Finlandia MTB

Finlandia MTB  Facebookissa


 

31. Finlandia MTB 2021

 


Samuel Pökälä miesten ja Sini Alusniemi naisten nopein 30. Finlandia MTB:ssa

 

30. kerran ajettu Finlandia MTB -maastopyöräily siirtyi elokuulta syyskuulle, kun koronatilanne muutti kilpailukalenterin uuteen järjestykseen. Finlandiaa on ajettu takavuosina juuri syyskuussa, joten ajankohta sopi mainiosti juhlavuodeksi. Finlandian ensimmäisen vuosikymmenen kilpailukeskus on ollut Lahden hiihtostadionilla, mutta viimeiset 20 vuotta kilpailun tapahtumakeskus on ollut Hollolan Messilässä. 

Tänä vuonna ajettavien matkojen pituudet lyhennettiin niin, että Pitkä-Finlandia ajettiin kahtena 25 kilometrin kierroksena. Puoli-Finlandia oli yhden kierroksen mittainen. Reitti suuntautui pääosiltaan Messilän itäpuolelle ja Tiirismaan nousut ja savikot jäivät nyt ajamatta. Yhden kierroksen nousumetrit olivat hieman yli 500. 

Finlandia MTB:ssa on muutaman vuoden ajan ajettu myös lasten Hobby-Finlandia. Se on kasvattanut suosiotaan ja tänä vuonna osallistujia oli jo 50 ajamassa noin 10 kilometrin matkaa. Miesten Pitkä-Finlandiassa oli osanottajia hieman yli 50 ja Puoli-Finlandiassa yli 80 maastopyöräilijää. Kokonaisosanottajamäärä jäi näin hieman alle 200:n. Parhaimmillaan Finlandian osanottajamäärä on ollut 500 – 600. 

Pitkä-Finlandian kärki muodostui nopeasti ennusteiden mukaisesti. Finlandia MTB kahdesti aikaisemmin voittanut TWD-Länkenin Samuel Pökälä sai kärkiryhmään mukaansa monikertaisen Finlandia -kävijän, CC Helsingin Samuli Visurin ja vuoden 2018 Finlandia -voittajan Mikhail Utkinin. Ensimmäisen kierroksen täyttyessä kärjessä ajoivat Pökälä ja Visuri. Toisella kierroksella Samuel Pökälä lisäsi vauhtia ja Visuri joutui taipumaan. Kärki tuli maaliin selvillä eroilla järjestyksessä Pökälä, Visuri, Utkin. 

- Mielestäni reitti oli nyt tosi hyvä. Riittävän raskas kärkimiehille, mutta ei liian raskas kuntoilijoille. Toivotaan, että uusi reitti houkuttelisi enemmän porukkaa Salpausselän poluille, sanoi voittaja Samuel Pökälä.

Naisten Puoli-Finlandian ennakkosuosikkina starttasi Jyväskylän Pyöräilyseuran Sini Alusniemi. Hänellä oli Samuel Pökälän lailla kaksi aikaisempaa Finlandia -voittoa. Voitot olivat vuosilta 2012 ja 2013 eikä Alusniemeä ole nähty vuosikausiin Messilän maisemissa. Hän on kuitenkin ollut viime vuodet ykkösajaja naisten maastopyöräilyn maratonmatkoilla. Alusniemi ei pettänyt nytkään. Hän voitti lähes kuudella minuutilla toiseksi tullutta Lahden Pyöräilijöiden Jenni Korhosta. Kolmas oli Saariselältä pienemmille etelän kukkuloille tullut Inarin Yrityksen Tiina Idström.

- Välillä ihan mukava vaihtelun vuoksi ajaa tällainen lyhyempi kilpailumatka. Reitti oli sinänsä hyvin vaihteleva ja mukava ajaa, totesi voittaja Sini Alusniemi.

