 |
|
 |
Ajankohtaista
CC Tailwind (TWD) Facebookissa

TWD-Länken Säkylän SM:ssa 2011. Vasemmalta Jussi Rossi, Paavo Paajanen, Risto Aaltio, Ilari Kahila, Mikko Paajanen, Kjell Carlström, Anders Bäckman, Sami Tiainen, Jussi Veikkanen. Kuvasta puuttuu Jukka Heinikainen. (Kuva: Timo Luostarinen)

TWD-Länken ja Intersport/Limar -yhteistyö jatkuu myös kaudella 2012.

Merida Reacto; TWD-Länkenin maantiepyörä kaudella 2012.
22.1.2012Simon Gerrans otti voiton kotiin Australian etapeilla
31 -vuotias australialainen Simon Gerrans pystyi joukkueensa GreenEDGE:n tuella varmistamaan Australiassa ajetussa Tour Down Under –etappiajossa kokonaiskilpailun voiton viimeisellä etapilla. Voitto maistui makealle, sillä se tuli Australian ensimmäiselle Pro Team –tallille. Gerrans voitti jo tässä kuussa ajetun Australian maantiepyöräilymestaruuden. Hänelle Tour Down Underin voitto oli jo toinen. Edellisen kerran hän voitti vuonna 2006.
Viimeinen 90 kilometrin etappi ajettiin Adelaiden kaupungissa 4,5 kilometrin kierrosajona. Kovavauhtinen, 37 asteen helteessä ajettu kilpailu oli tarkasti kontrolloitu, sillä Simon Gerransin uhkana oli kokonaiskilpailussa samalla ajalla ollut espanjalainen Alejandro Valverde. Valverde ei päässyt yllättämään. Etappi päättyi massakiriin, jossa nopein oli jälleen saksalainen kiritykki André Greipel. Hän hallitsi Tour Down Underin massakirit ottamalla kolme etappivoittoa. Australian Mark Renshaw oli kakkonen, Italian Alessandro Petacchi kolmonen ja Jussi Veikkasen FDJ-BigMatin kirimies valkovenäläinen Yauheni Hutarovich nelonen.
Jussi Veikkanen tuli maaliin minuutin ja viisi sekuntia voittajan perässä. Lopputuloksissa hän oli 50:s. Hän halusi Australiasta jalkoihinsa hyviä kilpailukilometrejä. Niitä tuli viikossa yli 850 ja hänellä on nyt hyvä tilanne helmikuussa alkaviin Euroopan kilpailuihin.
Tulokset Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour) Etappi 6/6
1 André Greipel (Saksa) Lotto-Belisol 1.56.48 2 Mark Renshaw (Australia) Rabobank s.a. 3 Alessandro Petacchi (Italia) Lampre - ISD s.a. 4 Yauheni Hutarovich (Valko-Venäjä) FDJ - BigMat s.a. 5 Jose Joaquin Rojas (Espanja) Movistar s.a. 6 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling s.a.
115 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ – BigMat + 1.05 Lopputulokset
1 Simon Gerrans (Australia GreenEDGE 20.46.12 2 Alejandro Valverde (Espanja) Movistar s.a. 3 Tiago Machado (Portugali) RadioShack-Nissan + 0.08 4 Michael Rogers (Australia) Sky Procycling + 0.14 5 Rohan Dennis (Australia) UNI SA - Australia s.a. 6 Jan Bakelants (Belgia) RadioShack-Nissan + 0.16 7 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling + 0.18 8 Javier Moreno (Espanja) Movistar + 0.23 9 Michael Matthews (Australia) Rabobank + 0.29 10 Eduard Vorganov (Venäjä) Katusha + 0.32
50 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat + 13.02
21.1.2012Rankka etappi nosti Gerransin johtoon Australiassa – Veikkasen joukkue jäi tuuleen
Tour Down Underin viides etappi oli kovin kilpailun 14 vuoden historiassa. Etappi oli pituudeltaan 151,5 kilometriä ja sen viimeisen 25 kilometrin aikana noustiin kaksi kertaa legendaarinen Old Willunga Hillin päälle. Etappi päättyi toisen nousun päälle.
Etapin alussa päästettiin jälleen kokonaiskilpailun kannalta vaaraton kuuden ajajan ryhmä muutaman minuutin karkumatkalle. Joukkueet ajattelivat kuitenkin vain Old Willunga Hillia ja nousuissa tehtäviä ratkaisuja. Karkulaiset ajettiin kiinni ja ison ryhmän pilkkominen pienemmäksi tapahtui jo ensimmäistä kertaa Old Willunga Hillille noustessa tai sen päällä. Vuoren päällä oli tuulinen 10 kilometrin osuus ja se oli varsin rankka. Jussi Veikkanen ja hänen FDJ-BigMat –joukkueensa mäkimiehet Jeremy Roy ja Sandy Casar hyytyivät tällä osuudella.
Etapin voitosta käytiin ankara kamppailu, joka kääntyi pitkästä kilpailukiellosta vapautuneen espanjalaisen Alejandro Valverden (Movistar) niukkaan voittoon ennen tuoretta Australian mestaria Simon Gerransia (GreenEDGE). Sekä Valverde ja Gerrans kiittelivät oman joukkueensa panosta. Movistarin joukkue tekikin rajusti töitä ennakkosuosikkina etapille startanneelle Valverdelle. Tämä osoitti, että tarinat hänen hurjasta harjoittelustaan kilpailukiellon aikana eivät ole olleet tuulesta temmattuja.
Ennen Australian kilpailua Jussi Veikkanen mainitsi olevansa harjoittelussaan siinä vaiheessa, että tammikuussa ei voi odottaa suurta menestystä. Hän ajoi jälleen täysin tyydyttävästi, mutta viimeinen teho häneltä ja hänen joukkuetovereiltaan vielä puuttuu. Veikkanen tuli maaliin noin neljä minuuttia Valverden ja Gerransin perässä ja oli 45:s.
- Tänään ratkesi kokonaiskilpailu, mutta ei meidän hyväksi. Ensimmäisen kerran nousimme Willungan päälle porukoissa, mutta kova sivutuuli mäen päällä yllätti. Porukka hajosi ja me olimme liian takana. Yritimme ajaa kiinni kärkeä, mutta emme onnistuneet. Itse nousin toisen kerran mäen hissukseen ylös, kertoi Jussi Veikkanen.
Kokonaiskilpailussa johdossa on Australian Simon Gerrans, mutta Alejandro Valverde on samalla ajalla. Tilanne on niin kutkuttava, että Adelaiden kaupungissa ajettava viimeinen 90 kilometrin kierrosajoetappi tulee aiheuttamaan ennennäkemättömän yleisötungoksen Adelaidessa. Australia on hullaantunut pyöräilyyn ja siihen on vaikuttanut suuresti Cadel Evansin maalimanmestaruus ja Tour de Francen voitto. Hyvin järjestetty Tour Down Under on kerännyt etappien varsille satoja tuhansia katsojia.
Tulokset Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour) Etappi 5/6
1 Alejandro Valverde (Espanja) Movistar 3:45:48 2 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE s.a. 3 Tiago Machado (Portugali) RadioShack-Nissan + 0.02 4 Michael Rogers (Australia) Sky Procycling + 0.04 5 Rohan Dennis (Australia) UNI SA - Australia + 0.07 6 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling + 0.12
45 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat + 4.02
Tilanne 5/6 etapin jälkeen
1 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE 18.49.24 2 Alejandro Valverde (Espanja) Movistar s.a. 3 Tiago Machado (Portugali) RadioShack-Nissan + 0.08 4 Michael Rogers (Australia) Sky Procycling + 0.14 5 Rohan Dennis (Australia) UNI SA - Australia s.a. 6 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling + 0.18
49 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat + 11.57
20.1.2012Arvio massakiripäivästä petti Australiassa – Freire voitti etapin
Australiassa ajettavan Tour Down Under –etappiajon neljäs 130 kilometrin etappi piti olla vielä kirimiesten etappi. Mutta noin 20 kilometriä ennen maalia ollut vajaan kolmen kilometrin ja noin seitsemän prosentin Menglers Hillin nousu koituikin kirimiesten kohtaloksi. Mäki olikin heille liian kova ja koko 130 ajajan joukko repesi. Kärkeen muodostui noin 50 ajajan ryhmä ja se ratkaisi voiton. Etapin nopein oli espanjalainen, venäläistä Katusha –joukkuetta edustava kolminkertainen maalimanmestari Oscar Freire.
Johtajan paitaa tämänvuotisessa Tour Down Underissa kantaneet Andre Greipel ja William Clarke olivat nyt kaukana kärjestä. Niin oli myös Jussi Veikkanen. Hän jäi auttamaan joukkueensa kirimiestä Yauheni Hutarovichia, mutta se odottelu maksoi Veikkaselle lähes kahdeksan minuuttia. Hän tuli maaliin toisessa noin 50 ajajan ryhmässä ja oli 85:s.
- Tein virheen. Jäin odottelemaan Hutaa, kun piti olla kiripäivä. Mutta emme päässeetkään enää takaisin kärkiporukkaan ja päivä oli siinä. Ja samalla meni kokonaiskilpailu minun osalta. No onneksi meillä on Jérémy Roy ja Sandy Casar 12 sekunnin päässä kärjestä ja tilanne huomista ajatellen on heidän osaltaan hyvä, kertoi pettynyt Jussi Veikkanen.
