Jussi Veikkanen polki isojen ympäriajojen parhaan sijoituksensa, kun hän tuli kuudenneksi Italian ympäriajon 17. etapilla. Edellisen päivän raskaan, räntäsateessa ajetun etapin jälkeen oli vuorossa 208 kilometrin etappi, joka alunperin oli ajateltu kirimiesten etapiksi.
Etapilla syntyi iso, 26 ajajan irtiotto, joka kasvatti ison eron rauhallisesti polkeneeseen pääjoukkoon. Irtiottoryhmässä ei ollut yhtään kokonaiskilpailun kannalta vaarallista ajajaa ja siksi kokonaiskilpailun kärkimiesten joukkueet ottivat rauhallisesti. Loppujen lopuksi ero kasvoi 15 minuuttiin.
Irtiottoryhmän pilkkominen alkoi, kun maaliin oli matkaa vajaa 30 kilometriä. Ryhmä jakaantui etapin lopulla useaan osaan. Vahvasti ajanut Jussi Veikkanen joutui taipumaan viimeisessä jyrkässä nousussa ja putosi kärkitaistelusta. Kärjessä oli viisi ajajaa, jonka jälkeen tuli loppuosa irtiottoryhmästä monessa osassa. Kärjen takana ryhmät yhdistyivät juuri ennen maalia ja Jussi Veikkanen nousi hyvin takaa kuudenneksi. Etapin voitti italialainen Stefano Pirazzi.
- Menihän tämä aika putkeen. Iso irtiotto sai mennä maaliin asti eikä tarvinnut stressata meidän Nacer Bouhannin kiripaidan puolesta. Nyt meillä on tavoitteena ottaa sunnuntaina Giron neljäs etappivoitto ja kruunata sillä Nacerin pistekisan voitto, kertoi Jussi Veikkanen. Kokonaiskilpailun johdossa kolumbialainen Nairo Quintana ennen toista kolumbialaista Rigoberto Urania. Heillä on minuutin ja 41 sekunnin ero. Kolmantena on Australian Cadel Evans (+ 1.41)
Tulokset
Italian ympäriajo
Etappi 17/21 Sarnonico › Vittorio Veneto 208 km
1 Stefano Pirazzi (Italia) Bardiani-CSF 4.38.11 2 Tim Wellens (Belgia) Lotto Belisol s.a. 3 Jay Mccarthy (Australia) Tinkoff-Saxo s.a. 4 Thomas De Gendt (Belgia) Omega Pharma - Quick-Step Cycling Team s.a. 5 Matteo Montaguti (Italia) AG2R La Mondiale s.a. 6 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ.fr + 0.00.28
Tilanne 17/21 etapin jälkeen
1 Nairo Alexander Quintana Rojas (Kolumbia) Movistar Team 73.05.31 2 Rigoberto Uran Uran (Kolumbia) Omega Pharma - Quick-Step Cycling Team + 0.01.41 3 Cadel Evans (Australia) BMC Racing Team + 0.03.21 4 Pierre Rolland (Ranska) Team Europcar + 0.03.26 5 Rafal Majka (Puola) Tinkoff-Saxo + 0.03.28 6 Fabio Aru (Italia) Astana Pro Team + 0.03.34
101 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ.fr + 2.35.15
|