TWD-Länkenin hyvä kausi päättyi cupin kolmoisvoittoon

12.9.2016

Škoda -maantiecupin kolme parasta: Samuel Pökälä, Jaakko Hänninen ja Jesse Kaislavuo
Škoda -maantiecupin kolme parasta: Samuel Pökälä, Jaakko Hänninen ja Jesse Kaislavuo

Kotimainen maantiepyöräilykausi päättyi viikonloppuna Kankaanpäässä ajettuun Syysetapit –kilpailuun. Se oli samalla seitsemänosaisen Škoda –maantiecupin päätöskilpailu. Kankaanpään Syysetapeilla ajettiin lauantaina 10 kilometrin aika-ajo, lyhyt kortteliajo ja sunnuntaina 165 kilometrin maantieajo. Cupin viimeiseen kilpailuun lähdettäessä TWD-Länkenillä oli kaksoisjohto.

Etappiajon ensimmäisellä etapilla aika-ajon Suomen mestari Samuel Pökälä oli odotetusti nopein. Hän pujotteli kivipaasien välistä Kankaanpään torille päättyneellä etapilla kuitenkin vain sekunnin nopeammin kuin toiseksi sijoittunut Finnfalz-Rush Racingin Sasu Halme. TWD-Länkenin Juho Hänninen oli viides ja Jesse Kaislavuo kuudes.

Toinen etappi, lyhyt kortteliajo päättyi niinikään torille rakennettuihin sokkeloihin, jossa ei juuri maalisuoraa ollut. Korttelikilpailussa nähtiin jo alkuvaiheessa TWD-Länkenin Jaakko Hännisen ja Sasu Halmeen irtiotto. Se ajettiin kuitenkin hyvissä ajoin kiinni. Viimeisillä kierroksilla kärkeen irtosi Samuel Pökälä ja Sasu Halme. Pökälä yliarvioi oman pujottelutaitonsa ja kärsi kiritappion Halmeelle. Kolmas oli porilaisammattilainen Matti Manninen ennen Jaakko Hännistä. TWD-Länkenin kannalta korttelietappi oli harmillinen, sillä Jesse Kaislavuo kaatui ja menetti näin mahdollisuuden kokonaiskilpailussa.

Etappiajon kolmatena etappina ollut 165 kilometrin maantieajo ajettiin kolmena 55 kilometrin lenkkinä. Helpolle reitille oli suunniteltu kierroksen puoleen väliin yksi ratkaisupaikka, johon oli löydetty Jämikeskuksen rullasuksiradalta reitin ainoa nousu.

TWD-Länkenin kannalta etappi oli sikäli haastava, että etapilla ajettiin kahta kilpailua. Toisaalta ajettiin etappiajon voitosta ja toisaalta cupin kokonaiskilpailusta. Tämän vuoksi kilpailun ratkaisuja oli yritettävä näiden kahden kilpailun ehdoilla.

TWD-Länken onnistui myös päätösetapilla hyvin. Toiseksi viimeisellä kierroksella rullasuksiradalla ajajajoukko hajosi kahteen osaan niin, että kärkeen jäi vajaan 20 ajajan ryhmä ja siinä ajoi kaikki twdlänkeniläiset. Takimmaiseen ryhmään jäi monta cupissa hyvin sijoittuneita ajajia. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä TWD-Länkenin otti ohjat käsiinsä. Koko joukkue teki töitä niin etappiajon voiton kuin cupin voiton eteen. Viimeisellä kerralla rullasuksiradan nousussa kärkiryhmä pieneni edelleen ja kärkeen ryhmä, jossa olivat mukana TWD-Länkenin Samuel Pökälä, Jaakko Hänninen ja Juho Hänninen.

Kun maaliin oli matkaa vajaa 20 kilometriä, kärkeen nousi Jaakko Hänninen yksin. Tämä pakotti Matti Mannisen iskemään Hännisen perään. Samuel Pökälä oli kuitenkin hyvin mukana ja nousi Mannisen mukana kärkeen. Näin kilpailuun oli muodostunut kolmen kovan ajajan kärkiryhmä. Kolmikko teki hyvää yhteistyötä ja repi hieman alle minuutin eron takaa-ajajiin. Etapin voitosta ei käyty kovin raivoisaa kilpailua ja Matti Manninen sai rullailla voittajana maaliin. Hänninen oli toinen ja Pökälä kolmas varmistaen näin etappiajon kokonaisvoiton ennen Mannista. Kolmas oli Jaakko Hänninen.