Kokonaiskilpailun johdossa on nyt sveitsiläinen Martin Kohler (BMC), mutta vain kahden sekunnin päässä ovat australialainen Michael Matthews (Rabobank) ja Oscar Freire. Kilpailu kokonaiskilpailun voitosta tulee olemaan kova. Se ratkeaa seuraavalla Old Willunga Hillin päälle päättyvällä 151,5 kilometrin etapilla. Sunnuntaina ajettavalla viimeisellä etapilla ei tapahdu enää mitään kokonaiskilpailun kannalta.
Tulokset Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour) Etappi 4/6 Norwood - Tanunda 130 km
1 Oscar Freire (Espanja) Katusha 3.08.34 2 Gerald Ciolek (Saksa) Omega Pharma-QuickStep s.a. 3 Daniele Bennati (Italia) RadioShack-Nissan s.a. 4 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling s.a. 5 Michael Matthews (Australia) Rabobank s.a. 6 Jose Joaquin Rojas (Espanja) Movistar s.a. 85 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ – BigMat + 7.45
Tilanne 4/6 etapin jälkeen
1 Martin Kohler (Sveitsi) BMC 15.03.34 2 Michael Matthews (Australia) Rabobank + 0.02 3 Oscar Freire (Espanja) Katusha s.a. 4 Gerald Ciolek (Saksa) Omega Pharma-QuickStep + 0.06 5 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE + 0.08 6 Daniele Bennati (Italia) RadioShack-Nissan s.a. 7 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling s.a. 61 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat + 7.57
19.1.2012Kirimies Greipel otti jälleen voiton Australian etapeilla
Australian Tour Down Underin toinen etappi opetti kirimiesten joukkueita niin, että kolmannella 134,5 kilometrin etapilla ne pelasivat varman päälle. Alussa karkuun päässyttä neljän ajajan ryhmää ei laskettu liian kauaksi ja se ajettiin kiinni jo 40 kilometriä ennen maalia. Kun ryhmä oli yhdessä jo näin aikaisessa vaiheessa, se tiesi hyvää vauhtia koko loppumatkan. Ketään ei laskettu enää karkuun.
Kilpailu päättyi massakiriin ja siinä oli jälleen nopein vahva saksalainen André Greipel (Lotto-Belisol). Mutta hänen voittonsa ei tullut helposti, sillä Jussi Veikkasen joukkueen valkovenäläinen Yauheni Hutarovich pisti kunnolla kampoihin. Hutarovich joutui taipumaan muutamia kymmeniä senttejä. Kolmas oli norjalainen, kovasti voittoa himoinnut Edvald Boasson Hagen. Brittijoukkue Sky Procycling on tehnyt aktiivisesti töitä norjalaisen eteen, mutta työtä ei ole vielä palkittu etappivoitolla.
Jussi Veikkanen tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja sijalla 78. Oli vähällä, että Veikkanen olisi jäänyt ryhmästä, sillä hän kärsi rengasrikon vain 10 kilometriä ennen maalia, kun kirimiesten joukkueet olivat nostaneet vauhdin ylös. Veikkanen taisteli kuitenkin itsensä takaisin ryhmään.
- Kyllä oli täysi työ päästä takaisin porukkaan, mutta hyvä, että jaksoin tulla takaisin. Muuten ajo oli tänään rauhatonta, vaikka etappi piti olla paperilla helppo. Harmi, että Huta ei vielä onnistunut ottamaan voittoa, vaikka tänään se oli lähellä, kertoi Jussi Veikkanen.
Kun kilpailu on nyt puolessa välissä, kokonaiskilpailun johtoon nousi hyvityssekuntiensa turvin André Greipel. Jussi Veikkanen on 49:s 20 sekuntia Greipelia perässä.
Perjantaina ajetaan 130 kilometrin etappi Norwood – Tanunda. Heti alussa on 10 kilometrin nousu, mutta etapin ei pitäisi olla liian vaativa kirimiehille. Etappi ajetaan yli 30 asteen lämmössä ja reippaassa tuulessa.
Tulokset Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour) Etappi 3/6 Unley - Victor Harbour 134,5 km
1 André Greipel (Saksa) Lotto-Belisol 3.21.55 2 Yauheni Hutarovich (Valko-Venäjä) FDJ – BigMat s.a. 3 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling s.a. 4 Mark Renshaw (Australia) Rabobank s.a. 5 Robbie Mcewen (Australia) GreenEDGE s.a. 6 Jacopo Guarnieri (Italia) Astana s.a.
78 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat s.a.
Tilanne 3/6 etapin jälkeen
1 Andre Greipel (Saksa) Lotto-Belisol 11:54:52 2 Martin Kohler (Sveitsi) BMC + 0.08 3 Michael Matthews (Australia) Rabobank + 0.12 4 Thomas de Gendt (Belgia) Vacansoleil –DCM + 0.14 5 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE + 0.16 6 Jan Bakelants (Belgia) Radioshack-Nissan s.a.
49 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ-BigMat + 0.20
18.1.2012Soolovoitto Australiassa – Veikkanen 25:s
Australiassa ajettavan Tour Down Under –kilpailun toisella 148 kilometrin etapilla saatiin yllätysvoittaja. Australian William Clarke oli irtiotossa jo ensi kilometreistä lähtien ja ajoi loppujen lopuksi soolovoittoon. Ero laiskasti ajaneeseen ja selvän laskuvirheen tehneeseen pääjoukkoon oli parhaimmillaan yli 11 minuuttia. Se kaventui lopussa hieman yli minuuttiin, kun pääjoukossa vahvat joukkueet ajoivat tosissaan karkulaista kiinni. Mutta sitä he tekivät vasta maalikaupungissa ajetuilla loppukierroksilla. Clarke otti ensimmäisen World Tour –kilpailun voittonsa.
Jussi Veikkanen sijoittui 25:nneksi. Hän yritti lopussa, mutta hän ei onnistunut aivan tavoitteidensa mukaan.
- Porukalla painoi eilinen helle-etappi. Ajo oli aika hiljaista loppukierroksille asti. Clarke käytti tilaisuutensa hyvin. Kyllähän tässä meinasi käydä hassusti. Itse yritin kiriä lopussa, mutta jalat olivat aika tyhjät ja riittävää voimaa ei ollut, kertoi Jussi Veikkanen.
Kokonaiskilpailun johdossa sveitsiläinen Martin Kohler (BMC), joka oli alussa irtiotossa mukana ja otti hyvityssekunnit kahdesta välikiristä. Eilisen etapin voittaja, saksalainen kirimies Andre Greipel on toisena. Jussi Veikkanen on kärjestä 12 sekunnin päässä sijalla 42.
Seuraavaksi ajetaan 134,5 kilometrin etappi Unley - Victor Harbour. Etappi on mäkinen, mutta profiililtaan ei erityisen kova. Tuuli saattaa tehdä etapin vaikeaksi. Tulokset Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour) Etappi 2/6 Lobethal - Stirling 148 km
1 William Clarke (Australia) UNI SA - Australia 3.58.35 2 Michael Matthews (Australia) Rabobank + 1.02 3 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE s.a. 4 Alejandro Valverde (Espanja) Movistar s.a. 5 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling s.a. 6 Oscar Freire (Espanja) Katusha s.a. 25 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat s.a. Tilanne 2/6 etapin jälkeen
1 Martin Kohler (Sveitsi) BMC 8.33.05 2 André Greipel (Saksa) Lotto-Belisol + 0.02 3 Michael Matthews (Australia) Rabobank + 0.04 4 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE + 0.08 5 Rohan Dennis (Australia) UNI SA - Australia + 0.09 6 Eduard Vorganov (Venäjä) Katusha + 0.10
42 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ – BigMat + 0.12
17.1.2012Veikkanen pääjoukossa maaliin helteisellä etapilla
Yli 35 asteen helle pehmitti Australiassa ajettavan Tour Down Under –kilpailun ensimmäisen etapin polkijoita. Vauhtia tuli vasta etapin lopussa, kun joukkueet alkoivat pedata kirimiehilleen lopun taistelupaikkoja. Kaikki ei mennyt hyvin, sillä viimeisellä kilometrillä sattui kolari, johon moni kilpailun ennakkosuosikki jäi. Etapin loppukiritaistelu oli kova ja siinä herrasmiessäännöt unohtuivat. Ykköseksi kiri Lotto-Belisol –joukkueen saksalainen Andre Greipel ennen röyhkeästi ajanutta italialaista Alessandro Petacchia (Lampre – ISD). Kolmas oli Jussi Veikkasen joukkueen kirimies, valkovenäläinen Yauheni Hutarovich. Kolarista selvinnyt Jussi Veikkanen tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja. Hänen sijoituksensa oli 76:s. - Tänään oli todella lämmin päivä ja minulla oli vaikeuksia kuumuuden takia. Valitettavasti lopussa sattui pari pahaa kolaria ja meidän Frederic Guesdon sai kolarissa todennäköisesti lonkkamurtuman. Onneksi meidän ”Huta” oli kolmas, vaikka hän joutui pahasti Petacchin kiilaamaksi, kertoi Jussi Veikkanen. Seuraavaksi ajetaan 148 kilometrin etappi. Sekin on ajetaan helteessä, mutta lämpötilan ei ennusteta nousevan yhtä korkealle kuin ensimmäisenä päivänä. Tulokset Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour) Etappi 1/6 Prospect - Clare 149 km 1 André Greipel (Saksa) Lotto-Belisol 4.33.40 2 Alessandro Petacchi (Italia) Lampre - ISD s.a. 3 Yauheni Hutarovich (Valko-Venäjä) FDJ - BigMat s.a. 4 Fabio Sabatini (Italia) Liquigas - Cannondale s.a. 5 Daniele Bennati (Italia) RadioShack-Nissan s.a. 6 Christopher Sutton (Australia) Sky Procycling s.a. 76 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat s.a. Tilanne 1/6 etapin jälkeen 1 André Greipel (Saksa) Lotto-Belisol 4.33.30 2 Alessandro Petacchi (Italia) Lampre - ISD + 0.04 3 Martin Kohler (Sveitsi) BMC s.a. 4 Yauheni Hutarovich (Valko-Venäjä) FDJ - BigMat + 0.06 5 Rohan Dennis (Australia) UNI SA - Australia + 0.07 6 Eduard Vorganov (Venäjä) Katusha + 0.08 78 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ – BigMat + 0.10
15.1.2012Jussi Veikkanen aloitti kilpailukautensa Australiassa
Jussi Veikkasen kausi käynnistyi sunnuntaina Australiassa. Jälleen ranskalaisessa FDJ -Big Matin paidassa ajava Veikkanen osallistui Australian Adelaidessa 51 kilometrin Tour Under Classic –kriteriumiin. Kilpailu on samalla kaikkien joukkueiden ja ajajien esittely tiistaina alkavaan Tour Down Under –etappiajoon.
