Ajankohtaista TWD TWD-Länken Fellmanin ajot Finlandia-maastopyöräily P-H maastocup 2012 Yhteystiedot Fillarikoulu




/ Arkisto elokuu 2011

31.8.2011

Mikko Paajanen yritti ja oli 19:s lähes 200 ajajan kilpailussa

Vastikään 19-vuotta täyttänyt Mikko Paajanen on päässyt parissa kuukaudessa hyvin sisään belgialaiskilpailuihin. Hänen aggressiivisen yritteliäs ajotapa vei Paajasen jälleen irtiottoryhmään kovavauhtisessa Memorial Danny Jonckheere –kilpailussa Belgian Oudenburgissa.  Loppujen lopuksi hän oli yritteliään ajonsa päätteeksi 19:s kaksi sekuntia voittajan belgialaisen Kevin Maenen perässä.

- Yrittäminen tuottaa edes jonkinlaista tulosta. Olin ensin kisan ensimmäiset kolmen neljäsosaa noin 15 ajajan irtiotossa. Siihen nousi vielä ennen viimeistä 13 kilometrin kierrosta 12 ajajaa lisää. Yritin monta kertaa vielä viimeisellä kierroksella irti, mutta eiväthän he minua laskeneet menemään. Lopussa paukut eivät riittäneet taistelemaan voitosta, mutta ihan kohtuullinen sijoitus kuitenkin, kertoi Mikko Paajanen.

Mikko Paajanen ajaa seuraavaksi ensi maanantaina Ranskan Guervillessä.

Tulokset

Oudenburg - Memorial D. Jonckheere, 157 km, Belgia

1  Kevin Maene (Belgia) CT Lutho 3.24.00  
2  Joeri Clauwaert (Belgia) Soenens - Construct glas + 0.02  
3  Kess Heytens (Belgia) BCV Works Ingelmunster s.a.  
4  Nick Daems (Belgia) Terra Footweare s.a.  
5  Jasper Baert (Belgia) Soenens Construct glas    s.a.
6  Thomas Vanhaecke (Belgia) Geox Fuji Test Team s.a.  
19  Mikko Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team    s.a.


28.8.2011

Jussi Veikkanen teki työt kapteenilleen ja keskeytti Ranskassa

Jussi Veikkanen oli pitkän kilpailutauon jälkeen jälleen tositoimissa. Hän ajoi 248,3 kilometrin GP Ouest France – Plouay –kilpailun ja hänen roolinsa oli auttaa joukkueen ykkösajajaa ja kapteenia Philippe Gilbertia.

Kilpailu ei kuitenkaan suosinut Omega Pharma – Lottoa. Se päättyi yli 70 ajajan massakiriin ja Gilbert oli samalla ajalla kuin voittaja slovenialainen Grega Bole vasta 57:s. Jussi Veikkanen keskeytti kolmen muun joukkuetoverinsa kanssa kovan päivätyön jälkeen.

- Tämä kilpailu ei mennyt putkeen meiltä. Itse ajoi alussa irtiottoa kiinni. Loppu ei ollut meidän Gilbertille suotuisa. Tavoitteenamme oli voitto ja pisteet, mutta nyt ne jäivät haaveeksi, kertoi Jussi Veikkanen.

- Matkustan meidän joukkueen mukana seuraavaksi Kanadaan, jossa ajetaan 9. syyskuuta Quebecissa ProTour –kilpailu, jatkoi Veikkanen.

Tulokset

GP Ouest France - Plouay 248,3km (UPT)

1  Grega Bole (Slovenia) Lampre - ISD 6.32.40
2  Simon Gerrans (Australia) Sky Procycling s.a.
3  Thomas Voeckler (Ranska) Team Europcar s.a.
4  Thor Hushovd (Norja) Team Garmin-Cervelo s.a.
5  Giacomo Nizzolo (Italia) Leopard Trek s.a.
6  Arnaud Gerard (Ranska) FDJ s.a.

57 Philippe Gilbert (Belgia) Omega Pharma - Lotto s.a.
Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma – Lotto    DNF


28.8.2011

Jussi Rossi voitti Nuuksion Pitkäjärven ympäriajon ylivoimaisesti

Merida MTB Finlandian edellisenä viikonloppuna ylivoimaisesti voittanut TWD-Länkenin Jussi Rossi pudotti maastopyöräilyn maratoncupin osakilpailussa Nuuksiossa kovimman vastustajansa Henry Ojalan parikymmentä kilometriä ennen maalia ja ajoi soolona voittoon. Ojala hävisi Rossille kolme minuuttia ja 48 sekuntia.

Naisten sarjan voitti kuten edellisenä sunnuntaina Messilässä Jyväskylän Sini Alusniemi. Vahvaa paluuta pyöräilyyn tekevä Maija Rossi (o.s. Laurila) oli kolmas. TWD:n paidassa nykyään ajava Maija Rossi oli myös Finlandiassa kolmas.

Miehet

1  Jussi Rossi TWD-Länken 2.22.51
2  Henry Ojala KoiIs 2.26.37
3  Mauri Viitamaa Kaupin Kanuunat 2.29.29
4  Samuli Visuri CCH 2.30.01
5  Olli Miettinen CC Picaro 2.33.22
6  Paavo Hiltunen Velo 8 2.35.10

Naiset
1  Sini Alusniemi Jyväskylän Pyöräilijät 2.54.35
2  Marja-Liisa Pitkänen Cycling El Burro 3.08.19
3  Maija Rossi TWD 3.15.37
4  Noora Kanerva Korson Kaiku 3.17.56
5  Tuula Kurkipää Tristadi Helsinki 3.24.21
6  Anna Ruokonen Kaupin Kanuunat 3.30.16


28.8.2011

Pia Sundstedt voitti jo viidennen kerran suuren maastomaratonin Norjassa

Pia Sundstedt voitti jo viidennen kerran Norjassa ajettavan Birkebeinerittet –maastopyöräilymaratonin. 94,6 kilometrin Renasta Lillehammeriin ajettava kilpailu kerää huikeat 18.000 osanottajaa. Kilpailu on Pia Sundstedtin suosikkikilpailu, jossa hän jälleen osoitti voimansa. Kakkoseksi tullut Iso-Britannian Sally Bigham hävisi suomalaiselle lähes kaksi minuuttia.

- Sain jo ensimmäisessä nousussa porukan hajoamaan, kuten olin suunnitellut. Sen jälkeen oli vielä neljä ajajaa mukana, mutta kolmannen irtiottoyrityksen jälkeen mukana oli enää Sally Bigham. Jatkoimme matkaa kahdestaan, mutta Sallylta puuttuu maantieltä saatu kovuus. Hän ei ollut kovaa ajettavilla voimaosuuksilla kovin vahva. Mutta hän putosikin ensimmäisessä teknillisessä alamäessä. Sen jälkeen jatkon vetoani ja Sally ei saanut enää minua kiinni, kertasi Pia Sundstedt kilpailun tapahtumia.

- Aloitan viides päivä syykuuta maantiellä viikon mittaisen Tour de Ardeche –kilpailun. Se on hyvää valmistautumista maantie-MM:iin Tanskaan, jatko Pia Sundstedt.

Tulokset

Birkebeinerrittet 94,6 km (Norja. Lillehammer)

Naiset, Elite

1  Pia Sundstedt (Suomi) Team Craft Rocky Mountain  3.08.26
2  Sally Bigham (Iso-Britannia) Topeak Ergon Racing Team 3.10.21
3  Nina Gässler (Saksa) Hard Rocx Racing Team/ Geilo IL  3.10.22
4  Heidi Rosasen Sandstø (NOrja) Team United Bakeries / Follo 3.17.41
5  Hanne Trønnes (Norja) Ottadalen SK 3.20.37
6  Borghild Løvset (Norja) Orkla CK 3.20.47


24.8.2011

Mikko Paajanen selvisi apumiehen roolista hyvin Belgiassa

Mikko Paajanen selvisi hyvin hänelle annetusta roolista Omloop van de Grensstreek –kilpailusta Belgiassa. Hän ajoi joukkueensa Geox Fuji Test Teamin kahden kapteenin apuna ja sen tehtävän hän hoiteli kunnialla. Voittoon hänen auttamansa ajajat eivät yltäneet, mutta kuitenkin hyvä seitsemäs sija tuli Paajasen joukkueelle. Itse hän oli 54:s hollantilaisen Sven van Luijkin voittamassa kilpailussa.