Puoli-Finlandian nopein oli virolainen Henry Grünberg (Porter Racing). Hän kilpaili junioriluokassa. Toiseksi nopein oli, juniori hänkin, Aksel Rantanen (Motion Finland). Miesten 45-sarjalainen Lahden Jari Heinikainen oli kolmanneksi nopein ennen seuraavaa virolaista junioria Johann Mattias Puuorgia (Porter Racing). 

Reittien lyhentäminen ja uudistaminen sai hyvän vastaanoton ja näin kuntoilijoiden keskuudessa elänyt Finlandian maine erittäin vaativana tapahtumana muutti suuntaa. 

Tulokset. 


 

Tärkeää tietoa viimehetken Finlandia MTB:n osanottajille

(12.9.2020 el)

Sunnuntaina on 30. Finlandia MTB –tapahtuma. Tässä vielä muutamia asioita:

Mukaan ehtii vielä: Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista kilpailukeskuksessa Messilän kartanolla (Hollola, Messiläntie 308) sunnuntaina 13.9. klo 8 – 10:30.

Toimisto on avoinna sunnuntaina 13.9. klo 8 alkaen, jolloin ennakkoilmoittautuneet voivat noutaa kisa-aineistonsa.

Pysäköintipaikat löytyvät kilpailukeskuksen ytimestä. Paikalla on pysäköinninohjaus.

Pukuhuoneet (Kartanohotellilla) avataan sunnuntaina klo 10:30 ja sauna on lämmin klo 13:30 alkaen.

Lähtöajat: Hobby klo 11 (huom. muuttunut reitti), Pitkä-Finlandia klo 12 ja Puoli-Finlandia klo 12:15.

Pitkä-Finlandian toiselle kierrokselle lähtöön on aikalimiitti. Toiselle kierrokselle pääsee vielä kello 14:15, mutta ei sen jälkeen.

Reitillä (25 km) on yksi huoltopiste (Sammalsuonkatu) ja Pitkä-Finlandian ajajilla on lisäksi huoltopiste toiselle kierrokselle lähtiessä. Huoltopisteillä on vettä, HartSport –urheilujuomaa, suolakurkkuja, banaania ja rusinoita.  Maalin kohdalla sijaitsevalle huoltopisteelle voi jättää omat juomapullot.

Emme roskaa luontoa. Urheiluravinteiden kääreet yms. on mahdollista pudottaa huoltopisteille, ei muualle.

Ilmoittautumismaksuun sisältyvät osanottajaruokailu on Kartanoravintolassa klo 12 alkaen. Huoltojoukot voivat ostaa samaa ruokaa edulliseen hintaan.

Pyörien pesu on Markkinaravintolan vieressä, jossa järjestäjien puolesta on painepesuri ja pyörien pesijä.

Ensiapupäivystys on kilpailukeskuksessa ja puhelinnumero ensiapuun on  044 364 3942.Yleinen hätänumero on 112.

Ja vielä huomioonotettavaa:

Kaikkien tapahtumaan osallistuvien (ja myös yleisön) on muistettava, että elämme korona-aikaa. Siksi

  • pidetään turvavälit
  • muistetaan käsihygienia
  • emme tule sairaana tai oireellisena tapahtumaan.

 

Elokuulta siirretty 30. Finlandia MTB järjestään sunnuntaina

(110920 el)

30. kerran ajettava Finlandia MTB jouduttiin siirtämään elokuulta ajettavaksi tulevana sunnuntaina. Poikkeuksellinen aika aiheutti muitakin muutoksia tapahtuman suunnitelmiin. Sen piti olla osa uutta Baltic MTB Cupia, mutta myös se jouduttiin jäädyttämään koronatilanteen vuoksi. Baltic MTB Cup olisi käsittänyt osakilpailut Virossa, Latviassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Tämänkertainen Finlandia ajetaan totutusta poiketen lyhyemmillä reitillä. Nyt yhden kierroksen maastopyöräilijät ajavat 25 kilometrin Puoli-Finlandian ja päälähdön eli Pitkä-Finlandian ajajat ajavat kaksi 25 kilometrin kierrosta. Messilän lännen puoleinen osa viime vuosien reitistä on jätetty pois. Näin ollen Tiirismaan nousuja ei ajeta eikä myöskään Tiirismaan mäen alaosan saviliejussa ei pääse nyt kokeilemaan renkaan pitoa. Reitti kiertelee pääosin Messilän itäpuolella ulottuen Lahden Urheilukeskukseen asti.

