Samuel Pökälä nousi maantiecupin voittoon – TWD-Länkenille kolmoisvoitto

5.9.2015


TWD-Länkenin Samuel Pökälä nousi ennakkoveikkausten mukaisesti kakkossijaltaan Suomen maantiepyöräilycupin, Škoda –maantiecupin voittoon. Finaalikilpailuna ajettiin Ruskossa 30 kilometrin aika-ajo, joka on Pökälän vahva laji.

Ruskon 30 kilometrin aika-ajo saatiin ajaa hyvissä olosuhteissa, vaikka sade olikin uhkaamassa. Pökälä ajoi kilpailun hieman jäykillä jaloilla eikä ollut parhaimmillaan. Hän joutui taipumaan kahdeksalla sekunnilla vahvassa syyskunnossa olevalle Porvoon Akilleksen Jussi Nummikolle. Nummiko on viime viikkoina tehnyt ratapyöräilyssä uusia Suomen ennätyksiä mm. 100 kilometrillä kuin tunninajossakin. Nummikko oli selkeäsi päivän vahvin. Kilpailun kolmanneksi ajoi Lahden Pyöräilijöiden Juho Saarinen ja neljänneksi TWD-Länkenin Juho Hänninen.

Cup –kilpailun johdossa ennen finaalia ollut TWD-Länkenin kirimies Roope Nurmi ajoi finaalikilpailussa 12:nneksi. Nurmen finaalin pisteet eivät riittäneet kokonaiskilpailun voittoon. Eroa seurakaveri Pökälään jäi viisi pistettä. Kolmanneksi sijoittui niin ikään TWD-Länkenin ajaja, australialainen Ben Carman. Carman ei ajanut kahta viimeistä osakilpailua, koska hän palasi kotimaahansa jo heinäkuussa. Hänen pistetiliään komisti mm. Porvoon ajojen voitto.

Kaiken kaikkiaan TWD-Länken sai viisi ajajaa 10 parhaan joukkoon ja kaikki joukkueen ajajat olivat 14 parhaan joukossa.

- Olisihan se ollut mukava voittaa myös finaalikilpailu, mutta Jussi Nummikko oli tänään reilusti parempi. Cupin voitto maistuu silti makealle ja on mukava lisä sekä aika-ajon että maantieajon Suomen mestaruuksien päälle. Meillä on vahva joukkue ja pitää kiittää kaikkia meidän joukkueen ajajia. Yhteistyö on ollut erinomaista koko kauden, kertoi Samuel Pökälä.

Suomen maantiepyöräilykausi päättyi tähän. Suomen maajoukkue kilpailee vielä seuraavana viikonloppuna Ruotsissa UCI 1.1 –kategorian kilpailussa. TWD-Länkenistä joukkueessa ovat Juho Hänninen, Roope Nurmi ja Oskari Vainionpää.

Tulokset

Ruskon Tempo, Škoda –maantiecupin 7/7 –osakilpailu, Rusko

Miehet 30 k
m         

1     Jussi Nummikko Akilles     38.23,7
2     Samuel Pökälä TWD-Länken 38.31,2
3     Juho Saarinen LaPy 38.50,4
4     Juho Hänninen TWD-Länken 39.22,7
5     Johan Nordlund HlT 39.47,0
6     Aki Turunen CCH 39.53,0

12   Roope Nurmi TWD-Länken 41.26,0
15   Oskari Vainionpää TWD-Länken 41.39,2
22   Jesse Kaislavuo TWD-Länken 42.17,2

Škoda –maantiecup 2015:n lopputulokset

Miehet


1     Samuel Pökälä TWD-Länken 81 pistettä
2     Roope Nurmi TWD-Länken 76
3     Ben Carman (AUS) TWD-Länken 68
4     Yannick Janssen  (NED) Bliz-Merida 52
5     Juhana Hietala CCH/ KPH 36
6     Juho Hänninen TWD-Länken 30
7     Sami Tiainen TWD-Länken 30
8     Pierre Moncorgé (FRA) Bliz-Merida 27
9     Johan Norlund HLT 27
10   Daniel Andreev (RUS) Velosport 26

12   Oskari Vainionpää TWD-Länken  22
14   Jesse Kaislavuo TWD-Länken 20