Jaakko Hänninen hyvässä vedossa Ranskan etapeilla

23.5.2017

TWD-Länkenin 20-vuotias Jaakko Hänninen on pääsemässä sinuiksi ranskalaisen pyöräilykulttuurin kanssa. Hän ajoi joukkueensa AC Bisontinen kanssa Normandiassa neljän päivän, viiden etapin ja yhteensä 575 kilometrin Tour de la Manche –etappiajon. Hänninen sijoittui 14:nneksi. Hänen päätehtävänsä oli auttaa joukkueen kapteenia australialaista Ben Dyballia. Tehtävä onnistui hyvin, Dyball sijoittui kolmanneksi.

- Tämäkin etappiajo on yksi näyttöpaikka uran etenemistä havitteleville nuorille pyöräilijöille. Meno on sen mukaista. Jokaisella etapilla on kovaa yritystä. Me selvisimme hyvin. Minä sain yrittää kahdella ensimmäisellä etapilla päästä irtiottoihin. Olinkin monessa yrityksessä mukana, mutta ne irtiotot eivät onnistuneet menemään maaliin asti. Kolmen etapin, 13,3 kilometrin aika-ajon jälkeen keskityin muun joukkueen tavoin auttamaan Dyballia, kertoi Jaakko Hänninen.

Jaakko Hännisen paras etappisijoitus tuli aika-ajon perään samana päivänä ajetulla 108 kilometrin etapilla. Etappi oli Hännisen mieleen, kun sillä ajettiin lähes kilometrin pituinen ja 10 prosentin jyrkkä nousu viidesti ylös. AC Bisontinen kapteeni Dyball oli etapin toinen ja Hänninen 10:s.

Jaakko Hänninen oli koko kilpailun viidenneksi paras alle 23 –ajaja.

- Tämä oli meille valmistava kilpailu ensi viikonloppuna ajettavaan UCI 2.2 –kilpailuun Tour du Juraan. Olen tyytyväinen omaan panokseeni, onnistuin tekemään työni sovitusti ja siinä sivussa ottamaan ihan mukavat kokonaiskilpailusijoitukset, jatkoi Jaakko Hänninen.

Lopputulokset

Tour du la Manche  Ranska
(5 etappia, 575 km)

1 Fabien Schmidt Ranska CAC 13:10:40
2 Alexis Guerin (Ranska) VCR Nor 13:12:01
3 Benjamin Dyball (Australia) AC Bisontine 13:12:12
4 Julien Guay (Ranska) SOJ 13:12:21
5 * Thomas Joly (Ranska) CCN 13:12:25
6 * Antoine Leplingard (Ranska) PDL 13:12:31

14 * Jaakko Hänninen (Suomi) AC Bisontine  13:13:17

* U23 –ajaja.