Veikkanen aloitti kautensa hyvin, vaikka joukkueen tavoite ei täyttynytkään. Veikkanen oli 48:s 130 ajan kilpailussa. FDJ – Big Matin tavoite oli auttaa joukkueensa valkovenäläinen kirimies Yauheni Hutarovich voittoon. Hutarovich oli mukana kirikamppailussa, mutta hän jäi 14:nneksi. Voiton otti uuden belgialaistalli Lotto – Belisolin vahva kirimies André Greipel, jonka joukkue teki hyvän esityön voiton eteen. Toiseksi tuli norjalainen, Sky Procyclingin Edvald Boasson Hagen. Australialainen Henrich Haussler oli kolmas.
- Nyt on kausi avattu ja tästä voi lähteä luottavaisin mielin tulevan viikon etapeille. Kisa oli odotusten mukaisesti kovavauhtinen, mutta jalat olivat ihan ok. Valitettavasti emme saaneet omaa kirimiestämme aivan kärkisijoille, kertoi Jussi Veikkanen.
Ajettu Down Under Classic –kilpailua ei lasketa tiistaina alkavan etappiajon tuloksiin. Etappiajossa ajetaan ensimmäisenä 149 kilometrin etappi.
Tulokset
Down Under Classic 51 km
1 André Greipel (Saksa) Lotto-Belisol 1.03.17 2 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling s.a. 3 Heinrich Haussler (Australia) Garmin-Barracuda s.a. 4 Jose Joaquin Rojas (Espanja) Movistar s.a. 5 Steele Von Hoff (Australia) UNI SA-Australia s.a. 6 Jonathan Cantwell (Australia) Team Saxo Bank s.a.
48 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ-BigMat + 0.17
12.1.2012Jussi Veikkasen kausi alkaa Australiasta viikonloppuna
Ammattilaisten pitkä, noin 10 kuukautta kestävä maantiepyöräilyn kilpailukausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Australiassa. Australialaiset ajoivat jo viime viikonloppuna omat maantiemestaruuskilpailunsa ja nyt on vuorossa Santos Tour Down Under –etappikilpailu. Kilpailu on Pro Team –ajajien ranking –kilpailu ja siinä ovat mukana kaikki Pro Teamit.
Australiassa on mukana myös Jussi Veikkanen, joka on alkavalla kaudella ainoa korkeimmalla ammattilaistasolla ajava suomalaispyöräilijä. Kjell Carlström ei löytänyt itselleen tallipaikkaa ja hän on sivussa ammattilaispyöräilystä. Veikkasen sopimus päättyi Omega Pharma – Lotto tallissa tallien uudelleen organisoinnin yhteydessä. Mutta hän löysi tutun tallin, ranskalaisen FDJ – Big Matin, jossa hän aloitti ammattilaisuransa vuonna 2005 ja josta hän siirtyi 2011 alusta Omega Pharma – Lottoon Belgiaan.
Sunnuntaina 51 kilometrin Down Under Classicilla käynnistyvät kilpailut jatkuvat tulevan viikon tiistaina kuuden etapin Santos Tour Down Under –kilpailulla. Se on nostanut tasoaan ja on hyvin arvostettu kilpailu. Etenkin isäntämaan pyöräilijät haluavat olla hyvin esillä ja yritys on sen mukaista.
Jussi Veikkaselle kilpailu on tuttu. Hän ajoi sen vuonna 2009, jolloin hän oli kokonaiskilpailussa erinomaisesti yhdeksäs. Nyt hänellä on erilaiset tavoitteet.
- Minä lähden hakemaan Australiaan kilpailutuntumaa ja auttamaan kirimiestämme Yauheni Hutarovichia ja mäkimiestämme Jérémy Royta. Siinä on minun osalta matkan tärkein sisältö. Olen noin kuukauden myöhässä harjoittelussa ja nyt on tärkeä saada kilpailukilometrejä. Niistä on hyötyä, kun Euroopan kausi alkaa, kertoi Jussi Veikkanen.
- Tour Down Under tulee olemaan mielenkiintoinen kilpailu. Tänä vuonna kokonaiskilpailua ajatellen toiseksi viimeinen etappi tulee olemaan ratkaiseva. Se päättyy melko kovaan nousuun Willunga Hillin päälle. Siinä yritämme auttaa meidän Jeremyä. Toisaalta kisassa on muutama kirimiesten etappi ja silloin autettavana on meidän ”Huta,”, joten töitä on tiedossa, jatkoi Veikkanen.
Etapit
Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour)
Su 15.1.2012 Down Under Classic 51 km (ei lasketa mukaan etappiajoon)
Etappi 1 ti 17.1.2012 Prospect - Clare 149 km Etappi 2 ke 18.1.2012 Lobethal - Stirling 148 km Etappi 3 to 19.1.2012 Unley - Victor Harbour 134,5 km Etappi 4 pe 20.1.2012 Norwood - Tanunda 130 km Etappi 5 la 21.1.2012 McLaren Vale - Old Willunga Hill 151,5 km Etappi 6 su 22.1.2012 Adelaide City Council Street Circuit 90 km
29.12.2011Pyöräilyunioni sähläsi SM-kilpailupäätöksessään ja viittasi kintaalla säännöille ja urheilijoiden ranking -pisteille
Suomen Pyöräilyunionin hallitus ja sen asiantuntijaelimet viittasivat kintaalla omille, kansainvälisen liittonsa UCI:n säännöille ja omien urheilijoidensa ranking –pisteille tehdessään päätöksen vuoden 2012 maantiepyöräilyn SM-kilpailuista.
Suomen Pyöräilyunionin hallitus teki tämän vuoden kesäkuussa päätöksen, että seuraavat maantiepyöräilyn Suomen mestaruuskilpailut käydään 15.-17.6.2012 Liedossa.
Suomen Pyöräilyunionin omien sääntöjen mukaan kunkin vuoden kansallisten kilpailujen hakuaika päättyy edellisen vuoden syyskuun lopussa. Säännöissä ei ole erikseen määräyksiä kansallisten mestaruuskilpailujen osalta. Kansainvälisen pyöräilyliiton UCI:n sääntöjen mukaan kansalliset mestaruuskilpailut maantiepyöräilyssä on järjestettävä viikon 26 aikana, joka tarkoittaa käytännössä viimeistä kesäkuun viikonloppua. Ajankohta on viikkoa ennen Tour de Francen alkua ja se on sama kaikkialla. Vain eteläisen pallonpuoliskon maat pitävät mestaruuskilpailut eri aikaan. Myös poikkeustilanteet, kuten maan poliittinen tilanne, sota tai vastaavat syyt voivat aiheuttaa poikkeavan ajankohdan. UCI on ilmoittanut, että se ei tule antamaan Suomen mestaruuskilpailuista ranking –pisteitä, ellei niitä pidetä UCI:n sääntöjen mukaisena ajankohtana.
Kansalliset mestaruuskilpailut ovat urheilijoille tärkeitä UCI ranking –pisteiden vuoksi. Niillä on merkitystä mm. MM-kilpailujen ja pyöräilijöiden tallipaikkojen kannalta. Pisteet pitäisi kiinnostaa myös lajiliittoa, mutta näin ei ole Suomen osalta. Kunnioitusta myöskään tätä asiaa kohtaan ei hallitukselta ja Maantiepyöräilyjaostolta löytynyt.