Poikkeuksellinen aika verotti myös osanottajajoukkoa. Järjestäjillä eli TWD-Länkenillä ja CC Tailwindilla oli odotukset korkealla osanottajamäärän noususta takavuosien lukuihin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaikka ennakkoilmoittautuminen käynnistyi hyvin. Osanottajamäärä tulee jäämään noin kahteensataan. 

Osanottajissa on Finlandia MTB:n voittajia. Miehissä järjestävän seuran Samuel Pökälä jätti viikonvaihteen pyöräsuunnistuskilpailut reilua henkeä osoittaen väliin ja ajaa Finlandian. Pyöräsuunnistus järjestetään Pökälän harjoitusmaastoissa ja Pökälällä olisi ollut liian hyvä etu kanssakilpailijoihin nähden. Naisissa muutaman Finlandia -välivuoden jälkeen on mukana Sini Alusniemi, joka on viihtynyt Salpausselän poluilla hyvin. Hänellä on tänä vuonna monia kovan luokan haastajia. 

Finlandia MTB esilähtönä on jälleen lasten Hobby -luokka. Hobby -luokan reitti kiertelee Messilän kartanon ympäristössä ja se alkaa kello 11. Isommat maastopyöräilijät starttaavat kello 12. Kahden kierroksen kärki on maalissa noin 14:20. Yhden kierroksen kärki on maalissa noin kello 13:30. Maali, kuten lähtökin sijaitsee Messilän kartanolla.


 

Ilmoittautuminen avattu 15.6.2020

30. Finlandia MTB:n ilmoittautuminen on avattu maanantaina 15.6.2020. Sivustolta löytyvät myös ohjeet osanottajille ja reittikartta.  Ilmoittautuminen on 1. portassa 17.8. asti edullisimmillaan! 

Tänä vuonna on valittavana Hobby -luokan lisäksi PItkä-Finlandia (50 km) ja Puoli-Finlandia (25 km). Kierrosta on lyhennetty ja tänä vuonna ei ajeta Tiirismaalle. Fatbikeille ei ole omaa starttia, vaan fatbiket ovat sallittuja sekä Pitkä-Finlandiassa että Puoli-Finlandiassa.

(15.6.2020)


 

Tärkeää tietoa Finlandia MTB:n osanottajille

Sunnuntaina on 29. Finlandia MTB –tapahtuma. Tässä vielä muutamia asioita:

  • Mukaan ehtii vielä: Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista kilpailukeskuksessa Messilän kartanolla (Hollola, Messiläntie 308) lauantaina 24.8. klo 13 – 17 ja sunnuntaina 25.8. klo 8 – 10:30.
  • Toimisto on avoinna lauantaina 24.8. klo 13 – 17 ja sunnuntaina 25.8. klo 8 alkaen, jolloin ennakkoilmoittautuneet voivat noutaa kisa-aineistonsa
  • Pysäköintipaikat löytyvät kilpailukeskuksen ytimestä. Paikalla on pysäköinninohjaus.
  • Pukuhuoneet (Kartanohotellilla) avataan sunnuntaina klo 10:30 ja sauna on lämmin klo 14 alkaen
  • Lähtöajat: Hobby klo 11, Pitkä-Finlandia klo 12 ja Puoli-Finlandia klo 12:15, Fatbike-Finlandia klo 12:30.
  • Pitkä-Finlandian toiselle kierrokselle lähtöön on aikalimiitti. Toiselle kierrokselle pääsee vielä kello 14:45, mutta ei sen jälkeen.
  • Reitillä (35 km) on kaksi huoltopistettä ja Pitkä-Finlandian ajajilla on lisäksi huoltopiste toiselle kierrokselle lähtiessä. Huoltopisteillä on vettä, HartSport –urheilujuomaa, suolakurkkuja, banaania ja rusinoita.  Maalin kohdalla sijaitsevalle huoltopisteelle voi jättää omat juomapullot.
  • Emme roskaa luontoa. Urheiluravinteiden kääreet yms. on mahdollista pudottaa huoltopisteille, ei muualle.
  • Ilmoittautumismaksuun sisältyvät osanottajaruokailu on Kartanoravintolassa klo 12 alkaen. Huoltojoukot voivat ostaa samaa ruokaa edulliseen hintaan.
  • Pyörien pesu on Markkinaravintolan vieressä, jossa järjestäjien puolesta on painepesuri ja pyörien pesijä.
  • Ensiapupäivystys on kilpailukeskuksessa ja puhelinnumero ensiapuun on 041 545 2091. Yleinen hätänumero on 112.

