Vaikka elämme keskitalvea, niin pyöräilykausi on pääsemässä täyteen vauhtiin.
Jussi Veikkanen, joka päätti kilpailukautensa viime vuoden puolella vasta lokakuussa, tekee taas uuden kauden aloituksen Australiassa noin viikon päästä. Hän ajaa Tour Down Under –etappikilpailun 20.-25. tammikuuta.
Samuel Pökälä matkustaa tällä viikolla Ranskaan ja aloittaa siellä uudessa joukkueessaan V.C.P Loudéacissa. Ensin harjoitellen ja pikaisesti myös kilpaillen.
TWD-Länkenin muut ajajat jatkavat harjoitteluaan ja useimmat tekevät myös Espanjassa. Roope Nurmi oli jo Portugalissa marras – joulukuussa ja jatkaa nyt tammikuun loppuun Espanjassa. Urheilukoulun varusmies Oskari Vainionpää on parasta aikaa Espanjassa kahden viikon leirillä.
Helmikuussa suurin osa TWL:n kotimaan joukkueesta on kahden viikonleirillä Espanjassa. Toisen kaksiviikkoisen joukkue harjoittelee niin ikään Espanjassa maaliskuussa ennen kotimaan kilpailukauden alkua. Näin monelle ajajalle tulee vähintään kuukauden jakso ajoharjoittelua kesäisissä olosuhteissa.
TWD-Länkenin tulevan kilpailukauden ohjelma on parasta aikaa työn alla. Se tulee sisältämään kotimaisten kilpailujen lisäksi kansainvälisiä kilpailuja.
|