Liiton hallitus on elin, joka valvoo, että sen omat jäsenet eli pyöräilyseurat, niiden pyöräilijät ja toimihenkilöt toimivat Pyöräilyunionin sääntöjen mukaan. Omalla toiminnallaan se kuitenkin osoitti, että sääntöjen noudattaminen ei ole niin tärkeää. Samoin se osoitti, että Suomen maantiepyöräilyn ranking tai pyöräilijöiden kansainvälinen eteneminen ei ole sellaisia asioita, joiden kannalta päätöksiä pitäisi harkita ja tehdä. Asian tekee ihmeelliseksi se, että sitä on ollut valmistelemassa kaksi liiton asiantuntijaelintä, urheilulliselta kannata Maantiepyöräilyjaosto ja sääntöjen kannalta Sääntö- ja tuomarivaliokunta. Mm. Maantiepyöräilyjaosto vielä lokakuun alussa pitämässään kokouksessaan totesi, että se ei näe mitään perusteita esittää hallituksen tekemän päätöksen muuttamista.
Suomen Pyöräilyunionin hallituksen päätökseen vaikutti se, että sääntöjen mukaisena ajankohtana vietetään Suomessa juhannusta. UCI ei kuitenkaan näe juhannusta poikkeustilanteena ja esteenä. Esteeksi sitä ei koe myöskään naapurimaamme Ruotsi ja Viro.
SM-kilpailuihin osallistuminen estää käytännössä suomalaisjoukkueiden osallistumisen Virossa järjestettävään Saaremaa Velotuur –etappiajoon. Se järjestetään kesäkuun 12. – 16. Päivinä. Viron kilpailu on vuosittain ollut lähes ainoa lähiseuduilla järjestettävistä etappiajoista, johon myös suomalaiset amatööriseurat voivat osallistua. Kilpailu on toiminut useina vuosina suomalaispyöräilijöiden maajoukkuevalintojen tarkkailukilpailuna. Myös tämän mahdollisuuden Suomen Pyöräilyunioni nyt sivuutti.
- Onhan tämä melkoisen harmittavaa touhua. Tästä jää vaikutelma, että liiton elimet eivät ole tehtäviensä tasalla. Kun me kuulimme liiton hallituksen päätöksestä, päätimme jättää oman kilpailuhakemuksemme ennen virallisen hakuajan päättymistä. Teimme sen 16. päivä syykuuta eli kahta viikkoa ennen virallisen hakuajan päättymistä. Me olisimme olleet valmiita järjestämään kilpailut virallisena ajankohtana eli juhannuksena. Hallitus ei kuitenkaan halunnut ainakaan vielä muuttaa tekemäänsä päätöstä, vaikka tiesi sen olleen sääntöjen vastaisen. Meillä on tavoitteena, että kilpailut järjestetään sääntöjen mukaan ja näin kilpailusta on mahdollisuus saada UCI:n ranking -pisteet. Jos muutosta ei tule, niin se on paha isku nuorille pyöräilijöillemme ja me joudumme harkitsemaan omaa osallistumistamme SM-kilpailuihin, kertoi TWD-Länkenin puheenjohtaja Esko Lummelampi.
24.11.2011TWD:lle uusi puheenjohtaja ja uudet hallituksen jäsenet
CC Tailwindin syyskokous valitsi Juuso Liukkosen seuran uudeksi puheenjohtajaksi. Hän on nykyisen hallituksen jäsen. Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Niko Vironen ja Janne Elkala.
24.11.2011Jussi Veikkasen ammattilaisura jatkuu tutussa ympäristössä
Jussi Veikkaselle kuten muille kymmenille ammattilaispyöräilijöille kulunut syksy on ollut stressaava. Vuoden belgialaisessa Omega Pharma – Lotto –joukkueessa ajaneelle Veikkaselle uutta työpaikkaa ei ole meinannut löytyä millään. Tallipaikat ovat olleet tiukassa, sillä moni sponsori on vetäytynyt ja usea talli on joutunut rahoituksen puutteessa lopettamaan tai yhdistämään toimintaansa.
Nyt kuitenkin 30-vuotiaan lahtelaisen Jussi Veikkasen osalta tilanne seuraavaksi vuodeksi on kunnossa. Hän palaa ranskalaiseen FDJ –joukkueeseen, jossa hän ajoi vuodet 2005 – 2010. FDJ sai tällä viikolla kansainväliseltä pyöräilyliitolta UCI:lta korkeimman eli World Team –lisenssin. Se takaa pääsyn kaikkiin tärkeisiin kilpailuihin ja samalla joukkueen koko kasvoi lähes 30 ajajaan. Word Tour –lisenssiuutisen jatkoksi uutisoitiin vielä uudesta sponsorista, jonka myötä tallin nimi tulee olemaan ensi kaudella FDJ BigMat.
- Onhan tämä sopimus suuri helpotus. Mielessä ei ole ollut uran päättäminen tässä vaiheessa, mutta tämä syksy on ollut tosi hankala tallipaikkojen suhteen. Mennyt kausi ei ollut minulle hyvä ja myös sen takia neuvotteluasemani ei ole ollut kovin vahva. Onneksi FDJ:n johto tuntee minut ja luottaa minuun, kertoi Jussi Veikkanen.
- Aloitin valmistautumisen uuteen kauteen pari viikkoa sitten, joten usko uuteen sopimukseen ei missään vaiheessa sammunut, vaikka välillä on hankalalta vaikuttanutkin. On mukava palata tuttuun ympäristöön ja jos kunto on kohdallaan, niin ohjelmaan tulee varmasti hyviä kisoja. Ohjelma alkaa hahmottua joulukuun ensimmäisellä yhteisellä joukkueen leirillä, jatkoi Jussi Veikkanen.
Jussi Veikkanen- s. 29.03.1981 Riihimäellä - asuu Lahdessa ja Ranskassa Pourrièresissa - puoliso Tiina ja tytär Nelly (10 kk) - ammattilaisena vuodesta 2005 (Française des Jeux, Ranska 2005 – 2010, Omega Pharma – Lotto., Belgia 2011) -seura Suomessa TWD-Länken vuodesta 2002 alkaen, sitä ennen Riihimäen Kiista-Veikot
- viisi maantiepyöräilyn Suomen mestaruutta -Tour de France 2009, mäkikirikilpailun johto 2 -5 etappien jälkeen - Deutschland Tour 2008 (PT), 6. etapin voitto - Deutschland Tour 2008 (PT), kokonaiskilpailun 10:s - Tour Down Under 2008 (PT), kokonaiskilpailun 9:s - Tour Méditerranéen 2010 (2.1), kokonaiskilpailun 2:s. - Tour Méditerranéen 2010 (2.1), toisen etapin voitto - Giro di Italia 2008 etappi 11/21, 6:s - Giro di Italia 2008 etappi 2/21, 7:s - Giro di Italia 2008 etappi 5/21, 9:s - Tour du Haut Var 2009 (2.1) etappi 1/2, 2:s - Tour du Haut Var 2009 (2.1), kokonaiskilpailun 3:s
9.11.2011TWD-Länkenin ja Helkaman yhteistyö jatkuu myös tulevina vuosina
Maamme ainoa polkupyörien merkittävä valmistaja Helkama Velox on tuonut maahan kahden vuoden ajan Merida –kilpa- ja harrastuspyöriä. Aloittaessaan Meridan maahantuonnin, solmivat maamme miesten maantie- ja ratapyöräilyn ykkösseura TWD-Länken ja Helkama Velox yhteistyön. TWD-Länken on kilpaillut Merida –pyörillä. Sen lisäksi yhteistyö on käsittänyt suositun kuntotapahtuman, Finlandia –maastopyöräilyn.
Kahden vuoden aikana TWD-Länken on saavuttanut noin 60 SM-mitalia ja voittanut lähes kaikki merkittävät kotimaiset maantiepyöräilykilpailut. Sen lisäksi seura on pystynyt kehittämään nuoria pyöräilijöitä ammattilaisuuteen tähtäävällä polulla. Samanaikaisesti Helkama Velox on saanut jo hyvän, nousevan osuuden maamme kilpa- ja harrastepyörien markkinoilta.
Myönteisesti sujunut yhteistyö ja molempien toiminnan kehittyminen olivat tärkeitä tekijöitä, kun osapuolet olivat valmiita jatkamaan yhteistyötä. TWD-Länken tulee ajamaan myös tulevina vuosina Merida –pyörillä. Helkama Velox tulee jatkamaan myös yli 20 –vuotta vanhan maastopyöräilytapahtuman Finlandia –maastopyöräilytapahtuman pääyhteistyökumppanina. Tapahtuman nimi säilyy Merida MTB Finlandiana.
- Haluamme toimia pitkäjänteisesti. Yhteistyö TWD-Länkenin joukkueen ajajien ja johdon kanssa on sujunut hyvin ja toiminta on tukenut meidän tavoitteita. Sopimuksemme jatkamisesta ei tarvinnut meidän puolelta kauan aikaa keskustella. Pyöräily liikuntamuotona on tällä hetkellä mukavassa kasvussa ja me aiomme olla aktiivisesti siinä kehityksessä mukana omassa roolissamme, kertoi myyntipäällikkö Harri Halme Helkama Veloxilta.
- Yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Helkama Velox ja sen meidän kanssa työskentelevä henkilöstö on ymmärtänyt hyvin meidän tarpeemme. Meillä ja Helkama Veloxilla on hyvin samanlaiset tavoitteet. Yhteistyön jatkamista ei meidän puolelta tarvinnut kyseenalaistaa, totesi TWD-Länkenin puheenjohtaja Esko Lummelampi.
Yhteistyöhön on liittynyt ja liittyy jatkossakin Helkama Veloxin lahtelainen jälleenmyyjä Lahden Polkupyörähuolto. Myös sen omistaja, yrittäjä Timo Heikkinen näkee yhteistyön myönteisenä.
- Pyöräilyharrastuksen lisääntyminen on näkynyt myös meidän myynnissämme. Hyötypyörien rinnalle on meillä noussut entistä suurempaan merkitykseen kilpailu- ja kuntoilutarkoituksiin myytävät pyörät. Yhteistyö TWD-Länkenin kanssa on monessa mielessä hyödyllinen. Tätä kautta meidän tietämyskin pysyy aina ajan tasalla, kertoi Timo Heikkinen.
4.11.2011Pyöräsuunnistaja Samuel Pökälä liittyy TWD-Länkenin maantiejoukkueeseen
Suomen pyöräsuunnistusmaajoukkueeseen kuuluva 21-vuotias asikkalalainen Samuel Pökälä liittyy TWD-Länkeniin kauden 2012 alusta. Pyöräsuunnistusta hän ei kuitenkaan jätä, vaan tulee jatkamaan myös sitä. TWD-Länkenin maantiepyöräilyn kilpailuohjelmaan hän pääsee osallistumaan kuitenkin pyöräsuunnistuskilpailuista huolimatta.
Pyöräsuunnistuksessa Asikkalan Raikasta edustava Pökälä ajoi viime kesänä ensimmäistä kertaa miesten luokassa pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuissa. Hän oli pitkällä matkalla 16:s. Junioreissa hän oli vuonna 2009 MM-kilpailujen pitkällä matkalla kahdeksas ja vuonna 2010 hän oli MM-pronssia ajaneessa viestijoukkueessa. Hänellä on useita pyöräsuunnistuksen SM-mitaleita. - Maantiepyöräily tällä tasolla on minulle uutta. Laji ei ole kuitenkaan vieras, sillä se on kuulunut harjoitusohjelmaani aina ja olen siinä lajissa myös vähän kilpaillutkin. Maantiepyöräily kiehtoo minua ja haluan kehittyä myös siinä. TWD-Länken on varmasti hyvä paikka kehittymiselle, kertoi Samuel Pökälä.
- Samuel teki mielestäni hyvän ratkaisun. Hän tarttui uuteen haasteeseen oikeastaan viimeisellä hetkellä. Hän on hyvässä iässä uuden oppimisen ja kehittymisen kannalta. Maantiepyöräily tulee antamaan hänelle myös uutta vauhtia pyöräsuunnistukseen, kertoi Pökälän valmentaja Mika Tervala.
- Samuel on meidän profiilin mukainen tulokas. Hänellä on halua kehittyä ja hänellä on hyvä asenne. Olemme seuranneet häntä parin vuoden ajan, joten hän ei tullut meille puskista, vaikka onkin pyöräsuunnistaja. Meillä on vahva usko, että hän on kova tekijä parin vuoden sisällä myös maantiellä, kertoi TWD-Länkenin joukkueenjohtaja Esko Lummelampi.
16.10.2011Pia Sundstedt ajoi kauden päätöskisassa viidenneksi – Lontoon pisteet koossaPia Sundstedtin kilpailukausi päättyi upeasti, kun hän sijoittui viidenneksi Ranskassa ajetussa Chrono des Nations kilpailussa. 20,87 kilometrin aika-ajo antoi Sundstedtille 20 ranking-pistettä. Suomalaisella on nyt koossa 78 pistettä. Pistemäärä tarkoittaa käytännössä osallistumisoikeutta Lontoon olympialaisiin.
Chrono des Nations –kilpailun naisten kilpailun voiton otti yhdysvaltalainen Amber Neben, joka ajoi matkan kovalla lähes 45 kilometrin keskituntinopeudella. Kakkoseksi sijoittui niinikään yhdysvaltalainen Kristin Armstrong, joka jäi vain yhdeksän sekuntia Nebenile. Pia Sundstedt hävisi Nebenille minuutin ja 15 sekuntia.
- Tänään oli todella hyvä päivä. Päivät Syyrian matkan jälkeen ovat vaihdelleet, mutta onneksi tänään meni hyvin. Olen erittäin tyytyväinen omaan ajooni ja tietysti 20 UCI -pisteeseen. Nyt on vielä katsottava virallinen ranking-tilasto, mutta olen luottavainen siihen, että pisteet riittävät olympialaisiin, iloitsi Pia Sundstedt.
- Nyt pidän vähän aika lomaa ja lataudun tulevaan harjoittelukauteen. Se tulee sisältämään jälleen hiihtoa, niin kuin normaalisti. Kevään ohjelma riippuu osittain UCI –rankingista. En ole erityisen innostunut maailmancupin kiertämisestä. Se tarkoittaisi hakeutumista johonkin isompaan naisten tallin, jatkoi Sundstedt.
Tulokset
Chrono des Nations (ITT, 1.1), Les Herbies, Ranska
Naiset 20,87 km
1 Amber Neben (USA) 27.58.45 (44,8 km/h) 2 Kristin Armstrong (USA) + 0.09 3 Olga Zabelinskaia (Venäjä) + 1.03 4 Tatiana Antoshina (Venäjä) + 1.07 5 Pia Sundstedt (Suomi) + 1.15 6 Julia Shaw (Iso-Britannia) + 1.26 7 Sharon Laws (Iso-Britannia) + 2.02 8 Jeannie Longo (Ranska) + 2.I7 9 MéLodie Lesueur (Ranska) + 2.22 10 Liesbet de Vocht (Belgia) + 2.23
15.10.2011Yllätysvoittaja Lombardian ympäriajossa – Veikkanen 46:s
Ammattilaispyöräilyn loppukauden tärkein kilpailu käytiin Italiassa, jossa ajettiin 241 kilometrin Giro di Lombardia, jonka nimenä käytettiin tänä vuonna Il Lombardia. Kilpailu käytiin uudistetulla reitillä. Maali ei ollut Como –järven eteläpäässä Comon kaupungissa, vaan pohjoisempana Leccon kaupungissa. Reitti oli vaativa ja piti kilpailun mielenkiintoisena.
Kilpailussa nähtiin yllätysvoittaja, kun sveitsiläinen Oliver Zaugg (30) otti uransa ensimmäisen ammattilaiskilpailuvoiton. Sveitsiläinen karkasi ennakkosuosikeilta ja nimimiehiltä ja ajo soolona maaliin kahdeksan sekuntia ennen ryhmää, jossa ajoi mm. Ivan Basso. Suurin ennakkosuosikki, Jussi Veikkasen joukkuetoveri ja joukkueen kapteeni belgialainen Philippe Gilbert ei ollut aivan terävimmillään, mutta taisteli kuitenkin hyvin kahdeksannen sijan jääden voittajalle 16 sekuntia.
Kilpailun alkupuolella töitä hyvin tehnyt Jussi Veikkanen tuli maalin pieniin osiin pirstoutuneessa joukossa sijalla 46 noin 12 ja puoli minuuttia voittajalle jääneenä.
- Tämä on kausi on nyt paketissa. Tämä oli kauden viimeinen kisa. Meillä oli panosta kilpailuun, sillä World Tourin joukkuekilpailu oli auki vielä ennen tätä kilpailua. Onneksi Philippe tuli kahdeksanneksi, se takasi meille voiton ja näin hänen eteensä tehty työ ei mennyt hukkaan. Itselläni alkaa nyt loma ja tulevaisuuden suunnittelu, kertoi Jussi Veikkanen.
Tulokset
Il Lombardia 2011 HIS (Giro di Lombardia)
1 Oliver Zaugg (Sveitsi) Leopard - Trek 6.20.02 2 Daniel Martin (Irlanti) Team Garmin - Cervelo + 0.08 3 Joaquin Rodriguez Oliver (Espanja) Katusha Team s.a. 4 Ivan Basso (Italia) Liquigas – Cannondale s.a. 5 Przemyslaw Niemiec (Puola) Lampre - ISD s.a. 6 Domenico Pozzovivo (Italia) Colnago - CSF Inox s.a. 7 Giovanni Visconti (Italia) Farnese Vini - Neri Sottoli + 0.16 8 Philippe Gilbert (Belgia) Omega Pharma - Lotto s.a. 9 Carlos A. Betancur Gomez (Kolumbia) Acqua & Sapone s.a. 10 Riccardo Chiarini (Italia) Androni Giocattoli - C.I.P.I. s.a. 46 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 12.31
14.10.2011Veikkasen ja hänen joukkueensa työ valui hukkaan Italiassa
Italiassa ajettiin torstaina 199 kilometrin Gran Piemonte, joka on monen joukkueen osalta lämmittelyä sunnuntain syksyn huipennukseen Il Lombardiaan. Kilpailusta muodostui kuitenkin jälleen kova. Parin tunnin ajon jälkeen kärkeen muodostui noin 30 ajajan hyvätasoinen ryhmä. Ryhmästä puuttui kuitenkin Piemonten kaksi edellistä kertaa voittanut belgialainen Philippe Gilbert.