- Vihdoin tuntuu, että kaikki menee hyvin. Aivan loistavat jalat ja harmi vain, että piti tänään tehdä töitä kahden kapteenimme eteen. Mutta ei se siinä vaiheessa tunnu enää pahalta, kun kaverit osaavat oikeasti näyttää tyytyväisyytensä saamaansa apuun. Tämä oli ensimmäinen kerta klassikkotyyppisessä kilpailussa ja tuntui, että tuollaisessakin kilpailussa voisi pärjätä. Missasin ratkaisevan hatkan niukasti, kun tulimme ensimmäisen kerran Kemmelbergiin vedettyäni meidän kapteenin hyvään paikkaan ennen mäkeä. Nyt on iloisempi mieli ja intoa loppukauteen, kertoi Mikko Paajanen.

Tulokset

Omloop van de Grensstreek, Belgia

1 Sven van Luijk (Hollanti) Van Hemert Groep De Jonge Renner  
2 Dries Depoorter (Belgia) Ovyta Eijssen Acrog CT  
3 Yves Lampaert (Belgia)  Ct Soenens Construct Glas  
4 Tom Devriendt (Belgia) EFC Quick Step CT  
5 Nick Daems (Belgia) Terra Footwaer Bicycle Line  
6 Joeri Calleeuw (Belgia) BCV Works Ingelmunster 

54 Mikko Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team


24.8.2011

Paavo Paajanen jäi väärään porukkaan ja oli 17:s Ranskassa

Paavo Paajanen sijoittui 17:nneksi Ranskassa ajetussa Eurooppa Touriin kuuluvassa 1.2 –kategorian Grand Prix des Marbriers à Bellignies –kilpailussa. 160 kilometrin kilpailu oli kova, mutta Paavo Paajanen oli loukkaantuneesta polvestaan huolimatta mukavasti ratkaisuissa mukana. Kuitenkaan hän ei päässyt mukaan siihen irtiottoon, joka taisteli voitosta. Ykköseksi ajoi ranskalainen Pierre Drancourt. Kilpailuun starttasi 163 ajajaa, mutta vain 50 selvisi maaliin.

- On tämä kova kisa. Ehkä kovin tämän kategorian kisoista. Ajoin täydellistä kisaa, kunnes tein tyhmän virheen 20 kilometriä ennen maalia ja jäin väärään porukkaan kärkiryhmässä. Nyt olisi ollut hyvät mahdollisuus voittaa koko kisa. Vähän harmittaa ja turhauttaa. Nyt on kuitenkin annettava polvelle lepoa, jotta se tulisi kuntoon, kertoi Paavo Paajanen.

Tulokset

Grand Prix des Marbriers à Bellignies 160 km (1.2) Ranska

1 Pierre Drancourt (Ranska) Eseg Douai 3.45.16  (42,6 km/h)
2 Kristian House (Saksa) Rapha Condort + 0.18
3 Pirmin Lang (Sveitsi) Atlas Personal s.a.   
4 Mickaël Olejnik (Puola) USSA Pavilly Barentin + 0.21
5 Weslay Kreder (Hollanti) Rabobank CT + 0.22
6 Benjamin Cantournet (Ranska) SCO Dijon + 0.24
17 Paavo Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team    + 1.43


23.8.2011

Merida MTB Finlandian päälähtö Jussi Rossille

21. kerran ajettua Merida MTB Finlandiaa suosi erinomaisen hyvä sää ja melkoisen kuivat Salpausselän polut. Osanottajien kokonaismäärä kasvoi hieman edellisvuodesta. Osanottajia oli yhteensä 520.

Miesten 70 kilometrin kilpailu ratkesi hyvissä ajoin, kun kärkeen lähti TWD-Länkenin Jussi Rossi ja uusiseelantilainen, erityisesti multisportissa menestynyt Richard Ussher. He repivät ison raon takana tuleviin. Toisella 35 kilometrin kierroksella Ussherin meno alkoi hiipua ja Rossi paineli omaa vauhtiaan liikoja yrittämättä. Maalissa eroa oli neljä ja puoli minuuttia. Kolmanneksi polki CC Picaron Valtteri Repo. Hän jäi Rossille 11 minuuttia ja 48 sekuntia.

Naisten 35 kilometrin ylivoimainen ykkönen oli Jyväskylän Sini Alusniemi. Näin hän uusi vuonna 2007 ajamansa Finlandian voiton.

Miesten yhden kierroksen eli 35 kilometrin kisan ykköseksi polki tutuissa maisemissa TWD:n Jari Heinikainen. Junioreiden samanpituisen matkan voitti Henri Pellinen. M45:n sarjan voitto meni ylivoimaisesti Heinolan Heikki Hammarbergille.

Tulokset

Miehet 70 km

1.   Jussi Rossi TWD-Länken  3.07.38           
2.   Richard Ussher Uusi-Seelanti + 4.33
3.   Valtteri Repo CC Picaro + 11.38
4.   Mikko Sakala Nummela + 12.02
5.   Mauri Viitamaa Kaupin Kanuunat  + 13.07
6.   Erki Kukk (Viro) Specialized Estonia + 16.46
7.   Jaakko Toppari Wasa Velocity + 18.50
8.   Tuomas Laine Hämeenlinnan Tarmo + 23.34
9.   Jerry Oksman Team Skins / HyPy + 23.48
10.   Ari Autio Kaupin Kanuunat + 23.55
11.   Niko Vironen TWD + 24.34
12.   Sauli Pihamaa Sysmän Sisu + 25.25
19.   Sami Tyynelä TWD + 31.38
27.  Juha Tiitta TWD + 36.03 

Miehet 35 km

1.   Jari Heinikainen TWD 1.34.53           
2.   Arto Lehikoinen MTB-Lohja + 1.46
3.   Mika Kukkonen CC Picaro + 3.46
4.   Arto Tikkala Wasa Vélocity + 8.45
5.   Mika Myllynen BORGÅ AKILLES + 10.57
6.   Joonas Johansson Team Velo Cycling + 11.10

Naiset 35 km

1.   Sini Alusniemi Jyväskylän Pyöräilyseura 1.46.16           
2.   Piia Nieminen Kaupin Kanuunat   + 10.54
3.   Maija Rossi + 14.45
4.   Heli Ovaska PK Team + 17.24
5.   Kirsi Kainulainen LEPPÄVIRRAN VIRI + 29.11
6.   Hanna Konttinen Voikkaan Viesti  + 32.38

M18 35 km

1.   Henri Pellinen 1.57.12           
2.   Saku Laine Pakilan Veto  + 0.35
3.   Vili Leppänen TWD + 1.56
4.   Jyri Takanen Vehkalahden Veikot + 4.12
5.   Panu Kallio Pakilan Veto + 4.40

M45 35 km

1.   Heikki Hammarberg Heinola 1.39.45           
2.   Olli Savikko Lempäälän Kisa + 6.17
3.   Vesa Roivainen Hyvinkään Pyöräilijät + 14.27
4.   Arto Kainulainen Kuopion Pyöräilyseura + 15.43
5.   Jari Malmi Wasa Vélocity + 16.14
6.   Ilkka Hakala Kaupin Kanuunat  + 16.35


23.08.2011

Pia Sundstedtille ylivoimainen voitto Saksan maastoetapeilla

Pia Sundstedt voitti ylivoimaisesti Saksassa ajetussa viiden etapin ja 417 kilometrin maastopyöräilyn Trans Schwarzwald –kilpailun. Hän johti kilpailua alusta asti ja ratkaisi sen edukseen jo ensimmäisillä etapeilla. Loppujen lopuksi eroa toiseksi tulleeseen sveitsiläiseen Milena Landtwingiin tuli lähes 54 minuuttia.

