Halti jatkaa TWD-Länkenin yhteistyökumppanina

23.4.2019

Halti on päättyneenä talvena ollut erittäin näkyvästi esillä lumilajien ja erityisesti Suomen hiihtomaajoukkueiden kautta. Halti on Suomen maastohiihtomaajoukkueen, yhdistetyn sekä mäkihyppymaajoukkueen virallinen vaatetusyhteistyökumppani. Samoin se on ollut yli 10 vuotta kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n yhteistyökumppanina.

 

Halti on myös kesällä ulkoilmalajien parissa. Yksi osa sitä on maamme maantiepyöräilyn ykkösseuran TWD-Länkenin kanssa tehtävä yhteistyö. Nyt tehdyllä sopimuksella Halti ja TWD-Länken ovat sopineet yhteistyön jatkosta. Alkava vuosi on meille viides peräkkäinen yhteistyövuosi. Yhteistyö liittyy myös laajemmin Halti tuotekehitykseen sekä näkyvyyteen kesälajeissa sekä nuorten urheilun tukemiseen.

Meille on tärkeää, että voimme olla tukemassa ja kehittämässä suomalaista pyöräilyä osaltamme. Saamme myös tärkeää oppia tuotekehitykseemme, kertoi Haltin toimitusjohtaja Sami Kiiski.

Meille Halti -yhteistyö on monessa mielessä tärkeä. Ensiksikin on hienoa olla yhteistyössä niin merkittävän brändin kanssa. Toiseksi on mukava, että Haltilla arvostetaan sitä työtä mitä me teemme nuorten pyöräilijöiden kehittämiseksi. Ilman yhteistyöpanostuksia työ ei olisi mahdollista. Ja sillä on merkitystä myös meille, että voimme jakaa omaa asiantuntemustamme yhteistyökumppanillemme. Toiminta ei ole yhdensuuntaista, kertoi TWD-Länkenin joukkueenjohtaja Esko Lummelampi.


Lisätietoja

Esko Lummelampi, TWD-Länken p. 0500 240 029
Sami Kiiski, Halti Oy, p. 050 389 0901