Samuel Pökälä polki Ruotsissa seitsemänneksi ja UCI-pisteille

11.5.2015

Alkukauden Ranskassa ajanut Samuel Pökälä palasi pariksi kuukaudeksi oman kotiseuransa TWD-Länkenin miehistöön ja kilpaili jo viikonvaihteessa tutussa paidassa Ruotsissa. Ja siellä hän osoitti, että hänen tasonsa on edelleen parantanut.

TWD-Länken ajoi yhden maailman vanhimmista yhtämittaa järjestetyistä kilpailuista, 107 kerran järjestetyn Scandinavian Racen Upsalassa. 195 kilometrin kilpailu ajettiin hyvin teknillisellä ja kuluttavalla 12,9 kilometrin reitillä. Samuel Pökälä iski kisan puolenvälin jälkeen irtiottoon, jossa hän oli maaliin asti. Isokohon irtiottoryhmän kokoonpano muodostui loppukierroksille 11 ajajan suuruiseksi. Sen ero oli suurimmillaan parin minuutin luokkaa, kun se kävi pienimmillään 12 sekunnissa.

Voittoratkaisu tapahtui noin 25 kilometriä ennen maalia, kun tanskalainen 22-vuotias ammattilainen Nicolai Brøchner iski reitin ainoan nousun päällä irti muista. Hän pystyi ajamaan soolona maaliin 36 sekuntia ennen Pökälän ryhmää. Pökälä joutui matkan varrella tekemään töitä sen verran, että kiriherkkyys oli jäänyt kiharaiselle reitille. Hänen oli tyydyttävä seitsemänteen sijaan.

- Olin hyvässä paikassa kun tanskalainen karkasi. Minulla ei ollut voimaa vastata hänen iskuunsa. Lopussa ei ollut kirijalkoja. Mutta olen tyytyväinen tähän, kun sain myös kuusi UCI-pistettä. Viime päivinä on ollut paljon matkustamista ja valmistautuminen ei ole ollut ihan sitä mitä pitäisi, kertoi Samuel Pökälä.

TWD-Länkenin nuori joukkue selviytyi hyvin kovasta kansainvälisestä kilpailuista. Joukkueen Australia –vahvistus Ben Carman oli 28:s (+1.29), Roope Nurmi samalla ajalla 43:s, uransa ensimmäisen pitkän kansainvälisen kilpailun ajanut Juho Hänninen samassa ryhmässä 53:s. Jesse Kaislavuo oli 62:s (+2.35). Muut suomalaiset, jotka pääsivät maaliin olivat Niklas Henttala (37:s) ja Matti Manninen (59:s).

Scandinavian Racen lisäksi Upsalassa ajettiin Skandis GP. Tiukkaa kahden kilometrin kaupunkirataa kierrettiin 30 kertaa. Nousumetrejä tuli noin 1200. Kilpailua isännöi Ruotsin tämän hetken paras joukkue, Continental –tason ammattilaisjoukkue Tre Berg-Bianchi. Se otti neloisvoiton. TWD-Länkenin maineen puolustus jäi Ben Carmanille. Hän taisteli hyvin vahvaa ruotsalaisjoukkuetta vastaan, mutta ei voinut mitään. Hän joutui antautumaan noin 10 kierrosta ennen maalia ja tuli maaliin sijalla 12. Maaliin pääsi yli 60 kilpailijasta vain 18. Mm. edellisenä päivänä jalkansa tyhjäksi ajanut Samuel Pökälä joutui kurvaamaan radan sivuun.

Tulokset

107. Scandinavian Race (UCI Europe Tour 1.2), 195 km, Upsala, Ruotsi


1  Nicolai Brøchner (Tanska) Riwal Platform Cycling Team  4.23.20 (44,1 km/h)
2  Ludvig Bengtsson (Ruotsi) Team Tre Berg-Bianchi  + 0.36
3  Casper Pedersen (Tanska) Riwal Platform Cycling Team s.a.
4  Christofer Stevensson (Ruotsi) Motala AIF CK s.a.
5  Richard Larsén (Ruotsi) Team Argon 18 Scandinavia s.a.
6  Filip Bengtsson (Ruotsi) CK Bure  s.a.
7  Samuel Pökälä (Suomi) TWD-Länken s.a.

28 Ben Carman (Australia) TWD-Länken + 1.36
37 Niklas Henttala (Suomi) Finnfalz-Rush Racing s.a.
43 Roope Nurmi (Suomi) TWD-Länken s.a.
53 Juho Hänninen (Suomi) TWD-Länken s.a.
62 Jesse Kaislavuo (Suomi) TWD-Länken + 2.35
59 Matti Manninen (Suomi) Team Bliz-Merida s.a.

Skandis GP (30 x 2 km), Upsala, Ruotsi

1  Alexander Karlsson (Ruotsi) Team Tre Berg-Bianchi 1.51.02
2  Ludvig Bengtsson (Ruotsi) Team Tre Berg-Bianchi + 0.13
3  Marcus Karlsson (Ruotsi) Team Tre Berg-Bianchi s.a.
4  Gustav Höög (Ruotsi) Team Tre Berg-Bianchi s.a.
5  Christoff Lisson (Tanska) Team Almeborg-Bornholm + 2.11
6  Staffan Arvidsson (Ruotsi) Upsala CK

12 Ben Carman (Australia) TWD-Länken + 4.16