- Nyt on kisa ajettu. Hyvin kulki koko viikon ja viimeisellä etapilla sain varmistella. Viimeisen mäenkin ajoin hissukseen ylös. Nyt hieman lepoa ja loppuviikoksi Osloon ja Birkebeinerrittetiin. Sen jälkeen alkaa maantiepyöräilykausi. Minulla on ohjelmassa Tour de Ardeche, Chrono Champenoisa ja MM- kisat Tanskassa, kertoi Pia Sundstedt.

Tulokset

Trans Schwarzwald, Saksa

Lopputulokset (5 etappia, 417 km)

1  Pia Sundstedt (Suomi), Craft Rocky Mountain     16.58.08
2  Milena Landtwing (Sveitsi) Team Centurion Vaude + 53.56
3  Daphny Van Den Brand (Hollanti) Aa Drink / Leontien.Nl      + 1.37.55
4  Sarah Zimmerlin (Saksa) Wheeler-Ixs-Team + 2.05.19
5  Andrea Meier (Saksa) soq.De-Speedzone + 3.00.35
6 Kathrin Gräber (Saksa) Bike-Planet MTB Team    + 3.35.53


23.8.2011

Paavo Paajanen ajoi kolmanneksi Ranskassa

Viikko sitten polvensa kolarissa kolhinut Paavo Paajanen sijoittui kolmanneksi Pohjois-Ranskassa Bavayssa käydyssä 143 kilometrin kovavauhtisessa kilpailussa. 45 kilometrin keskituntinopeudella ajetun kilpailun voitti puolalainen Michael Olejnik. Kilpailu ajettiin 11 kilometrin kierroksina.

- Polvi oli melko nihkeä tänään, mutta kipulääkkeet ottivat pahimmat tuskat pois. Jalat olivat tosi huonot, kun koko viikkoon ei päässyt pyörän päälle. Löysin kuitenkin itseni kisan lopussa irtiottoryhmästä, jossa oli sellaisia ajajia, että minä vain roikuin loppuun asti mukana, kertoi Paavo Paajanen.

Jos Paavo Paajasella oli nyt onni puolellaan, niin sen sijaan Paavon veljen Mikon epäonni jatkuu. Hän joutui taas ilman omaa syytä kolariin ja kisa jäi siihen.

- Parikymmentä kilometriä ennen maalia edestä alkoi kaatua porukkaa ja eihän siinä ollut mitään tehtävissä. Löin pääni asvalttiin melko kovaa, mutta kyllä tässä ajatus ainakin jotenkin juoksee. Alumiininen ohjaustanko meni poikki, joten kyllähän siinä taas tuli jonkinlainen kolaus, kertoi Mikko Paajanen.

Tulokset

Grand Prix de Bavay 143 km (Ranska)

1 Michael Olejnik (Puola) USSA Pavilly Barentin 3.10.30  (45,0 km/h)
2 Pierre Drancourt (Ranska) ESEG Douai s.a. 
3 Paavo Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team + 0.02 
4 Clement Lhotellerie (Ranska) Pédale Saint-Martin Tournai    s.a.
5 Alexandre Gratiot (Ranska) CC Nogent sur Oise + 0.30 
6 Mathieu Simon (Ranska) CC Nogent sur Oise + 0.30
Mikko Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team dnf


19.8.2011

Pia Sundstedtilla 30 minuutin johto Saksan maastoetapeilla

Pia Sundstedtin maastopyöräilykunto on tällä hetkellä erinomainen. Hän ajaa viiden etapin ja 417 kilometrin Trans Schwarzwald –kilpailua ja on tällä hetkellä jo yli 30 minuuttia edellä toisena ajavaa sveitsiläistä Milena Landtwingia. Kilpailu on hyvin Pia Sundstedtin mieleinen. Sen lisäksi, että se käydään hänen harjoitusmaastoissaan, mutta se on myös hyvin vaativa. Se sopii Sundstedtille.

- Kävin ajamassa juuri ennen tämän kilpailun alkamista Ruotsissa Cykel Vasan, joka on kesäversio pitkänmatkan klassikkohiihdolle. Se tuntui alussa ja melko väsynyt, mutta kuitenkin olen selvinnyt hyvin. On hyvä, että olen saanut hyvän eron seuraavaan, sillä täällä voi sattua mitä tahansa. Tämä on näissä maastoissa oikeaa voimatreeniä ja oikein hyvää tulevia maantiekilpailujani silmälläpitäen, kertoi Pia Sundstedt.

Tulokset

Trans Schwarzwald, Saksa

Tilanne 3 / 5 etapin jälkeen.

1 Pia Sundstedt (Suomi), Craft Rocky Mountain 9.35.35
2 Milena Landtwing (Sveitsi) Team Centurion Vaude + 30.52
3 Daphny Van Den Brand (Hollanti) AA Drink / Leontien.nl     + 1.05.47
4 Sarah Zimmerlin (Saksa) Wheeler-Ixs-Team + 1.26.06
5 Andrea Meier (Saksa) soq.De-Speedzone + 1.49.52
6 Alexa Hüni (Saksa) Team Centurion Vaude + 1.54.39


19.8.2011

Finlandia–maastopyöräilyssä yli 500 osanottajaa Messilässä sunnuntaina

21. kerran järjestettävä Finlandia maastopyöräily kerää sunnuntaina jälleen yli 500 pyöräilynharrastajaa Salpausselän maastoon.

Suurin osa osanottajista lähtee mukaan Messilän Kartanolta starttaavaan tapahtumaan kuntoilumielellä ja haastamaan itsensä joko 35 kilometrin tai 70 kilometrin matkalle. Kuitenkin molemmilla matkoilla on myös maastopyöräilyn maraton –matkojen kovia menijöitä. Yksi ennakkosuosikeista on loppukesän hyvin maastoa ajanut TWD-Länkenin Jussi Rossi. Hänen kovina kilpakumppaneina ovat Suomen maastopyöräilymaajoukkueen kovakuntoiset ajajat.

Salpausselällä kiertelevälle 35 kilometrin kierrokselle on tulossa ajajia suomalaisten lisäksi Virosta, Espanjasta ja  Uudesta Seelannista. Nuorimmat osanottajat ovat jopa alle kouluikäisiä, jotka ajavat oman noin 10 kilometrin Hobby –ajonsa. Hobby-luokassa on mukana perheitä. Päämatkalla 70 kilometrillä on mukana lähes 200 maastopyöräilijää ja yhden kierroksen matkalla noin 300.

Merida MTB Finlandia –nimellä kulkeva tapahtuma käynnistyy Hobby –sarjalla kello 11 Messilän Kartanolta. Muut sarjat starttaavat klo 12. Mikäli sää ja maasto pysyvät kuivana, pääsarjan voittaja tulee käyttämään 70 matkalle aikaa alle kolme tuntia.

Reitti kiertelee Messilästä Tapanilan kautta Lahden hiihtostadion lähelle ja sieltä takaisin Tapanilan kautta kohti Tiirismaata. Lännessä reitti kiertää Hälvälän rullasuksiradan lähelle ja sieltä edelleen Tiirismaan vanhan laskettelurinteen alta mäen päälle ja kohti Messilää. Nousua yhdellä kierroksella tulee olemaan noin 650 metriä.


16.8.2011

Mikko Paajasen hyvä yritys Belgiassa tyssäsi rengasrikkoon

Mikko Paajasen hyvä yritys kahden päivän etappiajossa Belgiassa kaatui ensimmäisellä etapilla rengasrikkoon. Hän ajoi tapansa mukaan aktiivisesti ja oli 145 kilometrin avausetapilla sellaisessa irtiottoryhmässä, joka ratkaisi voiton. Mutta Mikko Paajanen ei päässyt taistelemaan kärkisijoista, koska hän kärsi rengasrikon ja sen jälkeen ei ollut mitään mahdollisuutta kovasta yrityksestä huolimatta päästä enää kärkiryhmään. Hän jäi kärjellä hieman yli kolme minuuttia.

