TWD-Länkenin Samuel Pökälä kahteen soolovoittoon Tampereella

21.5.2017

Viikonlopun ykkönen Samuel Pökälä
Viikonlopun ykkönen Samuel Pökälä
Hervanta Kaivin kortteliajon kolme parasta: 1) Samuel Pökälä 2) Roope Nurmi 3) Aleksi Hänninen
Hervanta Kaivin kortteliajon kolme parasta: 1) Samuel Pökälä 2) Roope Nurmi 3) Aleksi Hänninen
Rosendahl GP:n kaksi parasta: 1) Samuel Pökälä 2) Aleksi Hänninen
Rosendahl GP:n kaksi parasta: 1) Samuel Pökälä 2) Aleksi Hänninen

TWD-Länkenillä oli varsin onnistunut viikonloppu Tampereella ja erityisen onnistunut se oli Samuel Pökälälle. Hän ajoi soolovoiton lauantaina ajetussa Hervanta GP:ssa ja teki saman sunnuntaina Pyynikillä Rosendahl GP:ssa. TWD-Länkenin miehitti lauantaina kaikki kolme palkintokorokesijaa. Sunnuntainakin oli saaliina kaksoisvoitto.

Lauantain kilpailu käytiin profiililtaan helpolla kortteliradalla. Kova vauhti ja monet irtiottoyritykset ravistelivat kuitenkin ajajajoukkoa niin, että loppukierroksilla oli mukana enää yhdeksän kilpailijaa. Siitä joukosta irtosi Samuel Pökälä ja ajoi lopun niin väkevästi, että kisan päättyessä ketään muita ei näkynyt loppusuoralla. Selkeä voitto Pökälälle. Kun kahdeksan ajajan kirissä TWD-Länkenin kirimies Roope Nurmi oli nopein, kakkossija meni hänelle. Joukkueen menestystä täydensi Aleksi Hänninen kolmannella sijallaan.

Sunnuntain kilpailu ajettiin perinteisellä Pyynikin harjun 3,4 kilometrin reitillä. Reitin profiili on vaativa. Miehet kiersivät Pyynikin kierrosta 20 kertaa. Olosuhteet olivat sunnuntaina lauantain tapaan erittäin mieluisat niin kilpailijoille kuin katsojillekin. Lämmin sää ja leppoisa tuulenvire loi ihanteelliset puitteet.

Miesten kohtuullisen hyvävauhtisessa kilpailussa nähtiin alusta alkaen irtiottoyrityksiä, mutta ne olivat sen verran hengettömiä, että mitään ratkaisuja ei syntynyt. Kun kilpailusta oli jäljellä kuusi kierrosta, kärkeen iski nelikko, jossa ajoivat TWD-Länkenin Jesse Kaislavuo ja Samuel Pökälä sekä GIF-Chebicin Lauri Seppä sekä IBD Cyclingin Eero Mäenpää. Nelikko sai hyvän kaulan pääjoukkoon ja oli selvää, että tästä nelikosta tulee löytymään kilpailun voittaja.

Kvartetti pienentyi ensi trioksi ja siinä ajoivat Pökälä, Seppä ja Mäenpää. Kun Pökälän mielestä vauhti ei ollut riittävä, hän iski irti kun maaliin oli kolme täyttä kierrosta. Pökälän vauhti oli yksin sen verran hyvää, että takaa ei enää tullut ketään. Muut karkulaiset putosivat pääjoukkoon. Kun pääjoukosta iski vielä TWD-Länkenin tuorein vahvistus Aleksi Hänninen omaan irtiottoonsa ennen viimeisen kierroksen täyttymistä, näytti tilanne varsin hyvältä TWD-Länkenin kannalta. Samuel Pökälä ajoi jälleen selkeään voittoon ja Aleksi Hänninen otti toisen sijan myös reilulla erolla pääjoukkoon.

Pökälälle tämä oli toinen voitto Rosendahl GP:ssa. Aikaisempi voitto on vuodelta 2013.

- Ehkä se näytti helpolta sivusta katsoen, mutta kyllä soolokierrokset tuntuivat jaloissa. Täytyy kiittää joukkuetta hyvästä työstä. Sillä luotiin taas tänään mahdollisuus voittooni, sanoi Samuel Pökälä.

Tulokset

Hervannan Kaivin GP, Tampere

Miehet 1 tunti + 5 kierrosta

1     Samuel Pökälä TWD-Länken 1:06:17
2     Roope Nurmi TWD-Länken 1:06:30
3     Aleksi Hänninen TWD-Länken s.a.
4     Aimo Pyykkönen Akilles s.a.
5     Jarkko Niemi GIF-Chebici s.a.    
6     Juha Kangaskokko OTC     
7     Juhana Hietala CCH s.a.    
8     Jesse Kaislavuo TWD-Länken s.a.
9     Johan Nordlund Racebike-Focus  1:06:48

Rosendahl GP. Tampere

Miehet 68 km (20 x 3,4 km)

1     Samuel Pökälä TWD-Länken 1:44:01     
2     Aleski Hänninen TWD-Länken 1:45:08     
3     Trond Larsen Team Larunpyörä Cervélo 1:45:12     
4     Mikael Turunen IBD 1:45:13     
5     Juhana Hietala CCH s.a.
6     Aimo Pyykkönen Akilles    s.a.

14   Sauli Pietikäinen TWD-Länken 1:45:15
22   Jesse Kaislavuo TWD-Länken s.a.
31   Roope Nurmi TWD-Länken 1:45:35