Tehdään tästäkin Finlandiasta onnistunut tapahtuma!

(22.8.2019)


 

Suomen vanhin maastopyöräilykilpailu Finlandia MTB sunnuntaina

 

Suomen vanhin maastopyöräilykilpailu Finlandia MTB ajetaan tulevana sunnuntaina 29. kerran Salpausselän maastoissa. Tapahtumakeskus on Hollolan Messilä. Suomessa ensimmäiset maastopyöräilykilpailut ajettiin 1980 -luvun loppupuolella, mutta Finlandia, silloiselta nimeltään Salpausselkä -maastopyöräily, on sen ajan tapahtumista ainoa edelleen toimiva.

Vaikka Finlandia MTB on luonteeltaan kuntoilutapahtuma, Finlandian voitosta kamppailevat maamme eturivin maastopyöräilijät. Pitkällä matkalla, eli 70 kilometrillä on mukana kotiseuran Samuel Pökälä. Vaikka hänen panostuksensa pyöräilyyn on vähäisempää kuin muutama vuosi sitten, maastopyörä kulkee edelleen kovaa. Siitä on osoituksena maastopyöräilyn olympialajin XCO:n SM-hopea sekä hyvä menestys pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuissa Tanskassa.

Pökälällä tulee olemaan kovia kilpakumppaneita. Kahden kierroksen kilpailuun ovat ilmoittautuneet mm. maastopyöräilyn moninkertainen Suomen mestari Sasu Halme ja maantiepyörän satulasta maastopyörän satulaan siirtynyt Antti-Jussi Juntunen. Juntunen on pyöräillyt kesän pääasiassa Ranskassa ja on tältä vuodelta mm. maantiepyöräilyn Suomen mestari luokassa U23.

Salpausselän maastot ovat haastavia ja siksi valtaosa ennakkoon ilmoittautuneista on valinnut yhden kierroksen eli 35 kilometriä. Saman matkan ajavat myös ”läskipyörät” eli fatbiket, joka on uusi luokka Finlandia -maastopyöräilyssä.

Tapahtuma alkaa Messilässä kello 11 lasten Hobby -startilla. Pääkilpailun eli kahden kierroksen lähtö on kello 12 ja kärkeä odotetaan maaliin noin kello 15. Kierroksen ajavat lähtevät Messilästä maastoon 15 minuuttia kahden kierroksen ajavien jälkeen. Heitä odotetaan maaliin hieman ennen kello 14:aa.

(22.08.2019)


 

29. Finlandia MTB:n ennakkoilmoittautuminen on avattu

 

Suomen vanhimman maastopyöräilytapahtuman, 29. kerran ajettavan Finlandia MTB:n ennakkoilmoittautuminen on avattu. Tämänvuotinen Finlandia ajetaan elokuun 25. päivänä eli pari viikkoa myöhemmin edellisiin vuosiin verrattuna. Tapahtumakeskuksena on totuttuun tapaan Messilän kartano Hollolassa.  

Tämänvuotisessa Finlandia MTB:ssa on uutuutena Fatbike -luokka. Finlandiassa Fatbike -ajajat ovat aikaisemmin osallistuneet tavanomaisten maastopyörien lähtöihin.