- Nyt on ollut huonoa onnea ja se vaan näyttää jatkuvan. Sain varakiekon neutraalihuoltoautosta, mutta  neutraalihuolto ei suostunut auttamaan muuten minua yrityksessäni päästä takaisin ryhmään. Siinä ei auttanut kuin jäädä pääjoukkoon, kertoi Mikko Paajanen ensimmäisen etapin jälkeen.

Toinen 171,6 kilometrin etappi ajettiin ensimmäisen tavoin kovalla vauhdilla. Mikko Paajasen ensimmäisen päivän yritys oli syönyt voimia ja nyt hän ei päässyt kärkiryhmään. Kuitenkin hän taisteli tapansa mukaan ja jäi voittajalle minuutin ja yhden sekunnin.

- Toinen päivä sujui ilman epäonnea, mutta tyhjin jaloin. Paukut eivät riittäneet pääsemään oikeaan irtiottoon. Viimeisellä kierroksella pääsin kuitenkin sopivaan väliporukkaan ja kohtuulliseen sijoitukseen, kertoi Mikko Paajanen

Ronde van de Provincie Antwerpen (2.12)

Etappi 1/2 Reet 145,1 km

1  Gijs Van Hoecke (Belgia) Belgian maajoukkue    3.16.02
2  Moreno De Pauw (Belgia)  Rock Werchter Cycling Team + 0.05
3  Ingmar De Poortere (Belgia) Belgian maajoukkue s.a.
4  Nicky Verdaasdonck (Hollanti) V.Z.W. Royal Antwerp BC + 1.25
5  Dieter Verbeek (Belgia) Van Eyck Sport + 1.28
6  Timothy Stevens  (Belgia) Ovyta-Eijssen-Acrog CT    
139 Mikko Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team + 3.07

Etappi 2/2 Hoevenen 171,6 Km

1  Jeff Peelaers (Belgia) Rock Werchter Cycling Team 3.38.49
2  Robin Mertens (Belgia) BCV Works CT Ingelmunster s.a.
3  Dieter Verbeek (Belgia) Van Eyck Sport s.a.
4  Timothy Stevens (Belgia) Ovyta-Eijssen-Acrog Cycling Team s.a.
5  Ingmar De Poortere (Belgia) Belgian maajoukkue s.a.
6  Dries Vannevel (Belgia) Illi-Bikes Cycling Team VZW Hemiksem s.a.
45 Mikko Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team     + 1.01

Lopputulokset

1 Gijs Van Hoecke (Belgia) Belgian maajoukkue    6.54.51
2 Ingmar De Poortere (Belgia) Belgian maajoukkue + 0.05
3 Nicky Verdaasdonck (Hollanti) VZW Royal Antwerp Bicycle Club + 1.25
4 Dieter Verbeek (Belgia) Van Eyck Sport + 1.28
5 Timothy Stevens  (Belgia) Ovyta-Eijssen-Acrog Cycling Team s.a.
6 Dries Vannevel (Belgia) Illi-Bikes Cycling Team VZW Hemiksem s.a.
60 Mikko Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team     + 4.08


14.8.2011

Tuloksia Saksasta

Trofeo Karlsberg (Junorit)

Etappi 4/4 Niedergailbach – Gersheim 134,7 km

1.  Daniel Biedermann Itävalta 3.21.42              
2.  Ivac Slik Hollanti s.a.                      
3.  Rasmus Lund Tanska s.a.
4.  Kevin Deltombe Belgia s.a.              
5.  Martijn Degreve Belgia s.a.             
6.  Alex Darville USA s.a.
67.Olli Teivaala Suomi + 5.15
Aku Silvenius Suomi dnf

Lopputulokset

1.  Pierre-Henri Le Cuisinier Ranska 9.41.04       
2.  Rasmus Lund Tanska  + 0.15
3.  Ivac Slik Hollanti + 0.17
4.  Alexander Kamp Tanska + 0.36
5.  Pierre-Roger Latour Ranska+  0.39
6.  Florian Senechal Ranska + 0.43"

62. Olli Teivaala Suomi + 10.10


13.8.2011

Tuloksia Saksasta II

Trofeo Karlsberg (Juniorit)

Etappi 3b/4 Homburg – Homburg 81,9 km

1.   Soren Kragh Andersen Tanska 2.00.57              
2.   Florian Senechal Ranska s.a.
3.   Stan Godrie Hollanti + 0.10 
4.   Alexander Kamp Tanska s.a.               
5.   Jan Dieteren Saksa s.a.
6.   Alex Darville USA s.a.
64. Aku Silvenius Suomi s.a.      
71. Olli Teivaala Suomi + 1.14
Ilpo Hiltunen Suomi dnf

Tilanne 3b/4 etapin jälkeen

1.   Pierre-Henri Le Cuisinier Ranska 6.19.22       
2.   Rasmus Lund Tanska + 0.19
3.   Ivac Slik Tanska + 0.23
4.   Soren Kragh Andersen Tanska + 0.28
5.   Alexander Kamp Tanska  + 0.36
6.   Pierre-Roger Latour Ranska   + 0.39
59.  Aku Silvenius Suomi + 3.44
67. Olli Teivaala Suomi + 4.55


13.8.2011

Tuloksia Korson XCO-kisasta

Miehet 27 km
                    
1. Henri Ojala KoiI 1.20.05         
2. Jussi Rossi TWD-Länken 1.21.49         
3. Perttu Pärssinen PKK 1.24.41         
4. Dani Härginen MTBCF 1.26.26         
5. Kristian Ijäs TVC 1.29.15

M18 27 km
1.  Sakari Lehtinen HyPy 1.25.02         
2. Juho Hänninen TaiTä 1.37.11         
Vili Leppänen TWD DNS


13.8.2011

Tuloksia Saksasta

Trofeo Karlsberg (Juniorit)

Etappi 3a /4 Jägersburg – Homburg 11,2 km (ITT)

1. Pierre-Henri Le Cuisinier Ranska 13.51           
2. Jan Brockhoff Saksa + 0.13    
3. Ivac Slik Hollanti  + 0.15 
4. Mads Schmidt Tanska + 0.15 
5. Colby Wait-Molyneux USA    + 0.16
6. Nivco Denz Saksa + 0.17 

77. Aku Silvenius Suomi + 1.37    
84. Olli Teivaala Suomi + 1.47
102. Ilpo Hiltunen Suomi + 2.34

Tilanne 3a/4 etapin jälkeen

1.   Pierre-Henri Le Cuisinier Ranska 4.18.15       
2.   Rasmus Lund Tanska + 0.19
3.   Ivac Slik Hollanti  + 0.23
68.  Aku Silvenius Suomi + 3.44
70.  Olli Teivaala Suomi + 3.51
108. Ilpo Hiltunen Suomi + 41.59


13.8.2011

Tuloksia Kuusamosta

Miehet 76 km
  
1 Marko Törmänen  OTC 1.54.27
2 Pekka Huovinen  KäTa 2.00.22
3 Henri Määttä TWD 2.00.28


12.8.2011

Tuloksia junioreiden maantiekilpailusta Saksasta

Trofeo Karlsberg

Etappi 2/4 Emmersweiler - St. Nikolaus 86,4 km

1.   Pierre-Henri Le Cuisinier, Ranska 2.00.08
2.   Rasmus Lund Tanska s.a.              
3.   Ivac Slik Hollanti + 0.02       
4.   Nicholas Schultz Australia s.a.            
5.   Frederic Plesner Tanska  s.a.    
6.   Stan Godrie Hollanti s.a.  
30.  Aku Silvenius Suomi + 0.25
91.  Olli Teivaala Suomi + 1.48
109. Ilpo Hiltunen Suomi + 18.08
Jani Sandelin Suomi dnf
Max Puttonen Suomi dnf
Roope Nurmi Suomi dnf

