TWD-Länken otti kaksoisvoiton SM-kortteliajossa

19.5.2014

TWD-Länkenin Sami Tiainen voitti Tampereella ajetun kortteliajon Suomen mestaruuden vakuuttavalla tavalla.

Hän oli reilun 60 kilometrin kilpailusta yksin irti yli 50 kilometriä. Ero pääjoukkoon pysyi läpi kilpailun noin 40 sekunnissa. Vaikka pääjoukossa olivat Suomen parhaat joukkueet, niin ne eivät saaneet organisoitua onnistunutta takaa-ajoa.

Muutama kierros ennen maalia pääjoukosta irtosi TWD-Länkenin australialaiskaksikko Dylan Newbery ja Ben Carman. He ajoivat kilpailun kakkos- ja kolmossijat avoimessa Killin Kaivin GP:ssa, mutta he eivät ulkomaalaisina saaneet SM-mitaleita. Newberyn ja Carmanin takana tuli toinen kaksikko, TWD-Länkenin Samuel Pökälä ja Turun Urheiluliiton Lauri Seppä. Pökälä pudotti Sepän ja vei SM-hopeaa. Pronssi ojennettiin Sepälle. Näin TWD-Länken otti avoimen kilpailun neljä ensimmäistä sijaa ja SM-kilpailun kaksi ensimmäistä sijaa.

Sami Tiaiselle SM-kulta oli kolmas kortteliajossa. Aikaisemmat voitot ovat vuosilta 2012 ja 2010. TWD-Länkenille mestaruus oli kolmas perättäinen. Joukkue on viimeisen seitsemän vuoden aikana voittanut kuusi korttelimestaruutta.

Tampereen viikonloppu sisälsi myös toisen kilpailun, perinteisen Pyynikin kierrosajon. 34. kerran järjestetty kilpailu ajettiin tutulla 3,4 kilometrin kierroksella. Pitkän laskun ja pitkän nousun sisältävää rataa kierrettiin 20 kertaa.

Pyynikin kilpailu käynnistyi todenteolla, kun puolet kilpailusta oli ajettu. TWD-Länken sai aikaiseksi mukavan irtioton, jossa olivat mukana kilpailun voittajasuosikit Samuel Pökälä, Mikko Paajanen ja Ben Carman, mutta myös kolmasti kisan voittanut Porvoon Akilleksen kovakuntoinen Marek Salermo.  Irtiotto hajosi ja kärkeen jäi kolme ajajaa; Salermo, Pökälä ja Paajanen.

TWD-Länkenin ajajat yrittivät kahden viimeisen kierroksen aikana pudottaa Salermoa kyydistään, mutta se ei onnistunut. Sen sijaan kyydistä putosi jalkakramppia saanut Mikko Paajanen. Pökälä yritti viimeisen kilometrin kovalla vedolla pudottaa porvoolaista, mutta turhaan. Salermolla oli suhteellisen helppo työ ohittaa lopussa Pökälä. Näin Salermo otti jo neljännen voittonsa Pyynikillä.

Kolmikon takana Ben Carman aloitti ennen viimeistä kierrosta takaa-ajon, mutta ei onnistunut samaan kärkikolmikkoa kiinni ja hän oli neljäs.

Tulokset

Killin Kaivin GP / SM-kortteliajo (43 x 1,4 km)

1      Sami Tiainen TWD-Länken 1.31.28
2      Dylan Newbery (Australia) TWD-Länken 1.31.39
3      Ben Carman (Australia) TWD-Länken s.a.
4      Samuel Pökälä TWD-Länken 1.31.50 (SM-hopeaa)
5      Lauri Seppä Turun Urheiluliitto 1.31.51 (SM-pronssia)
6      Roope Nurmi TWD-Länken 1.32.12
7      Jesse Kaislavuo TWD-Länken s.a.

18    Mikko Paajanen TWD-Länken s.a.
19    Ilari Kahila TWD-Länken s.a.
20    Oskari Vainionpää TWD-Länken s.a.

34. Fuji-Peloton GP (20 x 3,4 km)

1    Marek Salermo Porvoon Akilles 1.48.08
2    Samuel Pökälä TWD-Länken 1.48.09
3    Mikko Paajanen TWD-Länken 1.48.21
4    Ben Carman (Australia) TWD-Länken 1.48.22
5    Tony Stoor Jurvan Voima 1.48.42
6    Lauri Seppä Turun Urheiluliitto 1.48.45
7    Henry Järvinen Finnfalz-Rush Racing Team s.a.    
8    Dylan Newbery (Australia) TWD-Länken    

18    Jesse Kaislavuo TWD-Länken     
27    Ilari Kahila TWD-Länken    
28    Roope Nurmi TWD-Länken    
31    Oskari Vainionpää TWD-Länken
Sami Tiainen TWD-Länken DNF