Maantiepyöräilyn MM-kilpailut alkaa sunnuntaina – Jaakko Hänninen valmiina

14.9.2017

Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut käynnistyy Norjan Bergenissä ensi sunnuntaina. Viikon kestävien kilpailujen ensimmäisenä lajina ajetaan joukkueaika-ajo. Siinä kilpailevat ammattilaistallien joukkueet. Muutenhan kilpailijat edustavat omaa maataan. Sunnuntaina 24. päivä syyskuuta ajetaan kilpailujen viimeinen laji miesten 267,5 kilometrin maantiekilpailu.

Alle 23-vuotiaiden miesten maantiekilpailussa kilpailujen kolmanneksi viimeisenä päivänä perjantaina on mukana TWD-Länkenin Jaakko Hänninen. Maantiepyöräilyn yhteislähdön ja aika-ajon Suomen mestari Hänninen on ajanut viime helmikuusta lähtien ranskalaisessa AC Bisontine –amatöörijoukkueessa. Menestys varsinkin loppukaudesta on ollut hyvä. Ranskan U23 –rankingissa hän on ollut noin 30 sijan paikkeilla. Sijoitus on hyvä ottaen huomioon, että hän ajaa Ranskassa vasta ensimmäistä vuotta.

Jaakko Hänninen on valmistautunut hyvin kauden viimeiseen kilpailuunsa. Ohjelmassa on ollut hyviä kilpailuja, hyvin sujunutta harjoittelua ja lepoa. Bergenin U23:n kilpailu ajetaan 19,1 kilometrin kierroksena, jota U23 –ajajat kiertävät 10 kertaa. Kokonaismatka on siis 191 kilometriä. Ennen kierroksen puoltaväliä on kierroksen merkittävin puolentoista kilometrin mittainen nousu. Se ei ole kuitenkaan kovin jyrkkä, keskijyrkkyys on noin 6,5 %, jyrkimmät kohdat ovat noin 8 %.  

- Minun mittapuun mukaan kierros on melko tasainen. Olen tällä hetkellä puhtaassa mäkikunnossa ja mielestäni tämä rata sopii parhaiten klasikkokuskeille. Eli ajajille, jotka eivät ole parhaimmillaan pitkissä ja kovissa nousuissa, mutta ovat taas hyviä lyhyemmissä nousuissa. Olen tiettävästi Suomen ainoa edustaja. Nämä seikat huomioiden olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja kilpailunkululle. Näihin vaihtoehtoisiin taktiikoihin pitää olla valmiina, kertoi Jaakko Hänninen.

- Olen viimeiset viikot valmistautunut MM-kilpailut tähtäimessä. Yksinäisenä edustajana pitää ajaa tietäen se, että apuja ei tule mistään. Hyvään onnistumiseen pitää olla hitusen onneakin päästäkseen oikeaan irtiottoon. Suurten pyöräilymaiden taktiikka on aina arvoitus, joten koko ajan on oltava tarkkana ja valmiina. Olen kilpailussa menestys tähtäimessä, jatkoi Hänninen.   

MM-kilpailuissa on myös mukana TWD-Länkeniin ensi vuoden alusta siirtyvä Imatran Urheilijoiden Julius Taskinen. Hän ajaa miesjunioreiden (U19) maantiekilpailun. Juniorit ajavat ennen kierroksille tuloa 39,5 kilometrin siirtymän. Miesjunioreiden kilpailu ajetaan toiseksi viimeisenä päivänä eli lauantaina 23. syyskuuta.

MM-kilpailujen virallinen www-sivusto: https://bergen2017.no/en/