Ennakkoilmoittautumisessa on kaksi hintaporrasta. Mikäli ilmoittautuu huhtikuun loppuun mennessä, Finlandia -paikan saa edullisimmin. Ilmoittautumisohjeet>>

(25.3.2019)


 

29. Finlandia MTB 25.8.2019

 

29. Finlandia MTB ajetaan ennakkotiedoista poiketen kaksi viikkoa alkuperäissuunnitelmaa myöhemmin eli 25.8.2019. Finlandia MTB on yksi osakilpailu suunnittelun alla olevassa Baltic MTB Marathon Cupissa, jossa on mukana Suomen lisäksi Viro, Latvia ja Ruotsi. Finlandiasta ja Cupista tiedotetaan lisää, kun suunnitelmat etenevät.


 

Kiitokset mukanaolleille, tervetuloa 11.8.2019!

 

Kiitoksia kaikille 28. Finlandia MTB:n osanottajille, huoltojoukoille, yleisölle, talkoolaisille (43), tapahtumasponsoreille, Messilälle, viranomaisille ja maanomistajille!

29. Finlandia MTB ajetaan 11.8.2019. Ratamestarilla on jo uusia virkistäviä ajatuksia, jotka eivät koske vain jotain polunpätkiä, vaan ajettavia matkoja yms.


 

28. Finlandia MTB ulkomaalaisten juhlaa

 

Suomen vanhin maastopyöräilykilpailu, Finlandia MTB ajettiin nyt 28. kerran Salpausselän vaihtelevassa maastossa. Sateen uhka karkotti monia ilmoittautumisensa viimetippaan jättäneitä ja osanottajamäärä jäi alle kahdensadan. Mutta ne, jotka tulivat paikalle, saivat todeta alkumatkan kosteuden muuttuvan upeaksi maastopyöräilysääksi.

Miesten päälähdön, noin 72 kilometrin matkan ensimmäinen kierros meni lahtelaisissa merkeissä, kun nuori Eemil Uitto piti kovaa vauhtia, johon muut eivät lähteneet mukaan. Kova vauhti kostautui ja Uitto joutui päästämään venäläisen Mikhaili Utkinin ja virolaisen kovakuntoisen maastopyöräilyveteraanin Alges Maasikmetsin edelleen. Venäläinen voitti virolaista reilulla kolmella ja puolella minuutilla ja Uitto joutui taipumaan Utkinille hieman yli viisi minuuttia.

Naisten kilpailun eli Puoli-Finlandian nopein oli Lahden Pyöräilijöiden Jenni Korhonen ennen venäläistä Viktoriia Zdeblovskaiaa.

Junioreiden ykkönen oli Kouvolan Pyöräilijöiden Kasperi Kansikas, jolle Lahden Pyöräilijöiden Oskari Heinikainen jäi vajaan puolitoista minuuttia.

Miesten Puoli-Finlandian nopein oli Lahden Pyöräilijöiden Verneri Nieminen. Venäläinen Aleksei Zdeblovskii oli 45-vuotiaiden nopein. Ja hän oli myös kaikkien nopein puolikkaan kiertäneistä.

Tulokset

28. Finlandia MTB, Messilä

Pitkä-Finlandia 72,2 km

1 Mikhail Utkin (Venäjä) MountainPeaks.ru     3:14:56        
2 Alges Maasikmets (Viro) Team AMPS +3:39    
3 Eemil Uitto Croc Sports/LaPy +5:06    
4 Jari Heinikainen Team Lahden polkupyörähuolto +5:38    
5 Mikko Sakala +8:03    
6 Sauli Pihamaa LaPy/Specialized +12:52    
7 Kalle Kauppinen Fenixvalaisimet.fi +19:26    
8 Tarmo Neemela (Viro) Team AMPS +19:46    
9 Jyri Viemerö     Team Intersport +21:47    
10 Helmet Tamkõrv (Viro)  AMPS +23:49    

