Nuori venäläinen nappasi voiton maantiecupin osakilpailussa Pyynikillä

22.5.2016

Nuoren, vasta 16-vuotiaan venäläisen Anton Vtiurin ensimmäinen ulkomaanmatka päättyi riemukkaasti Škoda –maantiecupin toisen osakilpailun voittoon Tampereen Pyynikillä.

Pyynikin kilpailussa, Rosendahl GP:ssa ajettiin miesten kilpailussa 20 kertaa hieman vajaan 3,5 kilometrin kierros, jossa jokaisella kierroksella oli kiivettävänä näkötornin mäki.

Kilpailu käynnistyi todenteolla, kun kilpailusta oli ajettu 11 kierrosta. Kärkeen iskivät maantiecupin johdossa ollut TWD-Länkenin 19-vuotias Jaakko Hänninen ja häntä kolme vuotta nuorempi venäläinen Anton Vtiurin. Nuori kaksikko sai mukavan etumatkan pääjoukkoon. Kovin hyvää ja järjestäytynyttä takaa-ajoa ei syntynyt. Pääjoukossa ajaneet TWD-Länkenin Samuel Pökälä ja Jesse Kaislavuo näkivät tilaisuuden ja tekivät kovan yrityksen nousta kärkeen Hännisen avuksi. Se ei kuitenkaan onnistunut.

Kärkikaksikko teki alussa yhteistyötä, mutta se loppui melko nopeasti. Anton Vtiurin otti paikkansa Jaakko Hännisen takapyörässä eikä suostunut tekemään vetotöitä. Tilanne ei miellyttänyt Jaakko Hännistä. Hän yritti pudottaa venäläistä muutaman kerran, mutta tämä ei taipunut. Kun kaksi kierrosta oli ajamatta, näytti siltä, että kaksikko ratkaisee voiton. Hänninen päätti kuitenkin lopettaa yksipuolisen työnteon.

Samaan aikaan pääjoukossa kokkolalaisen GIF-Chebicin ajajat aloittivat kovan takaa-ajon. Kun kärkikaksikko selvitteli tilannetta, pääjoukko sai karkulaiset kiinni. Näin kilpailu sai aivan uuden muodon. Viimeisellä kierroksella ei enää syntynyt irtiottoja ja kilpailu päättyi noin 30 ajajan kiriin. Siinä oli nopein pitkässä irtiotossa ajanut Anton Vtiurin. TWD-Länkenin Sami Tiainen veti kiriä Jaakko Hänniselle.  Hännisen kiri ei kuitenkaan riittänyt venäläiselle. Tuloksena toinen sija ennen seurakaveri Tiaista.

- Oli hieman kiusallinen tilanne, kun työnteko irtiotossa meni yksipuoliseksi. Mutta kaikki kunnioitus ja hatunnosto Vtiurinille. Hän käytti omat vahvuutensa hyväkseen ja minulla ei ollut häntä vastaan loppukirissä mahdollisuuksia. Mutta onneksi johto maantiecupissa säilyi minulla, kertoi Jaakko Hänninen.

Tulokset

Rosendahl GP, Tampere (Škoda –maantiecupin 2/7 –osakilpailu)

M-Elite, 70 km             

1  Anton Vtiurin (Venäjä) Team Velosport     1.46.35
2  Jaakko Hänninen TWD-Länken     
3  Sami Tiainen TWD-Länken     
4  Juhana Hietala Kivenlahden Pyörähuolto     
5  Jani Hujanen RSP/ Racebike-Focus     
6  Oskari Vainionpää TWD-Länken     
7  Erik Relanto  FinnFalz Rush Racing     
8  Valtteri Härkönen HLT/ Racebike Focus     
9  Samuel Pökälä TWD-Länken     
10 Aimo Pyykkönen CCH/ Kivenlahden Pyörähuolto     
11 Sauli Pietikäinen TWD-Länken     
    
23  Juho Hänninen TWD-Länken     
38  Jesse Kaislavuo TWD-Länken