Suomen Urheiluopiston / Jarmo Kujanpää tiedote sisäratavuoroista Vierumäellä.
Arvoisat pyöräilyn ystävät.
Haluaisin muistuttaa, että Suomen Urheiluopiston urheiluhallin sisäratavuorot Vierumäellä ovat käynnistyneet. Viikottaiset vuorot ovat torstaisin klo 19-21 ja sunnuntaisin klo 14-16. Hinta on 8 €/kerta, sisältäen suihkut ja kuntosalin käytön (halli sulkeutuu pyöräilyvuorojen jälkeen). pituus on 200 metriä (keltainen viiva keskellä). Pyydän että välittäisitte tiedon että torstain 5.12. pyöräilyvuoro on peruttu. Hallissa on tuolloin korismatsit, joita yleisö seuraa ylhäältä radalta. Informoisin myös, että olemme hankkineet EMG-shortsit, joilla voidaan mitata langattomasti lihasten sähköistä aktiivisuutta. http://www.myontec.com/ Käytössämme olevilla asuilla voidaan mitata etu- ja takareisien ja pakaralihasten sähköistä aktiivisuutta suorituksen aikana ja tulokset nähdään jälkeenpäin erilaisina graaffeina ja lukuina. Näin pystytään analysoimaan mm. puolierot ja eri lihasryhmien voimantuottokyky. Olemme olleet mukana tämän suomalaisen innovaation kehitystyössä. Olemme juuri aloittamassa tämän testauspalvelun lanseerausta, jota ymmärtääkseni ei saa vielä muualta Suomessa. Tämän vuoksi en osaa kertoa vielä testaushinnoista. EMG-testi onnistuu hyvin samanaikaisesti esimerkiksi pyöräergon maksimikuntotestin yhteydessä. Mikäli tällainen kiinnostaa, niin pyydän kysymään asiasta urheilijatestausasemaltamme http://www.vierumaki.fi/urheilu-ja-valmennus/urheilijatestaus/ Jarmo Kujanpää, Projektipäällikkö Sportpolis – Liikunnan tiede- ja yrityspuisto Puh. 040 588 0007 jarmo.kujanpaa@vierumaki.fi Suomen Urheiluopisto Kaskelantie 10 19120 Vierumäki www.sportpolis.fi
|