Irtiottoryhmä sai tehtyä parhaimmillaan noin kahdeksan minuutin eron pääjoukkoon. Pääjoukossa Gilbertin joukkue, mukaan lukien Jussi Veikkanen, yhdessä Garmin Cervelon kanssa yritti kovasti saavuttaa karkulaisia, mutta se meni menojaan. Iso ryhmä jakautui ennen maalia vielä niin, että kärkeen jäi 14 ajajaa. Voitto ratkaistiin näiden kesken. Nopein oli espanjalainen Dani Moreno.
Jussi Veikkanen tuli maaliin 60 ajajan pääjoukossa, joka ei enää lopussa turhia yrittänyt. Pääjoukko oli jäänyt voittajalle lähes 19 minuuttia.
- Meillä oli isossa irtiottoryhmässä yksi mies, mutta hän oli ”väärä” mies. Yritimme ajaa kiinni noin 100 kilometrin matkan karkulaisia, mutta porukka meni menojaan ja meidän oli annettava periksi. Ja loppu tultiin hissun kissun maaliin ja sunnuntain kisaan säästellen, kertoi Jussi Veikkanen.
Tulokset
Gran Piemonte 2011 (1.HC)
Piasco - Novi Ligure 199 km
1 Daniel Moreno Fernandez (Espanja) Team Katusha 4.45.16 2 Greg Van Avermaet (Belgia) BMC Racing Team s.a. 3 Luca Paolini (Italia) Team Katusha s.a. 4 Thomas Voeckler (Ranska) Team Europcar s.a. 5 Nicolas Roche (Irlanti) AG2R La Mondiale s.a. 6 Przemyslaw Niemiec (Puola) Lampre-ISD s.a. 86 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma – Lotto + 18.53
9.10.2011Belgialainen Greg Van Avermaet kiri Paris – Toursin voittoon
Ennakkoon odotettiin, että reitiltään tasainen 230,5 kilometrin Paris – Tours –kilpailu päättyy massakiriin ja kirimiesten väliseen kamppailuun voitosta. Näin ei käynytkään. Kilpailusta muodostui hyvin mielenkiintoinen jo kilpailun alusta lähtien. Ensin pääsi karkuun viiden ajajan ryhmä. Se teki parhaimmillaan noin 11 minuutin eron pääjoukkoon. Pääjoukko ajoi kuitenkin karkulaiset kiinni, kun maaliin oli matkaa noin 50 kilometriä. Välittömästi sen jälkeen lähti uusi irtiotto, jossa oli parikymmentä ajajaa. Ryhmässä oli ajajia monesta joukkueesta, mutta siinä ei ollut yhtään kovaa kirimiestä.
Iso irtiottoryhmä hajosi ennen maalia ja kärkeen lähti kaksikko Greg Van Avermaet (Belgia) ja Marco Marcato (Italia). Nämä pystyivät pitämään johtonsa maaliin saakka. Lopussa belgialainen kukisti selvästi jalkakrampeista kärsineen Marcaton.
Kilpailussa olivat mukana myös suomalaiset Jussi Veikkanen ja Matti Helminen. He eivät olleet niiden 89 ajajan joukossa, jotka selvisivät maaliin. Kilpailuun lähti noin 240 kilpailijaa
Tulokset
Paris – Tours (1.HC) 230,5 km
1 Greg Van Avermaet (Belgia) BMC Racing Team 5.21.43 2 Marco Marcato (Italia) Vacansoleil-DCM Pro Cycling Team + 0.02 3 Kasper Klostergaard Larsen (Tanska) Saxo Bank Sungard + 0.15 4 Ian Stannard (Iso-Britannia) Sky Procycling s.a. 5 Laszlo Bodrogi (Ranska) Team Type 1 - Sanofi Aventis s.a. 6 Mickaël Delage (Ranska) FDJ + 0.22 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto dnf Matti Helminen (Suomi) Landbouwkrediet dnf
9.10.2011Pozzato voitti Italiassa – Carlström 36:s
Italialainen Filippo Pozzato polki soolovoittoon Italiassa ajetussa 198,9 kilometrin GP Beghelli –kilpailussa. Hän karkasi irtiottoryhmästä ja pystyi pitämään 19 sekunnin etumatkan maaliin saakka. Takaa-ajossa oli myös suomalaisen Kjell Carlströmin Sky –joukkue, mutta se onnistui vain pääsemään lähelle, mutta Pozzato ei tullut kiinni. Carlström tuli vielä lopussa hyvin noin 60 ajajan ryhmässä sijalle 36. Hän jäi voittajalle 25 sekuntia.
- Teimme taas hyvin töitä ja pääsimme lähelle karkulaisia, mutta takaa-ajo ei onnistunut täydellisesti. Tämä oli minulle luultavasti kauden päätöskisa. Olen kuitenkin vielä Piemonten ja Lombardian kilpailuissa joukkueemme varamiehenä. Katsotaan, voi vaikka tulla vielä kaksi kisaa ajettavaksi. Se riippuu meidän ajajien terveydentilasta, kertoi Kjell Carlström.
Tulokset
G.P. Beghelli 2011 (1.1) Montevegli – Montevegli 198,9 km
1 Filippo Pozzato (Italia) Katusha Team 4.39.08 2 Manuel Belletti (Italia) Colnago - CSF Inox + 0.19 3 Giovanni Visconti (Italia) Farnese Vini - Neri Sottoli s.a. 4 Miguel Angel Rubiano Chavez (Kolumbia) D’Angelo & A – N s.a. 5 Bauke Mollema (Hollanti) Rabobank s.a. 6 Fabio Taborre (Italia) Acqua & Sapone + 0.21 36 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 0.25
8.10.2011Carlström perustyössään Italiassa
Nuori, vasta 21-vuotias kolumbialainen Carlos Betancur otti ensimmäisen ammattilaisvoittonsa arvostetussa 1.HC –kategorian Giro dell’Emilia –kilpailussa Pohjois-Italiassa. Betancur tuli maaliin 200 kilometrin kilpailussa yksin 24 sekunnin erolla seuraaviin. Maaliin ajoi vain 54 ajajaa ja 98 keskeytti. Keskeyttäneiden joukossa oli myös Kjell Carlström. Hän teki kuitenkin jälleen kovan urakan joukkueensa eteen.
- Tein vetotöitä 110 kilometristä 155 kilometriin. Se kannatti, sillä meidän Rigoberto Uran ajoi kolmanneksi. Hyvä päivä jälleen meiltä, kertoi Kjell Carlström.
Kjell Carlström ajaa kauden viimeisen kilpailunsa huomenna Italiassa, jolloin ajetaan GP Bruno Beghelli.
Tulokset
Giro dell'Emilia, 200 km (1.HC) Bologna, Italia
1 Carlos Alberto Betancur Gomez (Kolumbia) Acqua & Sapone 5.05.05 2 Bauke Mollema (Hollanti) Rabobank Cycling Team + 0.24 3 Rigoberto Uran Uran (Kolumbia) Sky Procycling s.a. 4 Davide Rebellin (Italia) Miche - Guerciotti s.a. 5 Przemyslaw Niemiec (Puola) Lampre - ISD s.a. 6 Joaquím Rodríguez Oliver (Espanja) Katusha Team + 0.28 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling dnf
6.10.2011Carlström ahkeroi hyvin apumiehenä Toscanassa
Kjell Carlström oli tyytyväinen omaan ja joukkueensa päivään 200 kilometrin Coppa Sabatini –kilpailussa Italian Toscanassa. Carlström pystyi auttamaan hyvin joukkueettaan ja hänen joukkueensa australialainen Simon Gerrans oli viides ja norjalainen Lars Petter Nordhaug kuudes.
Perinteisen italialaisen loppukauden kilpailun voitti isäntämaan yllätysmies, vain 22 -vuotias Enrico Battaglin. Hän ajaa harjoittelijasopimuksella Colnago-CSF Inox -joukkueessa ja voitto oli hänen ensimmäinen ammattilaiskilpailuvoitto.
- Ajoimme hyvin koko päivän. Itsellänikin oli hyvä päivä ja pystyin auttamaan meidän kärkimiehiä hyvin viimeiseen nousuun tultaessa, kertoi Kjell Carlström.
Carlströmin Italian kilpailut jatkuvat lauantaina, jolloin ajetaan Giro dell'Emilia.