Puoli-Finlandia 36,1 km, Miehet

1 Verneri Nieminen LaPy / Specialized 1:43:13        
2 Jussi Kanerva +1:11    
3 Anssi Rinne    IK-32 +5:50    

Puoli-Finlandia 36,1 km, Naiset

1 Jenni Korhonen Lahden Pyöräilijät 1:55:26        
2 Viktoriia Zdeblovskaia +10:16    
3 Sanna Juujärvi-Bremer +25:23

Puoli-Finlandia 36,1 km M18

1 Kasperi Kansikas Kouvolan Pyöräilijät 1:50:03        
2 Oskari Heinikainen Team Lahden polkupyörähuolto +1:25    
3 Matti Hyypöläinen Tainionkosken Tähti +13:13

Puoli-Finlandia 36,1 km M45

1 Aleksei Zdeblovskii (Venäjä)  1:41:45        
2 Mika Tervala Lahden Pyöräilijät +5:26    
3 Antero Salvanto Espoo +7:27

(12.8.2018 el)


 

28. Finlandia MTB:n osallistujille:

 

Sunnuntaina on 28. Finlandia MTB –tapahtuma. Tässä vielä muutamia asioita:

Mukaan ehtii vielä: Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista kilpailukeskuksessa Messilän kartanolla (Hollola, Messiläntie 308) lauantaina 11.8. klo 13 – 17 ja sunnuntaina 12.8. klo 8 – 10:30. Jälki-ilmoittaumisen maksuna käy käteinen raha (mielellään tasaraha), Smartum -liikuntasetelit sekä MobilePay -maksu.

Toimisto on avoinna lauantaina 11.8. klo 13 – 17 ja sunnuntaina klo 8 alkaen, jolloin ennakkoilmoittautuneet voivat noutaa kisa-aineistonsa. Toimisto sijaitsee Bistron yläkerrassa.

Pysäköintipaikat löytyvät kilpailukeskuksen ytimestä. Paikalla on pysäköinninohjaus.

Pukuhuoneet (Kartanohotellilla) avataan sunnuntaina klo 10:30 ja sauna on lämmin klo 14 alkaen

Lähtöajat: Hobby klo 11, Pitkä-Finlandia klo 12 ja Puoli-Finlandia klo 12:15.

Pitkä-Finlandian toiselle kierrokselle lähtöön on aikalimiitti. Toiselle kierrokselle pääsee vielä kello 14:45, mutta ei sen jälkeen.

Reitillä (35 km) on kaksi huoltopistettä ja Pitkä-Finlandian ajajilla on lisäksi huoltopiste toiselle kierrokselle lähtiessä. Huoltopisteillä on vettä, Gutzy –urheilujuomaa, suolakurkkuja, banaania ja rusinoita.  Maalin kohdalla sijaitsevalle huoltopisteelle voi jättää omat juomapullot.

Emme roskaa luontoa. Urheiluravinteiden kääreet yms. on mahdollista pudottaa huoltopisteille, ei muualle.

Ilmoittautumismaksuun sisältyvä osanottajaruokailu on Kartanoravintolassa klo 12 alkaen. Huoltojoukot voivat ostaa samaa ruokaa edulliseen hintaan.

Pyörien pesu on Markkinaravintolan vieressä, jossa järjestäjien puolesta on painepesuri ja pyörien pesijä.

Lisäksi on huomattava, että viimeisen huoltopisteen ja maalin välillä on suunnistuskilpailu, joka alkaa kello 16. Suunnistuskilpailun johdosta reittiä on muutettu ja ns. Laason nousu jää tänä vuonna pois.

Ensiapupäivystys on kilpailukeskuksessa ja puhelinnumero ensiapuun on 0400 753 908. Yleinen hätänumero on 112.

Tehdään tästäkin Finlandiasta onnistunut tapahtuma!


 

28. Finlandia MTB ilmoittautuminen alkaa 20.11.2017

Vuoden 2018 Finlandia MTB:n ennakkoilmoittautuminen avautuu maanantaina 20.11.2017 kello 9. Ennakoilmoittautumisen ensimmäisessä vaiheessa ilmoittautumishinnat ovat edulliset. Ilmoittautumishinnat ja ohjeet ilmoittautumiseen: Ilmoittautuminen .


