Espanjan Intxausti voitti Pekingin ympäriajon – Bouhanni päätösetapilla toinen

15.10.2013

Jussi Veikkasen FDJ yritti kaikkensa, että Pekingin ympäriajon 117 kilometrin päätösetapin voitto tulisi joukkueen kirimiehelle Nacer Bouhannille. Bouhanni oli jo voittanut kaksi etappia ja viimeinen 117 kilometrin tasamaaetappi antoi hyvän mahdollisuuden tavoitella kolmatta voittoa. Mutta sitä ei hyvästä yrityksestä huolimatta tullut, vaan voittoon kiri slovenialainen Luka Mezgec. Bouhanni joutui taipumaan ja jäi toiseksi. Se riitti kuitenkin kirimiesten pistekilpailun kokonaisvoittoon.

Jussi Veikkanen, joka teki parin viimeisen kaupunkikierroksen aikana rajusti töitä joukkueensa eteen, kertoi osasyyn Bouhannin kiritappioon.

- Nacer joutui ajamaan viimeiset 500 metriä kierolla etukiekolla, kun pinna meni poikki. Se hidasti hänen vauhtiaan. Mutta kyllä tämä oli hyvä päätös tälle kaudelle, kertoi Jussi Veikkanen.

Massakiriin päättynyt viimeinen etappi ei tuonut muutoksia kokonaiskilpailun kärkeen. Kärki muodostui neljännen etapin tuloksista. Voittaja on espanjalainen Benat Intxausti. Toiseksi tuli irlantilainen Daniel Martin ja kolmanneksi niinikään espanjalainen David Lopez Garcia. Viimeisellä etapilla maaliin rauhassa rullaillut Jussi Veikkanen oli kokonaiskilpailun 68:s.

Vaikka Veikkasen joukkueen FDJ:n kausi päättyi tähän, hän itse matkustaa vielä Japaniin ja ajaa siellä kriteriumin 26.10. Se on kutsukilpailu, jossa ovat mukana mm. viimeisen Tour de Francen menestyneimmät ajajat.

Tulokset

Tour of Beijing (WT), Kiina

5/5 etappi Tian an men Square - Bird’s Nest Piazza 117 km

1     Luka Mezgec (Slovenia) Team Argos-Shimano 2.23.56     
2     Nacer Bouhanni (Ranska) FDJ s.a.      
3     Moreno Hofland (Hollanti) Belkin Pro Cycling Team s.a.           
4     Matti Breschel (Tanska) Team Saxo-Tinkoff s.a.          
5     Roberto Ferrari (Italia) Lampre-Merida s.a.          
6     Alexey Tsatevich (Venäjä) Katusha s.a.      

129  Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ + 0.01.31          

Lopputulokset

1     Benat Intxausti Elorriaga (Espanja) Movistar Team 19.35.46     
2     Daniel Martin (Irlanti) Garmin-Sharp + 0.00.10     
3     David Lopez Garcia (Espanja) Sky Procycling + 0.00.13     
4     Rui Alberto Faria Da Costa (Portugali) Movistar Team + 0.00.18     
5     Romain Bardet (Ranska) AG2R La Mondiale + 0.00.24     
6     Tony Martin (Saksa) Omega Pharma-Quick Step s.a.          
7     Jan Bakelants (Belgia) RadioShack Leopard + 0.00.26     
8     Robert Gesink (Hollanti) Belkin Pro Cycling Team s.a.          
9     Ivan Basso (Italia) Cannondale Pro Cycling s.a.          
10    Garikoitz Bravo Oiarbide (Espanja) Euskaltel-Euskadi + 0.00.31

68   Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ + 0.11.25

Pistekilpailu

1     Nacer Bouhanni (Ranska) FDJ 52 pistettä    
2     Luka Mezgec (Slovenia) Team Argos-Shimano 36     
3     Matti Breschel (Tanska) Team Saxo-Tinkoff 33     
4     Alessandro Petacchi (Italia) Omega Pharma-Quick Step 33     
5     Roberto Ferrari (Italia) Lampre-Merida 31     
6     Alexey Tsatevich (Venäjä) Katusha 28