Samuel Pökälä on valittu ensimmäisiin Euroopan kisoihin Azerbaidžaniin

29.4.2015

Suomen Olympiakomitea on valinnut TWD-Länkenin Samuel Pökälän ensimmäisiin Euroopan kisoihin Azerbaidžanin Bakuun. Kilpailut käydään 12.-28. kesäkuuta. Pökälän lajeista henkilökohtainen aika-ajo ajetaan 18. päivä kesäkuuta ja yhteislähtöinen maantiekilpailu 21. kesäkuuta.

Suomella on yksi paikka miesten maantiepyöräilyyn. Naisilla on kaksi paikkaa ja valituiksi tulivat Lotta Lepistö ja Sari Saarelainen.

24-vuotias Samuel Pökälä on ajanut tämän vuoden ranskalaisessa VPC Loudeac –amatöörijoukkueessa, mutta tulee kilpailemaan kotiseuransa TWD-Länkenin paidassa touko- ja kesäkuussa. Pökälän merkittävin saavutus oli viime syyskuussa ammattilaisten ja kansallisten mestareiden kutsukilpailussa  Chrono des Nationsissa Ranskassa. Siinä hän sijoittui 11:nneksi. Hän siirtyi maantiepyöräilyyn pyöräsuunnistuksesta 2012. Hänen valmentajansa on Mika Tervala.