28. Finlandia MTB 12.8.2018

 

Seuraava Finlandia MTB ajetaan sunnuntaina 12.8.2018. Lisää tietoa tulee näille sivuille.


 

 

Finlandia MTB 2017 ja 2018

 

Finlandia MTB ajettiin sunnuntaina 13.8.2017. Seuraavan Finlandian päivämäärä lyödään lukkoon lähiaikoina.


Pajulahden testausasemalta hyvä tarjous

Yhteistyökumppanimme Pajulahti ja sen valmennuskeskuksen testausasema on tehnyt hyvän tarjouksen Finlandia -maastopyöräilijöille. Koodilla "Fillaristi" saa kestävyystesteistä 15 %:n alennuksen. Tarjous on voimassa 30.9.2017 asti. Kannattaa ottaa hyvä etu pois! Testausaseman nettisivut.
 


MobilePay -maksu mahdollista jälki-ilmoittautumisessa

27. Finlandia MTB:iin pääse myös jälki-ilmoittautumalla. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista kisakeskuksessa Messilän kartanolla lauantaina 12.8. klo 13-17 ja sunnuntaina 13.8. klo 8- 10:30. Toimisto on Bistron yläkerrassa.

Jälki-ilmoittaumisessa on käytössä seuraavat maksuvaihtoehdot:

Käteinen (mielellään tasaraha), MobilePay -maksu tai Smartum -liikuntasetelit.

MobilePay -maksu on uusi maksumahdollisuus. Sovellus kannattaa ladata omaan kännykkään. Maksusta ei mene mitään ylimääräisia kuluja ja sovellukseen jää kuitti maksusta.


Tutustumisajo ti 8.8.2017

27. Finlandia MTB:n tutustumisajo ratamestarin johdolla tiistaina 8.8.2017 klo 17. Lähtö Messilän kartanolta Kellotapulilta.


Reitti julkaistu

Finlandia MTB 2016:n reitti on julkaistu. Reittikartta. 

Ratamestarimme on tehnyt muutamia mukavia muutoksia viimevuotiseen verrattuna.


Finlandia MTB 2016 ilmoittautumispalvelu avattu

Finlandia MTB 2016:n ilmoittautumispalvelu on avattu ja ennakkoilmoittautuminen käynnistetty. Ilmoittautumisen ohjeet ja linkki varsinaiseen palveluun: Ilmoittautuminen.

Liikunta- ja kulttuurisetelien käyttöä on laajennettu, Smartumin lisäksi otetaan vastaan myös muita setelimaksuja.


 

Finlandia MTB 2016

Tämän vuoden Finlandia ajetaan Messilässä sunnuntaina 14.8.2016. Lisätietoja ja ilmoittautumistiedot tulevat lähiaikoina näille sivuille.

 


Juhla-Finlandia 16.8.2015

 

Vuoden 2015 Merida MTB Finlandia ajetaan sunnuntaina 16.8. Tämä on jo 25:s Finlandia!


 

25 -vuotisen ja 50-vuotisen toiminnan kunniaksi

Yhteistyökumppanimme Helkama Velox on lahjoittanut palkintopyöräksi Jopo50:n eli 50-vuotisjuhlamallin. Finlandiallahan on puolestaan 25-vuotisjuhlat.


 

Myönteisiä poimintoja Fillari-foorumilta vuoden 2014 tapahtumasta:

 

Ensimmäinen FinlandiaMTB Läskipyörällä takana, tulen uudelleenkin….

Hieno lisä toi uusi polkupätkä Tapanilan majan takana. Yllätti jopa paikallisenkin…

Reitti oli jälleen kerran upean vauhdikas ja tehdyt muutokset olivat vallan osuneita tällä kertaa.

