Oskari Vainionpää belgialaiseen amatöörijoukkueeseen

21.1.2016

Oskari Vainionpää
Oskari Vainionpää

TWD-Länkenin nuori lahtelainen pyöräilijä Oskari Vainionpää ottaa yhden askeleen kohti kansainvälistä uraa. Hän siirtyy belgialaiseen amatöörijoukkueeseen Asfra Racing Teamiin. Joukkueen kotipaikka on Flanderissa Oudenaardessa lähellä Gentin kaupunkia.

Edelleen U23 –luokassa pyöräilevä Oskari Vainionpää on Kauhajoelta kotoisin ja Kauhajoen Karhun kasvatti, mutta muutti Lahteen ja TWD-Länkeniin vuoden 2013 alusta. Pyöräilyyn ja kehittymiseen panostanut Vainionpää voitti maantiepyöräilyn U23 –luokan Suomen mestaruuden vuonna 2014 ja viime vuonna hän voitti miesten kortteliajon Suomen mestaruuden. Oskari Vainionpää tunnetaan ahkerana harjoittelijana ja kilpailijana, joka ei anna periksi.

- Olen hakenut paikkaa Belgiasta ja minulla oli jo sopimus toisen joukkueen kanssa. Sen toiminta kuitenkin loppui yllättäen rahoitusongelmiin. Mutta sitä kautta avautui suhteet Ashraan, jonne tein sopimuksen vuodeksi, kertoi Oskari Vainionpää.

- Joukkueessa on paljon ajajia eri puolilta maailmaa. Osa on puhtaasti ratapyöräilijöitä ja osa cyclocross –ajajia. Ashralla on minulle sopiva ohjelma ja se sisältää mm. kansainvälisen pyöräilyliiton UCI:n kalenterikilpailuja. Yritän vakiinnuttaa paikkani joukkueen ykkösryhmässä niin, että pääsen ajamaan kaikki tärkeimmät kilpailut. Sitä kautta minulla on mahdollisuus antaa tarvittavia näyttöjä jatkoa ajatellen. Tämä joukkue on toivottavasti vain nopea välivaihe urallani, jatkoi Vainiopää.

Oskari Vainionpää tulee ajamaan kotiseurassaan TWD-Länkenissä osan kauden kilpailuista. Ohjelmassa on Suomen mestaruuskilpailujen lisäksi mm. kotikilpailu Fellmanin ajot ja Porvoon Ajo kesäkuussa.

Vainionpää on leireillyt ahkerasti Espanjassa ja päätti juuri kovan 10 päivän leirijakson Deniassa TWD-Länkenin muiden ajajien kanssa. Hän matkustaa Belgiaan helmikuun puolessa välissä ja ensimmäiset kilpailut ovat jo helmikuun lopulla.