TWD-Länkenin Jaakko Hänninen tuplamestariksi

19.6.2017

SM-maantie, mitalikolmikko 1) Jaakko Hänninen 2) Sasu Halme 3) Joni Kanerva
SM-maantie, mitalikolmikko 1) Jaakko Hänninen 2) Sasu Halme 3) Joni Kanerva

Kotiseuraansa TWD-Länkeniä Suomessa edustava, mutta pääasiassa Ranskan Besançonissa AC Bisonltine –joukkueessa ajava 20-vuotias Jaakko Hänninen ylsi tuplamestaruuteen Pudasjärvellä ajetuissa maantiepyöräilyn SM-kilpailuissa. Hän voitti ensin perjantaina aika-ajon Suomen mestaruuden luokassa U23 ja sunnuntaina hän otti kultaa 183 kilometrin yhteislähtökilpailussa samassa luokassa.

Sunnuntain kilpailu oli normaalia suomalaista maantiekilpailua raskaampi. Kilpailussa kierrettiin 23 kilometrin reittiä kahdeksan kertaa ja nousua kertyi yli 2800 metriä. Sade ja viileähkö sää lisäsivät rasittavuutta.

Kilpailu eteni viimeiselle tunnille asti melko rauhallisissa merkeissä. Irtiottoyrityksiä nähtiin, mutta ne tiedettiin heiveröisiksi yrityksiksi. Kilpailun ennakkosuosikit tarkkailivat ja kontrolloivat toisiaan niin, että mitään yllättävää ei päässyt syntymään.

Kilpailu alkoi toden teolla vasta noin 165 kilometrin jälkeen, kun TWD-Länkenin Jaakko Hänninen iski reitin pisimmän nousun loppuosalla irti. Tämä johti 13 ajajan irtiottoryhmän muodostumiseen. Siinä ajoivat kaikki kilpailun ennakkosuosikit, mutta TWD-Länkenistä ryhmään pääsi yllättäen vain kaksi U23-ajajaa Jaakko Hänninen ja Oskari Vainionpää. Sen sijaan kärkiryhmässä olivat Matti Manninen, Matti Helminen ja Joonas Henttala eli kaikki voittajasuosikit.

Ryhmä tuli yhtenäisenä viiden kilometrin loppunousua aina viimeisen kilometrille. Siinä alkoi harvennus ja loppurypistyksessä norjalaisessa Continental –tallissa Team FixIT.nossa ajava Matti Manninen oli vahvin. TWD-Länkenin Jaakko Hänninen kiri sateen ohueksi pieksämän maaliviivan yli kakkosena ennen toista U23-ajajaa Sasu Halmetta (Finfalz – Rush Racing). Vuoden yllätysnimi Trond Larsen (IK-32) oli tuli maaliin neljäntenä ennen kahta U23-ajajaa Joni Kanervaa (Cyclovision) ja Oskari Vainonpäätä (TWD-Länken). Kun kuudentena maalilinjan ylitti Matti Helminen (CCH), niin miesten ja alle 23-vuotiaiden mitalikolmikot olivat selvillä.

Suomalaisen sovelluksen mukaan Jaakko Hänniselle ei lyöty kouraan miesten SM-hopeaa ja alle 23-vuotiaiden SM-kultaa, vaan pelkästään jälkimmäinen.  Mutta se tyydytti miestä.

- Olin luottavainen omaan mäkikuntooni. Kovuutta on Ranskan kilpailuista tullut sen verran lisää, että tiesin omat vahvuuteni ja pystyin olemaan rauhallinen pitkään. Joukkueen taktiikka oli onnistunut ja pääsin avamaan omat ratkaisuni siellä missä oli tarkoituskin. Olisihan tietysti ollut mukava ylittää maaliviiva koko lähdön ykkösenä, mutta mestarin paidan ottaminen U23:ssa oli tärkein asia, kertoi Jaakko Hänninen märän ja kylmän kilpailun päätteeksi.

Porilaiselle Matti Manniselle miesten mestaruus oli ensimmäinen. Hän katkaisi TWD-Länkenin neljän voiton sarjan. Manninen on aikaisemmin voittanut alle 23-vuotiaissa.

TWD-Länken oli myös näissä SM-kilpailuissa vahva siitä huolimatta, että miesten luokassa maantiekilpailu ei onnistunut. Pohjoisen matkalta kotiin viemisinä oli yhteensä kuusi SM-mitalia.

Tulokset

SM-maantie, Pudasjärvi

M-U23 183 km

1     Jaakko Hänninen TWD-Länken 4:57:09
2     Sasu Halme CycloVision  s.a.
3     Joni Kanerva CycloVision 4:57:12
4     Oskari Vainionpää TWD-Länken 4:57:16
5     Sauli Pietikäinen TWD-Länken  4:58:59
6     Vladyslav Makogon OTC  4:59:18
7     Erik Relanto TuUL  5:00:24
8     Aleksi Hänninen TWD-Länken  5:02:19

M-elite 183 km

1     Matti Manninen Team FixIT.no  4:57:07
2     Trond Larsen IK-32 4:57:11
3     Matti Helminen CCH  4:57:17
4     Joonas Henttala Novo Nordisk  4:57:32
5     Juha Kangaskokko OTC     4:57:32
6     Lauri Seppä GIF  4:57:39

10     Roope Nurmi TWD-Länken 4:58:44
23     Samuel Pökälä TWD-Länken  5:01:16
26     Juho Kaislavuo TWD-Länken  5:01:19
Juho Hänninen TWD-Länken    kesk.