Tulokset
Coppa Sabatini Gran Premio città di Peccioli 2011 (1.1) 200,15 km (Peccioli Italia)
1 Enrico Battaglin (Italia) Colnago-CSF Inox 4.55.06 2 Davide Rebellin (Italia) Miche s.a. 3 Daniel Moreno Fernandez (Espanja) Katusha Team s.a. 4 Giovanni Visconti (Italia) Farnese Vini - Neri Sottoli s.a. 5 Simon Gerrans (Australia) Sky Procycling s.a. 6 Lars Petter Nordhaug (Norja) Sky Procycling s.a. 51 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 1.09
2.10.2011Kokenut Robbie McEwen voitti Franco Belgen
39-vuotias australialainen kirimies Robbie McEwen näytti Belgiassa ajetussa neljän etapin Franco Belge –kilpailussa, että hän on edelleen voittajakunnossa. McEwen voitti viimeisen massakiriin päättyneen 175,4 kilometrin etapin ja nousi hyvityssekuntiensa avulla kokonaiskilpailun voittoon. Vielä viimeiselle etapille johdossa lähtenyt hollantilainen Tom Veelers jäi viimeisellä etapilla kuudenneksi ja jäi ilman hyvityssekunteja. Eroa McEweniin jäi lopputuloksissa vaivaiset viisi sekuntia.
Suomen Jussi Veikkanen tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja. Veikkanen kärsi rengasrikon noin 40 kilometriä ennen maalia, mutta pääsi takaisin pääjoukkoon.
- Tänään oli taas iso irtiottoryhmä ilman meidän joukkueen ajajaa. Veelersin Skil-Shimano hoiteli tänään vetotyöt niin kuin pitikin. Loppukierroksilla mäessä oli joka kerta kovaa yritystä, mutta loppujen lopuksi mentiin taas massakiriin, kertoi Jussi Veikkanen.
- Ohjelmani jatkuu täällä Belgiassa. Ajan maanantaina kriteriumin ja tiistain UCI:n 1.1 –kategorian Binche - Tournai - Binche –kilpailun, jatkoi Veikkanen.
Franco Belge –kilpailussa kaksi etappi ajanut ja toisella etapilla kahdeksanneksi noussut Kjell Carlström keskeytti kilpailun. Hänellä oli kiire kotiin, sillä vaimo Linda synnytti lauantaina Carlströmin perheeseen toisen pojan.
Tulokset
Circuit Franco-Belge 2011, Belgia (2.1)
4/4 etappi Mons - Tournai 175,4 km
1 Robbie McEwen (Australia) Team RadioShack 3.52.18 2 Andrea Guardini (Italia) Farnese Vini - Neri Sottoli s.a. 3 Sébastien Chavanel (Ranska) Team Europcar s.a. 4 Christopher Sutton (Australia) Sky Procycling s.a. 5 Stefan Van Dijk (Hollanti) Veranda's Willems - Accent s.a. 6 Tom Veelers (Hollanti) Skil - Shimano s.a. 109 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma-Lotto s.a.
Lopputulokset
1 Robbie McEwen (Australia) Team RadioShack 14.43.44 2 Tom Veelers (Hollanti) Skil - Shimano + 0.05 3 Christopher Sutton (Australia) Sky Procycling s.a. 4 Ronan Van Zandbeek (Hollanti) Skil - Shimano + 0.10 5 Sébastien Chavanel (Ranska) Team Europcar + 0.13 6 Mathew Hayman (Australia) Sky Procycling s.a. 132 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma-Lotto + 2.34
2.10.2011Sami Tiainen ja Maija Rossi toivat cyclocross -mestaruudet Lahteen
TWD-Länkenin Jussi Rossi starttasi miesten ennakkosuosikkina Keravalla käydyissä cyclocrossin SM-kilpailuissa. Hän näyttikin jo heti toisella 2,8 kilometrin kierroksella, että hänellä on hyvä vauhti päällä. Rossi irtosi muusta kärkiporukasta ja oli kisan puoleen väliin mennessä tehnyt jo 40 sekunnin eron seuraajiinsa, joista yksi oli edellisvuoden Suomen mestari Kimmo Kananen.
Jussi Rossin matka tyssäsi kuitenkin takavaihteensiirtäjärikkoon ja mestaruushaaveet karisivat siihen. Mutta TWD-Länkenin mestaruushaaveet elivät kuitenkin vahvana, sillä Rossin seurakaveri Sami Tiainen ajoi viiden ajajan kärkiryhmässä. Siinä ajaneet eivät saaneet matkan varrella eroa toisiinsa. Tiainen tykitti muutamaan kertaan viimeisellä kierroksella ja aivan lopussa hän sai jätettyä muut, paitsi Koiviston Iskun Henri Ojalaa. Loppukirissä Ojalalla ei ollut kuitenkaan mitään mahdollisuuksia lahtelaista vastaan. Helsinkiläisen Velocitorin Kimmo Kanasen piti tyytyä pronssimitaliin.
Vaikka Jussi Rossilla oli epäonnea, ei Rossin perhe jäänyt ilman mestaruutta. Vaimo Maija ajoi ylivoimaiseen naisten Suomen mestaruuteen jättäen toiseksi tulleen IK-32:n Riikka Pynnösen noin minuutin päähän. Kun vielä TWD:n Vili Leppänen otti M18-luokassa SM-hopeaa, päivä oli lahtelaisittain mainio.
Tulokset
Cyclocrossin SM-kilpailut, Kerava
Miehet (28 km)
1 Sami Tiainen TWD-Länken 1.04.59 2 Henri Ojala KoiI s.a. 3 Kimmo Kananen VCR s.a. 4 Juha Kangaskokko Picaro s.a. 5 Olli Miettinen Picaro s.a. 6 Samuel Halme V8 1.07.39
Naiset (14 km) 1 Maija Rossi TWD, Lahti 0.37.45 2 Riikka Pynnönen IK-32 0.38.48 3 Pia Pensaari TVC 0.39.53 4 Heljä Korhonen HyPy 0.41.44 5 Anna Lindström IK-32 0.42:01 6 Sofia Kansikas P-P 0.42.13
M-18 (14 km)
1 Artturi Pensasmaa P-P 0.36.08 2 Vili Leppänen TWD, Lahti 0.37.20 3 Hiski Kanerva CCH 0.37.37
1.10.2011Tom Veelers nousi Franco-Belgen johtoon – Carlström ei startannut
Myös kolmas 153,3 kilometrin etappi Belgiassa ajettavassa Franco – Belge –kilpailussa päättyi massakiriin ja kirimiesten väliseen kamppailuun. Nopein oli hollantilainen Tom Veelers, joka nousi samalla kokonaiskilpailun johtoon. Toiseksi sijoittui Kjell Carlströmin australialainen joukkuetoveri Christopher Sutton. Hän on kokonaiskilpailun kakkosena samalla ajalla kuin Veelers.
Edellisenä päivänä kilpailun toisella etapilla irtiotossa ajanut ja kokonaiskilpailun kahdeksanneksi noussut Kjell Carlström ei lähtenyt päivän etapille perhesyistä.
Sen sijaan Jussi Veikkanen teki jälleen joukkueelleen Omega Pharma – Lotolle apumiehenä vetotöitä. Ne olivatkin tarpeen, sillä myös tällä etapilla oli irtiottoryhmä kiinniajettavana. Veikkanen teki työt tunnollisesti ja tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja.
- Päivä oli edellisen toistoa. Hieman jännitystä lisäsi se, että meidät pysäytettiin ylikäytävällä junan vuoksi juuri kesken vetohommiemme. Komissaarit eivät sen sijaan pysäyttäneet ennen junaa ehtinyttä irtiottoryhmää. Se tiesi meille lisähommia, mutta onneksi karkulaiset tulivat kiinni. Meidän kirimiehellä ja syntymäpäiväsankarilla Blythellä oli tänään paremmat jalat ja hän oli etapin kuudes. Huomenna täytyy yrittää omaa ratkaisua, kun etapin lopussa on minulle sopivaa mäkeä, kertoi Jussi Veikkanen.
Kilpailun päätösetappina ajetaan 175,4 kilometrin Mons – Tournai.
Tulokset
Circuit Franco-Belge 2011, Belgia (2.1)
3/4 etappi Anoing - Ichtegem 153,3 km
1 Tom Veelers (Hollanti) Skil - Shimano 3.21.17 2 Christopher Sutton (Australia) Sky Procycling s.a. 3 Sébastien Chavanel (Ranska) Team Europcar s.a. 4 Robbie McEwen (Australia) Team RadioShack s.a. 5 Rudiger Selig (Saksa) Leopard Trek s.a. 6 Adam Blythe (Iso-Britannia) Omega Pharma - Lotto s.a.
154 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto s.a. Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling DNS
Tilanne 3/4 etapin jälkeen
1 Tom Veelers (Hollanti) Skil - Shimano 10.51.31 2 Christopher Sutton (Australia) Sky Procycling s.a. 3 Robbie McEwen (Australia) Team RadioShack + 0.05 4 Ronan Van Zandbeek (Hollanti) Skil - Shimano s.a. 5 Mathew Hayman (Australia) Sky Procycling + 0.10 6 Adam Blythe (Iso-Britannia) Omega Pharma - Lotto s.a.
162 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma - Lotto + 2.29
30.9.2011Kjell Carlström nousi kokonaiskilpailun kahdeksanneksi Belgiassa
Kjell Carlström nousi Belgiassa ajettavassa Europa Tour -sarjaan kuuluvassa Circuit Franco – Belge kilpailussa kokonaistuloksissa kahdeksanneksi. Hän keräsi toisella 159,2 kilometrin etapilla välikireistä hyvityssekunteja yhdeksän ajajan irtiottoryhmässä. Melko alussa karkuun päässyt ryhmä tuli kuitenkin kiinniajetuksi noin 20 kilometriä ennen maalia. Carlström pysyi kuitenkin pääjoukossa loppuun asti irtiotossa tekemästään työstä huolimatta ja tuli samalla ajalla maaliin kuin voittaja, hänen joukkuetoverinsa Christopher Sutton.
