimies-ajot / maantie, Lappeenranta

Miehet 135 km

1     Tommi Martikainen GIF-Chebici 3:11:41
2     Aleksi Hänninen TWD-Länken 3:11:59
3     Trond Larsen Team Larunpyörä Cervélo 3:12:19
4     Aimo Pyykkönen Porvoon Akilles sa
5     Tuomas Ratilainen Järvenpään Pyöräilijät sa
6     Roope Nurmi TWD-Länken s.a.    
7     Mikael Turunen IBD Cycling sa
8     Jarkko Niemi GIF-Chebici sa    
9     Samuel Pökälä TWD-Länken sa    
10     Sauli Pietikäinen TWD-Länken sa

45     Jesse Kaislavuo TWD-Länken 3:15:27