Tilanne 2/4 etapin jälkeen     

1.   Rasmus Lund Tanska 4.04.19       
2.   Pierre- Henri Le Cuisinier Ranska    + 0.05
3.   Magnus Cort Nielsen Tanska + 0.11
4.   Ivac Slik Hollanti + 0.13
5.   Stan Godrie Hollanti + 0.15
6.   Alexander Kamp Tanska + 0.15
70.   Olli Teivaala Suomi + 2.09
71.   Aku Silvenius Suomi + 2.12
109. Ilpo Hiltunen Suomi + 39.30


12.8.2011

Tuloksia junioreiden maantiekilpailusta Saksasta

Trofeo Karlsberg

1/4 etappi Niederwürzbach – Ommersheim 89,3 km

1.   Valerio Conti Italia 2.04.23              
2.   Rasmus Lund Tanska s.a.           
3.   Magnus Cort Nielsen Tanska + 0.01      
4.   Stan Godrie Hollanti s.a.      
5.   Guillaume Martin Ranska  s.a.    
6.   Alexander Kamp Tanska s.a.

51.   Olli Teivaala Suomi + 0.09
77.   Aku Silvenius Suomi + 1.35
104. Roope Nurmi Suomi + 15.35
110. Ilpo Hiltunen Suomi + 21.10       
111. Jani Sandelin Suomi + 23.46       
112. Max Puttonen Suomi s.a.


8.8.2011

Mikko Paajanen polki yhdeksänneksi Belgiassa

Viikko sitten 19-vuotta täyttänyt Mikko Paajanen on kotitutunut hyvin belgialaiseen kilpailutapaan. Hän sijoittui yhdeksänneksi Knesselaressa käydyssä kovavauhtisessa 110 kilometrin kierroskilpailussa. Kilpailun keskituntinopeus oli noin 44 kilometriä. Mikko Paajanen pääsi mukaan kilpailun voiton ratkaisseeseen irtiottoon sen jälkeen, kun hänen vanhemman veljensä Paavon irtiotto oli ajettu kiinni.

- Olihan se mukava päästä ensimmäistä kertaa täällä mukaan taistelemaan voitosta. Jalat eivät vaan olleet tänään ihan parhaassa moodissa, mutta kymppisakkiin sijoittuminen lämmittää mieltä, kertoi Mikko Paajanen.

Tulokset

Knesselare 110 km

1    Stijn Vanluchene (Belgia) Dirk Verstuyft Cycling Team 2.33.20
2    Rieno Stofferis (Belgia) Wielersportver. Artevelde Vzw Gent s.a.
3    Bart Van Speybroek (Belgia) Wielersportver. Artevelde Vzw Gent s.a.
4    Sébastien Six  (Belgia) C.T.- Dj.Matic-Kortrijk s.a.
5    Stijn Minne (Belgia) Wielerteam Decock-Sportivo Moorsele s.a.
6    Mathias Van Holderbeke (Belgia) Omega Pharma-Lotto-Davo s.a.
9    Mikko Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team s.a.
17 Paavo Paajanen (Suomi) Fuji Test Team + 1.00


7.8.2011

Tuloksia Liedon maantiekisasta

M-60 47,4 km
  
1   Pentti Salminen TWD 1.18.02
2   Kalevi Sallinen CCH s.a.
3   Timo Matikainen TWD s.a.

M-Elite 126,4 km
  
1    Mika Vilen CCT 2.59.20
2    Risto Aaltio TWL s.a.
3    Henri Järvinen Team Continental s.a.  
4    Juhana Hietala CCT s.a.
5    Kimmo Kananen Velocitor s.a.
6    Jussi Rossi TWL s.a.
16  Lasse Torpo TWD s.a.
17  Ilari Kahila TWL s.a.
24  Jori-Pekka Kuuranne TWD s.a.
28  Timo Järvinen TWD s.a.
Jukka Heinikainen DNS
Sami Tiainen DNS

M-18 126,4 km

1  Roope Nurmi Akilles 2.59.20
2  Olli Teivaala P-P s.a.  
3  Max Puttonen Akilles s.a.
4  Aku Silvénius TWL s.a.
Jani Sandelin TWD DNF

Roope Nurmi voitti Elite + M18 –lähdön.

M-Kilpa 79 km   

1  Henri Määttä TWD 2.01.00
2  Oskari Vainionpää KaKa s.a.    
3  Henrik Luostarinen TuUL 2.01.38
4  Jaakko Toppari WVC s.a.
5  Juuso Liukkonen TWD s.a.
8  Jussi Nummikko TWD s.a.
16  Niko Vironen TWD s.a.
21  Kalle Kotiranta TWD s.a.

M-30 79 km   

1  Tomi Huhtamäki WVC 2.06.42
2  Teemu Jaakkola TVC s.a.
3  Toomas Elling (Viro) Vooremaa Centrum 2.08.49
4  Mikko Javanainen TWD s.a.

M-40 79 km   

1  Kari Pajanne IK-32 2.08.01
2  Mauri Konttila Zeus s.a.
3  Stig-Erik Vikars Kraft 2.08.49
7  Kimmo Vainio TWD s.a.
6.8.2011
Tuloksia Liedon temposta
M-60 10 km
      
1   Timo Matikainen TWD 13.49,8
2   Pentti Salminen TWD 14.38,5
3   Kalevi Sallinen CCH 14.57,4
4   Matti Tanttu CCH 14.58,0
5   Risto Hukkanen KoPy 15.04,0


6.8.2011

Peter Sagan nousi viimeisellä etapilla voittoon Puolan ympäriajossa

Puolan ympäriajon viimeinen Krakovan kaduilla kierrosajona ajettu etappi ei ollutkaan läpihuutojuttu ja johtajan keltapaidassa ajaneen Garmin-Cervelon Daniel Martinin voiton varmistusta. Viimeiselle etapille kolmen sekunnin tappiosta lähtenyt 21–vuotias slovakialainen Liquigas-Cannondalen Peter Sagan taisteli loppuun asti ja nousi Puolan ympäriajon voittajaksi. Sagan otti tiukassa välikirissä kaksi hyvityssekuntia ja nousi jo sekunnin päähän irlantilaisesta, viime vuoden Puolan ympäriajon voittaneesta Daniel Martinista.

Kun reilun 45 kilometrin keskituntinopeudella ajettu etappi päättyi massakiriin, nuori Sagan ajoi loppukirin taktisesti hyvin. Voitto meni saksalaiselle kirikomeetalle Marcel Kittelille, mutta Sagan sijoittui toiseksi ja otti kokonaiskilpailun voittoon tarvittavat hyvityssekunnit. Martin heikkona kirimiehenä jäi kauaksi taakse ja kun hänen joukkueensa nopeimmat miehetkään eivät pystyneet viemään hyvityssekunteja Saganilta, niin Martin jäi lopputuloksissa viiden sekunnin päähän Saganista.

Suomalaiset Jussi Veikkanen ja Kjell Carlström olivat jälleen hyvin esillä heidän omassa roolissaan. Molemmat olivat vetämässä kiinni irtiottoryhmäläisiä kilpailun loppupuolella. Kummallakaan ei ollut enää mahdollisuuksia omaan hyvää sijoitukseen. Veikkanen tuli etapilta maaliin samalla ajalla kuin voittaja, Carlström jättäytyi pääjoukosta oman kovan vetotyönsä jälkeen ja rullaili maaliin kolme ja puoli minuuttia kärjen jälkeen.

- Viimeinen etappi oli vauhdikas. Me teimme töitä ja ajoimme meidän Ian Stannardille, joka oli loppukirin kahdeksas. Valitettavasti omat pisteet jäivät Puolasta saamatta ja Tanskan MM-kisat syyskuussa jäävät näin ajamatta. Loppukauden ohjelmani on vielä täysin avoin, kertoi Kjell Carlström.

