Greipel vei viimeisen etapin, Gerrans kokonaiskilpailun Australiassa

26.1.2014

Ammattilaispyöräilyn jännittävä kauden WorldTour –avaus, kuuden etapin Tour Down Under –ajo päättyi Australiassa Adelaidessa ajettuun 85,5 kilometrin kierrosajoon. Etapille lähdettäessä australialaisella Simon Gerransilla oli yhden sekunnin johto toisena olleeseen maanmieheensä Cadel Evansiin ja viiden sekunnin johto kolmantena olleeseen italialaiseen Diego Ulissiin.

Käytännössä kokonaiskilpailun voiton menemiseen muille kuin Gerransille oli vain hyvin pieni mahdollisuus. Se kuivui jo kisan alussa, kun karkuun lähti kolmen ajajan irtiotto. Se vei välikireistä annetut hyvityssekunnin. Ja loppukirin tiedettiin olevan erikoismiesten heiniä. Lopun massakirissä saksalainen Andre Greipel oli odotetun vahva. Hänen belgialainen Lotto Belisol -joukkueensa teki kirimiehelleen jälleen mainion esityön ja saksalaisella ei ollut vaikeuksia voittaa. Se oli hänelle jo 16. etappivoitto Tour Down Underissa.

Suomen Jussi Veikkanen, joka ei ole massakirien ajaja, tuli maaliin sijalla 67. Huonoa onneakin viikon aikana kokenut Veikkanen oli kokonaiskilpailun 87:s. Hänellä on Tour Down Underissa vuodelta 2009 yhdeksäs ja viime vuodelta 10:s sija. Nyt ei ollut mahdollisuutta kärkisijoituksiin.

Ammattilaispyöräilyn kilpailut jatkuvat Euroopassa. Jo viikon päästä ajetaan Ranskassa Grand Prix Cycliste la Marseillais. Veikkasen seuraava kilpailu on Ranskassa 22.-23.4. Tour Cycliste International du Haut Var-matin.

Tulokset

Santos Tour Down Under, Australia

6/6 etappi Adelaide – Adelaide 85,5 km (18 x 4,75 km)

1     André Greipel (Saksa) Lotto Belisol 1.55.16     
2     Mark Renshaw (Australia) Omega Pharma - Quick-Step Cycling Team s.a.      
3     Andrew Fenn (Iso-Britannia) Omega Pharma - Quick-Step Cycling Team s.a.    
4     Koen De Kort (Hollanti) Team Giant-Shimano s.a.      
5     Jonathan Cantwell (Australia) Drapac Professional Cycling s.a.
6     Matthew Harley Goss (Australia) Orica Greenedge s.a.

67 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ.fr + 0.10

Lopputulokset

1     Simon Gerrans (Australia) Orica Greenedge 19.57.35     
2     Cadel Evans (Australia) BMC Racing Team + 0.01     
3     Diego Ulissi (Italia) Lampre-Merida + 0.05     
4     Richie Porte (Australia) Team Sky + 0.10     
5     Nathan Haas (Australia) Garmin Sharp + 0.27     
6     Robert Gesink (Hollanti) Belkin-Pro Cycling + 0.30     
7     Daryl Impey (Etelä-Afrikka) Orica Greenedge + 0.34     
8     Geraint Thomas (Iso-Britannia) Team Sky + 0.37     
9     Adam Hansen (Australia) Lotto Belisol s.a.          
10   Egor Silin (Venäjä) Team Katusha + 0.47

87 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ.fr + 29.06