Etappiajo ratkaisi myös maantiecupin kolmoisvoiton TWD-Länkenille. Tämä oli toinen peräkkäinen joukkueen kolmoisvoitto cupissa. Cupin voittajana palkittiin Samuel Pökälä, Jaakko Hänninen nousi viimeisen päivän hyvällä ajolla toiseksi ja epäonninen Jesse Kaislavuo otti kolmannen sijan. TWD-Länkenin kokonaispanos oli hyvä, sillä Juho Hänninen oli kuudes ja kaksi viimeistä osakilpailua sairauden takia poissaollut Roope Nurmi 10:s.

Cup –menestyksen lisäksi TWD-Länken otti tällä kaudella viisi Suomen mestaruutta ja kaiken kaikkiaan 30 voittoa.
 
Kotimainen maantiepyöräilykausi päättyi tähän. TWD-Länkenin Jaakko Hänninen ja Oskari Vainionpää ajavat vielä Ranskassa EM-kilpailuissa. Suomen U23 –maajoukkueella on vielä ohjelmassa syys-lokakuun vaihteessa Hollannissa Olympia’s Tour –etappiajo. Joukkueen kokoonpanoa ei ole vielä julkaistu.

Tulokset

Škoda –maantiecupin osakilpailu 7/7

Syystetapit, Kankaanpää

1/3 etappi 10 km aika-ajo

1.     Samuel Pökälä TWL 13:03,6
2.     Sasu Halme Finnfalz-Rush Racing 13:04,6
3.     Matti Manninen Bliz-Merida/Koiviston Isku 13:32,7
4.     Johan Nordlund Racebike Focus/CK Master 13:33,7
5.     Juho Hänninen TWL 13:35,0
6.     Jesse Kaislavuo TWL 13:38,3

13.     Jaakko Hänninen TWL 13:58,4
32.     Sami Tiainen Sami TWL 14:41,3

2/3 etappi kortteliajo (40 min + 2 kierrosta)

1.     Sasu Halme Finnfalz-Rush Racing 0:45:02
2.     Samuel Pökälä TWL s.a.
3.     Matti Manninen Bliz-Merida/Koiviston Isku 0:45:10
4.     Jaakko Hänninen TWL s.a.
5.     Jaakko Toppari JurVo s.a.    
6.     Juha Kangaskokko OTC s.a.    

13.     Juho Hänninen TWL 0:45:14
38.     Jesse Kaislavuo TWL 0:57:17

3/3 etappi maantieajo 165 km

1     Matti Manninen Bliz-Merida/Koiviston  Isku 4:01:32
2     Jaakko Hänninen TWL s.a.
3     Samuel Pökälä Samuel TWL s.a.    
4     Juho Hänninen TWL 4:02:10
5     Jaakko Toppari JurVo 4:02:13
6     Juha Kangaskokko OTC s.a.    
17     Sami Tiainen Sami TWL 4:08:59
19     Jesse Kaislavuo Jesse TWL 4:09:05

Lopputulokset

1     Samuel Pökälä TWL 4:59:30
2     Matti Manninen Bliz-Merida/Koiviston  Isku 5:00:03
3     Jaakko Hänninen TWL 5:00:33
4     Johan Nordlund Racebike Focus/CK Master 5:00:56
5     Juho Hänninen TWL 5:00:58
6     Juha Kangaskokko OTC    5:01:12

16     Sami Tiainen TWL 5:08:50
28     Jesse Kaislavuo TWL 5:20:00

Škoda –maantiecup, 7 osakilpailua

1     Samuel Pökälä TWL 151 pistettä
2     Jaakko Hänninen TWL 107
3     Jesse Kaislavuo TWL 102
4     Matti Manninen Team Bliz Merida 95
5     Jarkko Niemi GIF/Chebici 94
6     Juho Hänninen TWL 81

10     Roope Nurmi TWL 60
11     Oskari Vainionpää TWL 60
17     Sami Tiainen TWL  37
35     Sauli Pietikäinen TWL 19