Tour de Pologne 2011 (WT), Puola

Tulokset

Etappi 7/7 Kraków 128 km

1   Marcel Kittel (Saksa) Skil - Shimano 2.50.00     
2   Peter Sagan (Slovakia) Liquigas-Cannondale     s.a.          
3   Leigh Howard (Australia) HTC-Highroad s.a.      
4   Heinrich Haussler (Australia) Team Garmin-Cervelo s.a.    
5   Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team s.a.          
6   Lucas Sebastian Haedo (Argentiina) Saxo Bank Sungard s.a.
76  Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma – Lotto s.a.
103 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 3.32        
        
Lopputulokset

1   Peter Sagan (Slovakia) Liquigas-Cannondale     26.40.01     
2   Daniel Martin (Irlanti) Team Garmin-Cervelo + 0.05     
3   Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team + 0.07     
4   Wout Poels (Hollanti) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team + 0.22     
5   Peter Kennaugh (Iso-Britannia) Sky Procycling + 0.24     
6   Rinaldo Nocentini (Italia) AG2R La Mondiale + 0.27     
7   Bartosz Huzarski (Puola) Poland s.a.
8   Christophe Riblon (Ranska) AG2R La Mondiale s.a.      
9   Stephen Cummings (Iso-Britannia) Sky Procycling s.a.     
10 Marek Rutkiewicz (Puola) CCC Polsat Polkowice + 0.31
63   Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 18.26   
101  Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 35.48  


5.8.2011

Irlantilainen Martin nousi Puolan ympäriajon johtoon

Puolan ympäriajon toiseksi viimeinen 207,7 kilometrin etappi oli raatelevan kova. Pyöräilijät joutuivat kiipeämään peräti 11 ykköskategorian mäkeä ja etappi päättyi raskaaseen nousuun. Etappi oli ratkaiseva kokonaiskilpailun kannalta. Kaksi edellistä etappia voittanut slovakialainen Liquigas – Cannondalen nuori Peter Sagan puolusti hyvin joukkueensa avustamana keltaista paitaa. Mutta maalinousussa hänen voimansa eivät riittäneet johtoaseman säilyttämisessä. Aggressiivisesti viimeiset nousut ajanut irlantilainen Garmin – Cervelon Daniel Martin hyökkäsi vielä lopussakin ja sai eron Saganin ja päälle vielä voitosta tulleet hyvityssekunnit, joilla hän siirtyi kolmen sekunnin turvin kilpailun johtoon.

Suomalaisille nousut olivat raskaat. Sekä Jussi Veikkanen että Kjell Carlström pystyivät olemaan pitkään kärjen vauhdissa, mutta viimeiset kymmenet kilometrit eivät enää kulkeneet riittävän hyvin. Molemmat tulivat maaliin 14 ajajan ryhmässä, joka oli jäänyt yli 17 minuuttia kärjelle.

- Taas oli erittäin kova päivä. Autoin joukkuettani aina 180 kilometriin asti, mutta sitten voima loppui jaloista, kertoi Kjell Carlström.

Puolan ympäriajossa ajetaan viimeinen etappi Krakovan ympäristössä, jossa kierretään vajaan 13 kilometrin lenkkiä 10 kertaa. Etappi on sellainen, jolla Daniel Martinin Garmin – Cervelo pystynee vaikeuksitta varmistamaan ympäriajon voiton Martinille.

Tour de Pologne 2011 (WT), Puola

Tulokset

Etappi 6/7 Bukovina Terma Hotel Spa - Bukowina Tatrzańska 207,7 km

1   Daniel Martin (Irlanti) Team Garmin-Cervelo 5.41.05     
2   Wout Poels (Hollanti) Vacansoleil-DCM + 0.01     
3   Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM + 0.04     
4   Przemyslaw Niemiec (Puola) Lampre - ISD s.a.          
5   Tiago Machado (Portugali) Team RadioShack     + 0.06     
6   Fredrik Kessiakoff (Ruotsi) Pro Team Astana s.a.
89  Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 17.23
91 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto s.a.        

Tilanne 6/7 etapin jälkeen

1   Daniel Martin (Irlanti) Team Garmin-Cervelo 2.50.06     
2   Peter Sagan (Slovakia) Liquigas-Cannondale     + 0.03     
3   Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM s.a.          
4   Wout Poels (Hollanti) Vacansoleil-DCM + 0.17     
5   Peter Kennaugh (Iso-Britannia) Sky Procycling + 0.19     
6   Rinaldo Nocentini (Italia) AG2R La Mondiale + 0.22
72  Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 18.21
107 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 32.11


4.8.2011

Peter Sagan jälleen vahva Puolassa – suomalaiset hyvin esillä

Puolan ympäriajon viidentenä etappina ajettiin Zakopanessa reilun 40 kilometrin reittiä, jota kierrettiin viisi kertaa. Reitti oli raskas, jokaisella kierroksella oli ykköskategorian nousu. Siitä huolimatta porukka ei räjähtänyt aivan pieniin osiin. Maaliin tuli puolen minuutin sisällä 85 ajajaa.

Johtajan paidassa ajaneen slovakialaisen Peter Saganin Liquigas - Cannondalen joukkue kontrolloi lopussa kilpailua vahvasti ja teki Saganille jälleen hyvä pohjan. Sagan kiitti ja otti lopun kirillään etappivoiton ja vahvisti johtoaan.

Suomalaisista Kjell Carlström oli vahvasti esillä, kun hän teki hirmuisen määrän töitä ajettaessa toiseksi viimeisellä ja viimeisellä kierroksella irtiottoryhmää kiinni. Työnteko kannatti, sillä irtiottoryhmä tuli kiinni, mutta raataminen maksoi Carlströmille. Hän jäi lopussa pääjoukosta ja kärsi yli 13 minuutin tappion.

- Tämä oli minulle kova päivä. Ensin yritin itse irti, mutta en onnistunut siinä, vaikka näytti lupaavalta. Lopussa tein paljon vetohommia ja sen jälkeen ajelin rauhallisesti maaliin, kertoi Kjell Carlström.

Jussi Veikkanen ei joutunut samanlaisen työmäärän eteen kuin Carlström. Hän pystyi taistelemaan kärkisijoista loppuun asti. Ja sen hän teki hyvin. Hän jäi vain 14 sekuntia Peter Saganille.
Veikkanen on nyt kokonaiskilpailussa 66:s (+1.08). Carlström on jäänyt 15 minuuttia ja 26 sekuntia ja on 126:s.

Seuraavaksi ajetaan kilpailun pisin 207,7 kilometrin etappi. Tämä etappi on myös profiililtaan Puolan ympäriajon vaativin.

Tour de Pologne 2011 (PT), Puola

Tulokset

Etappi 5/7 Zakopane 201,5 km

1    Peter Sagan (Slovakia) Liquigas-Cannondale 4.52.26     
2    Michael Matthews (Australia) Rabobank Cycling Team s.a.          
3    Heinrich Haussler (Australia) Team Garmin-Cervelo s.a.    
4    Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team s.a.           
5    Peter Kennaugh (Iso-Britannia) Sky Procycling s.a.          
6    Romain Feillu (Ranska) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team s.a.
66  Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 0.14
134 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 13.16        

Tilanne 5/7 etapin jälkeen

1    Peter Sagan (Slovakia) Liquigas-Cannondale 18.08.51     
2    Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team + 0.15     
3    Romain Feillu (Ranska) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team +0.17
4    Luca Paolini (Italia) Katusha Team     + 0.23     
5    Peter Kennaugh (Iso-Britannia) Sky Procycling s.a.          
6    Jan Bakelandts (Belgia) Omega Pharma - Lotto + 0.26
64  Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 1.08
126 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 15.26


3.8.2011

Peter Sagan nousi johtoon Puolan ympäriajossa

Puolan ympäriajon ensimmäinen mäkipäivä muutti odotetusti kokonaiskilpailun kärkeä. Kolme tasamaaetappia voittanut saksalainen kirimies Marcel Kittel kärsi 176,9 kilometrin etapilla noin seitsemän ja puolen minuutin tappion ja menetti johtajan keltaisen paidan. Kokonaiskilpailun kärkeen nousi italialaisjoukkue Liquigas – Cannondalen slovakialainen vasta 21–vuotias Peter Sagan.  Kakkoseksi puristi Daniel Martinin (Garmin – Cervelo). Martin jäi kolme sekuntia Saganille.