Hieno reitti ja toimivat järjestelyt

Huoltojen väli oli tosiaan vähän liian pitkä, mutta siitä huolimatta pitää antaa melkein täysi kymppi järjestelyistä. Selkeät kuulutukset, esimerkillisesti merkattu reitti eikä huoltojenkaan tarjonnassa ollut moitteen sanaa.

Hyvä reitti ja merkkaus. Mukava meininki.

+ Ilmoittautuminen onnistui nopeasti paikan päällä
+ Reitti on hyvä
+ Rata oli kuiva ja nopea
+ Radan merkkaus parempi kuin viime vuonna

Tiainen oli tosiaan tehnyt ihan hauskaa lisäkiertoa alkumatkalle ja loppu tuttua tykitystä ylös ja alas. Muutenkin kaikki pelasi taas hienosti ja hauskaa oli ajella ilman izmon höpinöitäkin.

Kiitos järjestäjille hyvästä tapahtumasta.

"Hauskaa" oli taas Messilässä. Rata oli makeessa kunnossa ja tosi vauhdikas! Tällästä kuivan kelin herkkua en ole aiemmin Lahdessa maistanut, mutta sopii kyllä jatkossakin ajaa helteellä Saunaan ei viittinyt mennä tällä kertaa, uimaan kylläkin! Rapsaa löytyy: http://www.perttuparssinen.com/uutiset.html?155 Kiitos kilpakumppaneille, porukalla tulee ajettua aina kovempaa Ja TWD:lle, homma pelas niinku pitääkin!

- Kilpailukeskus sopii tarkoitukseen oikein hyvin
- Kaikki järjestelyt toimivat mainiosti
- Reitti oli mielestäni todella hyvä ja mielekäs ajaa. Vaihteleva eikä mistään kohdin tylsä. Nousuja oli hyvin ja ne olivat keskenään aika erilaisia. Mahtavia nopeita polkuja!
- Reitti oli hyvin merkitty, tämä oli erittäin hyvä asia etenkin kun lähes koko kisa tuli ajettua yksin
- Harvinaisen hyvää keittoa!
- En ole missään muussa kisassa saanut yhtä paljon kannustusta

Mitään moitteita en miettimälläkään keksinyt.

Hieno tapahtuma oli. Itse eka kertaa ajamassa Finlandiaa. Reitti oli tosi mieleinen pikku hyppyinee


 

Myönteisiä poimintoja Fillari-foorumilta vuoden 2013 tapahtumasta:

 

- Ensimmäinen Finlandia (no, eka pyöräskaba ikinä ) takana ja hauskaa oli.

- Kiitos kisasta ja mukavasta tunnelmasta jo perjantaina järjestäjille.

- Kiitoksia myös täältä järjestäjille! Finlandiaan on kerta toisensa jälkeen hienoa tulla, kun järjestelyt ovat ensiluokkaisia. Ja reissun kruunasivat huoltopisteeltä palautuneet pullot, jotka oli pesty jo valmiiksi!

- Mukava reitti. Polkua oli enemmän kuin ennakkoon oli annettu ymmärtää mikä oli vaan plussaa.

- TWD hoiti järjestelyt taas mainiosti! Sauna teki aika eetvarttia kisan jälkeen

- Kiitos järjestäjille, messilän mäet yllättivät muutaman vuoden tauon jälkeen

- Täytyy lisätä kehujen joukkoon erityismaininta 50 km huollosta, kun siinä tankkauksen ohessa lasitkin ihan pyyhittiin järjestäjän puolesta! Tätä voi kutsua palveluksi!

- Hyvä kisa oli, vaikka vähän yksinäistä ajoa: vain ekat ja vikat 20 minuuttia oli joku edessä tai takana. Porukkaa ansaitsisi enemmänkin tämä perinteikäs ja tyypillinen marttakisarata.

- Hyvä reitti ja muutenkin onnistunut kisa. Ainut kohta mihin voisi miettiä esim kuormalavasiltaa, on viimeisen huollon jälkeinen savioja

- Tuo savioja ja sen jälkeinen mutapolku taas mielestäni oli mukava piristys, lisää tuollaisia