Suomalaiset Jussi Veikkanen ja Kjell Carlström olivat kilpailussa hyvin mukana, mutta maalikaupunki Cieszynissa ajetut kolme kovaa 6,3 kilometrin loppukierrosta hyydyttivät molemmat aivan terävimmän kärjen vauhdista. Veikkanen jäi 34 sekuntia ja oli etapin 62:s. Carlström jäi minuutin ja 22 sekuntia ja oli 81:s.

- Tämä oli tiukka etappi. Yritin alussa irti, mutta en onnistunut. Loppukierroksilla oli kova vauhti enkä enää viimeisellä kierroksella pysynyt kärjen vauhdissa, kertoi Kjell Carlström.

Seuraavaksi ajetaan Zakopanessa 201,5 kilometrin etappi. Se ajetaan kiertämällä viisi kertaa mäkistä hieman yli 40 kilometrin reittiä.

Tour de Pologne 2011 (PT), Puola

Tulokset

Etappi 4/7 Oświęcim - Cieszyn 176,9 km

1   Peter Sagan (Slovakia) Liquigas-Cannondale     4.21.15     
2   Daniel Martin (Irlanti) Team Garmin-Cervelo + 0.03     
3   Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM s.a.      
4   Paul Martens (Saksa) Rabobank Cycling Team s.a.    
5   Fabian Wegmann (Saksa)  Leopard Trek s.a.      
6   Manuel Antonio Leal Cardoso (Portugali) Team RadioShack s.a.
62  Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto  + 0.34
81  Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 1.22  

Tilanne 4/7 etapin jälkeen

1  Peter Sagan (Slovakia) Liquigas-Cannondale 13.16.35     
2  Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM + 0.05     
3  Romain Feillu (Ranska) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team + 0.07
4  Daniel Martin (Irlanti) Team Garmin-Cervelo s.a.      
5  Manuel Antonio Leal Cardoso (Portugali) Team RadioShack + 0.13 
6  Tomasz Marczynski (Puola) CCC Polsat Polkowice s.a.
64  Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma – Lotto + 0.44
81  Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 1.32


2.8.2011

Kittel kolmanteen etappivoittoon Puolan ympäriajossa

23-vuotias saksalainen Marcel Kittel on ollut voittamaton Puolan ympäriajossa. Hän voitti myös kolmannen 135,7 kilometrin etapin samalla tavalla kuin kaksi edellistä. Kukaan ei ole voinut hänen loppurutistukselleen mitään. Kittel joutunee kuitenkin seuraavat päivät tyytymään vaatimattomampiin sijoituksiin, sillä kolme seuraava etappia on kirimiehille liian raskaita.

Suomalaiset Jussi Veikkanen ja Kjell Carlström tulivat maaliin myös tältä etapilta maaliin samalla ajalla kuin voittaja. Etappi oli kuitenkin selvästi tiukempi kuin edelliset.

- Kovempi päivä takana, vaikka olikin kirimiesten päivä. Loppukierros oli mutkikas ja se teki ajamisen raskaaksi. Huomenna on edessä jo erilaiset maastot, kertoi Kjell Carlström.

- Tänään oli lähes sama vaarallinen loppukierros kuin edellisenä vuonna ja nyt ajoimme etapin alkuosan sateessa. Kittelin Skil – Shimano -joukkue kontrolloi kuitenkin hyvin, me ajoimme viimeisen kympin meidän kirimiehellemme Blythelle. Hän paransikin hyvin edellisistä päivistä. Seuraavalla etapilla on jo enemmän haastetta. Toivottavasti jalka on yhtä hyvä kuin tänään, kertoi Jussi Veikkanen.

Seuraavan mäkisen etapin pituus on 176,9 kilometriä.

Tour de Pologne 2011 (PT), Puola

Tulokset

Etappi 3/7 Będzin - Katowice 135,7 km

1   Marcel Kittel (Saksa) Skil - Shimano 3.09.29     
2   Romain Feillu (Ranska) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team s.a.    
3   Jonas Aaen Jörgensen (Tanska) Saxo Bank Sungard s.a.           
4   Giacomo Nizzolo (Italia) Leopard Trek s.a.    
5   Adam Blythe (Iso-Britannia) Omega Pharma - Lotto s.a.          
6   Alexander Kristoff (Norja) BMC Racing Team s.a.
73 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto s.a.          
106 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling s.a.  

Tilanne 3/7 etapin jälkeen

1   Marcel Kittel (Saksa) Skil - Shimano 8.55.00     
2   Adrian Kurek (Puola) Poland + 0.17     
3   Gianluca Maggiore (Italia) De Rosa - Ceramica Flaminia + 0.22     
4   Romain Feillu (Ranska) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team +0.24   
5   Heinrich Haussler (Australia) Team Garmin-Cervelo s.a.      
6   Alexander Kristoff (Norja) BMC Racing Team s.a.        
81 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 0.30          
112 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 0.30


1.8.2011

Puolan ympäriajon toinenkin etappi kirimies Kittelille

Puolan ympäriajo jatkui toisella 162 kilometrin tasamaaetapilla. Kuten ennakkoon oli odotettavissa, etappi päättyi massakiriin siitä huolimatta, että kilpailussa oli jälleen jo alusta lähtenyt irtiotto.

Massakiri päättyi ensimmäisen etapin tavoin saksalaisen Marcel Kittelin voittoon. Hän johtaa myös kokonaiskilpailua hyvityssekuntien turvin. Suomalaiset Jussi Veikkanen ja Kjell Carlström polkivat maaliin samalla ajalla kuin voittaja ja välttivät lopussa tulleen vaarallisen kolarin.

- Tämä oli edellisen päivän tapaan selvä kirimiesten etappi. Onni oli, että meiltä ei kukaan loukkaantunut lopun kolarissa, tuumi Kjell Carlström.

- Eilisen toistoa, valitettavasti meidän Bart De Clercq joutui lopun kolariin ja loukkasi polvensa ja kylkensä ja pääsi vasta sairaalan kautta hotellille. Omat jalat olivat ihan hyvät. Autoin lopussa meidän yhdeksänneksi tullutta Adam Blythea, kertoi puolestaan Jussi Veikkanen.

Seuraavaksi ajetaan 135,7 kilometrin etappi ja se on myöskin vielä kirimiesten etappi.

Tour de Pologne 2011 (PT), Puola

Tulokset

Etappi 2/7 Częstochowa - Dąbrowa Górnicza 162 km

1   Marcel Kittel (Saksa) Skil - Shimano  3.38.35     
2   Heinrich Haussler (Australia) Team Garmin-Cervelo s.a.    
3   Graeme Brown (Australia) Rabobank Cycling Team s.a.    
4   Romain Feillu (Ranska) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team s.a.    
5   John Degenkolb (Saksa) HTC-Highroad s.a.      
6   Peter Sagan (Slovakia) Liquigas-Cannondale     s.a.
104 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling s.a.
144 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto s.a.

Tilanne 2/7 etapin jälkeen

1   Marcel Kittel (Saksa) Skil - Shimano 5.45.41     
2   Adrian Kurek (Puola) Poland + 0.07     
3   Heinrich Haussler (Australia) Team Garmin-Cervelo + 0.14     
4   Alexander Kristoff (Norja) BMC Racing Team s.a.          
5   Bartlomiej Matysiak (Puola) CCC Polsat Polkowice + 0.15     
6   Pierre Cazaux (Ranska) Euskaltel-Euskadi s.a.
92   Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 0.20
117  Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling s.a.


31.7.2011

Tarja Rissanen otti PM-hopeaa

Tulokset

Sipoo Mastereiden PM-kilpailut 31.07.2011
          
M- 50 92 km   

1   Jarle Vidar Mæhlum (Norja) 2.32.10
2   Asbjørn Kristiansen (Norja) 2.35.52
3   Stig Andersson (Ruotsi) 2.35.52
28 Kim Vepsäläinen (Suomi) TWD 2.36.35

M - 40 129 km   

1   Timo Pesola (Suomi) 3.26.43
2   Jeff Webb (Norja) IL Stjørdalsblink 3.26.43
3   Frode Martin Rød (Norja) 3.26.43
22  Petri Tynkkynen (Suomi) TWD 3.31.21
25 Kimmo Vainio (Suomi) TWD 3.31.30

M - 30 129 km   

1   Tero Hämeenaho (Suomi) V8 3.25.54
2   Jone Ellingsen (Norja) 3.25.54
3   Maxim Golev (Norja) 3.25.54
10 Niko Vironen (Suomi) TWD 3.35.00

N-50 74 km   

1  Sissel Vien (Norja) 2.12.39
2  Tarja Rissanen (Suomi) TWD 2.12.39
3  Marion Nilsen (Norja)  2.13.10

M-65 74 km   

1  Fredrik Lamo (Norja) 2.12.55
2  Markku Koskihaka (Suomi) 2.20.16
3  Bernt  Svensson (Ruotsi) 2.20.16
4  Eero Fält (Suomi) 2.20.16
5  Lauri Nurkkala (Suomi) TWD 2.20.16

M - 60 93 km
  
1  Jaakko Tanskanen (Suomi) CCH 2.38.19
2  Göran Töyra (Ruotsi)  2.38.29
3  Heikki Hammarberg (Suomi) HMTBC 2.42.20
4  Pentti Salminen (Suomi) TWD 2.42.20
5  Christer  Nilsson (Ruotsi) 2.42.20
6  Timo Matikainen (Suomi) TWD 2.42.20


31.7.2011

Ojala ja Rossi kärkikaksikkona Kuusankosken maastomaratonilla

Kouvolan Kuusankoskella ajettu maastopyöräilyn 62 kilometrin maratoncupin osakilpailu ratkesi jo ensimmäisellä reilun 20 kilometrin kierroksella. Kärkeen lähti kaksikko Henri Ojala (Koiviston Isku) ja Jussi Rossi (TWD-Länken) ja he polkivat muilta karkuun.

Jo ensimmäisellä kierroksella kaksikko oli repinyt yli minuutin raon takaa-ajajiin. Kahden kierroksen jälkeen ero oli kasvanut jo kolmeen ja puoleen minuuttiin. Viimeinen kierros oli kuitenkin maastoa vähemmän ajaneelle Jussi Rossille raskas ja maaston erikoismies Henri Ojala pudotti Rossin kyydistään. Maalissa eroa oli puolitoista minuuttia. Kolmanneksi polkenut Hyvinkään Simo Sohkanen jäi Rossille lähes neljä ja puoli minuuttia.

Naisten ylivoimainen ykkönen oli Hyvinkään Carina Kirssi.

Tulokset

Kuusankoski MTB Marathon, Kouvola

Miehet 62 km           
              
1  Henri Ojala Team Skins/Kols 2.13.56
2  Jussi Rossi TWD - Länken 2.15.26
3  Simo Sohkanen Team Skins/HyPy 2.19.55
4  Johannes Kohonen Taipalsaaren Veikot 2.22.27
5  Samuel Halme Team-Continental 2.24.45
6  Paavo Hiltunen Team-Continental 2.25.02
15 Sami Tyynelä TWD 2.29.48
30 Jari Heinikainen TWD 2.38.54
31 Sauli Pihamaa Sysmän Sisu 2.38.55
32 Juha Tiitta TWD 2.39.03

Naiset 62 km           
              
1 Carina Kirssi Hyvinkään Pyöräilijät 2.32.26
2 Sini Alusniemi Jyväskylän Pyöräilyseura 2.42.27
3 Riikka Wreeswijk-Kelja KarjalanTr 2.46.23


31.7.2011

Puolan ympäriajo käynnistyi kirimiesten etapilla

Seitsemän päivän Puolan ympäriajo käynnistyi lyhyellä ja kovavauhtisella Pruszków – Warszawa –tasamaaetapilla. 101,5 kilometrin etappi päättyi massakiriin, jossa vahvin oli 23-vuotias saksalainen Marcel Kittel.

Suomalaiset Kjell Carlström ja Jussi Veikkanen tulivat maaliin samalla ajalla kuin voittaja.

- Vauhdikas etappi, mutta hyvä saada jalat liikkeelle, kertoi Kjell Carlström.

- Päästiinhän sitä kisaamaan taas pienen tauon jälkeen. Autoin lopussa meidän kirimiestä Adam Blythea ja lopussa rullailin maaliin. Jalat tuntuivat olevat ihan ok-kunnossa. Odotellaan loppuviikkoa ja katsotaan sitten miten mäet nousevat, kertoi puolestaan Jussi Veikkanen.

Seuraavaksi ajetaan 162 kilometrin etappi ja sekin on vielä tasamaata.

Tulokset

Tour de Pologne 2011 (PT), Puola

Etappi 1/7 Pruszków - Warszawa 101,5 km

1 Marcel Kittel (Saksa) Skil - Shimano 2.07.26     
2 Alexander Kristoff (Norja) BMC Racing Team s.a.          
3 Francesco Chicchi (Italia) Quickstep Cycling Team s.a.           
4 Heinrich Haussler (Australia) Team Garmin-Cervelo s.a.           
5 Michele Merlo (Italia) De Rosa - Ceramica Flaminia  s.a.          
6 Giacomo Nizzolo (Italia) Leopard Trek s.a.           
36 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto s.a.          
111 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling s.a.


30.7.2011

Jani Sandelinin EM-kisat päättyivät kolariin

Ratapyöräilyn EM-kilpailut jatkuivat Jani Sandelinin osalta epäonnekkaasti myös hänen toisessa päälajissaan omniumissa eli ratapyöräilyn moniottelussa.

Jani Sandelin joutui omniumin toisessa lajissa pisteajossa kolariin ja hänen kilpailunsa päättyi siihen. Sandelinin eteen kaatui neljä pyöräilijää ja hänen oli mahdoton väistää kolaria. Sandelin tuli kasvot edellä rataan, mutta ei loukkaantunut vakavasti. Hänen ei kuitenkaan annettu jatkaa kilpailua ennen perusteellista lääkärintarkastusta ja röntgenkuvausta.


30.7.2011

TWD:n Timo Matikainen polki Pohjoismaiden mestariksi

Tänä vuonna omassa ikäluokassaan Suomessa ylivoimaisesti aika-ajoja hallinnut TWD:n Timo Matikainen osoitti olevansa ikäisten kovin myös Pohjoismaissa. Matikainen voitti M-60 –sarjan 30 kilometrin aika-ajon Pohjoismaiden mestaruuden ajalla 41.46,7. Toiseksi polkenut Ruotsin Sonny Johansson hävisi Matikaiselle minuutin ja 51 sekuntia.

Timo Matikaisen seurakaveri Pentti Salminen sijoittui kuudenneksi ajalla 44.45,4.

30-vuotiaissa miehissä TWD: n Kalle Kotiranta oli 12:s ajalla 42.18,6. Voittoon polki Suomen Aki Turunen kovalla ajalla 38.21,7.

Sipoossa käytävät kilpailut jatkuvat sunnuntaina yhteislähtöisillä maantiekilpailuilla. Kilpailussa on mukana useita lahtelaisen TWD:n ajajia.

Tulokset

Veteraanien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, Sipoo

Aika-ajo

M- 60 30 km       

1  Timo Matikainen (Suomi) TWD 41.46,7
2  Sonny Johansson (Ruotsi) 43.37,9
3  Christer Nilsson