- Tänään onnistui se, mitä yritin jo ensimmäiselläkin etapilla. Valitettavasti meidät ajettiin kiinni, vaikka yritin pääjoukon lähestyessä vielä kahdestaan venäläisen Mikhail Ignatievin kanssa päästä karkuun. Onneksi tuli muutamia hyvityssekunteja matkanvarrelta, kertoi Kjell Carlström.
Jussi Veikkanen oli yksi, joka oli ajamassa kiinni karkulaisia. Hänen joukkueensa hoiteli vetotyöt yhdessä kilpailun johdossa olevan Robbie McEwenin Radioshack –joukkueen kanssa. Veikkanen tuli maaliin pari minuuttia voittajan perässä.
- Karkulaiset tulivat ihmeen helpolla kiinni. Itse kuitenkin rullailin lopun löysäten vetotöiden jälkeen viisi kilometriä ennen maalia. Meidän kirimiehellä Blythellä ei ollut tänään paras päivä eikä hän pystynyt taistelemaan etappivoitosta. Minulle nämä tiet ovat tuttuja, sillä asuimme keväällä kahdeksan vuotta sitten silloisen joukkueeni Team Mälarenergin kanssa tällä alueella, kertoi Jussi Veikkanen.
Lauantaina ajetaan 153,3 kilometrin etappi.
Tulokset
Circuit Franco-Belge 2011, Belgia (2.1)
2/4 etappi Menin - Poperinge 159,2 km
1 Christopher Sutton (Australia) Sky Procycling 3.27.12 2 Tom Veelers (Hollanti) Skil - Shimano s.a. 3 Adrien Petit (Ranska) Cofidis s.a. 4 Yauheni Hutarovich (Valko-Venäjä) FDJ s.a. 5 Russell Downing (Iso-Britannia) Sky Procycling s.a. 6 Baden Cooke (Australia) Saxo Bank Sungard s.a. 109 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling s.a. 177 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma – Lotto + 2.13
Tilanne 2/4 etapin jälkeen
1 Robbie McEwen (Australia) Team RadioShack 7.30.20 2 Christopher Sutton s.a. 3 Tom Veelers + 0.04 4 Adam Blythe (Iso-Britannia) Omega Pharma – Lotto s.a. 5 Ronan Van Zandbeek (Hollanti) Skil – Shimano s.a. 6 Adrien Petit + 0.06 7 Rudiger Selig (Saksa) Leopard Trek s.a. 8 Kjell Carlström s.a. 172 Jussi Veikkanen + 2.23
29.9.2011Kjell Carlström ja Jussi Veikkanen aloittivat etappiajon Belgiassa
Loppukaudesta harvakseltaan kilpailemaan päässeet Kjell Carlström ja Jussi Veikkanen aloittivat Belgiassa ajettavan Europa Touriin kuuluvan neljän etapin Circuit Franco-Belge –kilpailun tulemalla maaliin samalla ajalla kuin voittaja australialainen Robbie McEwen. Ensimmäinen, profiililtaan helppo 179,6 kilometrin etappi alkoi tavanomaisesti kovilla irtiottoyrityksillä.
Monen turhan yrityksen jälkeen kärkeen muodostui reilun 50 kilometrin ajamisen jälkeen kolmikko Ronan Van Zandbeek (Skil-Shimano), David Lelay (Ag2r-La Mondiale) ja Jonathan Dewitte (Wallonie Bruxelles-Credit Agricole). Se laskettiin parhaimmillaan yli kuuden minuutin päähän, kunnes pääjoukon takaa-ajo alkoi. Trio tuli kiinniajetuksi ennen maalia ja kilpailu päättyi massakiriin. Sen vei nimiinsä kokenut kiritykki McEwen ennen Jussi Veikkasen joukkuetoveria Adam Blythea.
Suomalaiset selvisivät noin 45 kilometrin keskituntinopeudella ajetusta kilpailusta kohtuullisesti.
- Tänään oli vauhdikas päivä. Yritin itse irti alussa, mutta se ei onnistunut. Jos jalat ovat hyvässä kunnossa huomenna, niin aioin yrittää silloin uudemman kerran, kertoi Kjell Carlström.
- Meidän osalta kisa alkoi hyvin, kun Blythe sijoittui toiseksi. Oma ajo oli hyvin tukkoista. Kanadan jälkeen ei ole ollut mitään kisoja ja lisäksi vielä flunssa teki olon huonoksi. Mutta eiköhän jo huomenna ole parempi päivä, kertoi Jussi Veikkanen.
Seuraavaksi ajetaan 159,2 kilometrin etappi.
Tulokset
Circuit Franco-Belge 2011, Belgia (2.1)
1/4 etappi Mouscron - Péruwelz 179,6 km
1 Robbie McEwen (Australia) Team Radioshack 4.03.18 2 Adam Blythe (Iso-Britannia) Omega Pharma – Lotto s.a. 3 Rudiger Selig (Saksa) Leopard Trek s.a. 4 Nacer Bouhanni (Ranska) FDJ s.a. 5 Michael Van Staeyen (Belgia) Topsport Vlaanderen s.a. 6 Sep Vanmarcke (Belgia) Team Garmin-Cervelo s.a. 99 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling s.a. 132 Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma – Lotto s.a.
Tilanne 1/4 etapin jälkeen
1 Robbie McEwen 4.03.08 2 Adam Blythe + 0.04 3 Ronan Van Zandbeek (Hollanti) Skil – Shimano s.a. 4 Rudiger Selig + 0.06 5 David Lelay (Ranska) Agr2r La Mondiale + 0.07 6 Arnaud Gerard (Ranska) FDJ + 0.09 100 Kjell Carlström + 0:10 132 Jussi Veikkanen s.a.
Etapit
Circuit Franco-Belge 2011, Belgia (2.1)
Etappi 1 Ke 29.9.2011 Mouscron - Péruwelz 179,6 km Etappi 2 To 30.9.2011 Menin - Poperinge 159,2 km Etappi 3 Pe 1.10.2011 Anoing - Ichtegem 153,3 km Etappi 4 La 2.10.2011 Mons - Tournai 175,4 km
25.9.2011Maastopyöräilyn maratoncupin finaalikilpailu, Tampere
Miehet
1 Jussi Rossi TWD-Länken 2.25.59 2 Henri Ojala Koiviston Isku 2.26.02 3 Riivo Schumann Investment Agency/Viro 2.27.44 4 Juha Kangaskokko CC Picaro 2.31.26 5 Mauri Viitamaa PKK 2.32.10 6 Perttu Pärssinen PKK 2.33.01 21 Niko Vironen TWD 2.49.34
Naiset, puolimaraton
1 Maija Rossi TWD 1.32.54 2 Heli Matikainen Pike 2.05.41
21.9.2011Hiihtokoulun ja Fillarikoulun yhteistyö
LHS:n Lasten Hiihtokoulu ja TWD:n Fillarikoulu ovat aloittaneet yhteistyön. Yhteistyön tarkoituksena on tarjota 6-12 vuotiaille lapsille ympärivuotista laadukasta ohjattua liikunnallista harrastustoimintaa. Hiihto ja pyöräily tukevat lajeina erinomaisesti toisiaan. Yhteistyön tavoitteena on saada lapsen harrastus jatkumaan ympäri vuoden, saada molempiin lajeihin enemmän harrastajia, järjestää yhteisiä tapahtumia (leirit, harjoitukset ja leikkimieliset kisat) sekä aloittaa valmennusyhteistyö. Toiminnalle pyritään hankkimaan myös taloudellisia tukijoita, kuten SLU tai paikalliset yritykset.
Sekä Hiihto- että Fillarikouluun hankitaan välineitä, joilla lapset pääsevät tutustumaan lajeihin, jos välinehankintoja ei ole kotona vielä tehty tai lapsen nykyiset välineet eivät sovellu harrastamiseen. Hiihtokouluun hankitaan luistelu- ja pertsan suksia sekä pidetään voitelu- ja välineinformaatiota ja Fillarikoulussa on mahdollista testata maasto-/maantiepyöriä ennen mahdollista hankintaa. Lisää välineitä pyritään hankkimaan, jotta harrastuksen aloituskynnystä voidaan madaltaa.
Yhteistyö mahdollistaa monia rahanarvoisia etuja lasten vanhemmille, kuten edulliset harrastemaksut, edulliset leirimaksut, alennuksia välineista ja urheiluvaatteista sekä ilmaisia osallistumishahdollisuuksia erilaisiin hiihto- ja pyöräilytapahtumiin. Lisäksi kauden aikana järjestetään leikkimielisiä kisoja, joissa lapsille tavarapalkintoja.
Yhteyshenkilöt ja lisätiedot:
Hiihtokoulu: Markku Levanen, 040 737 2250, markku.levanen@dieffenbacher.com
Fillarikoulu: Esa Skyttä, 0500 497 447, esa.skytta@huippuvire.fi

16.9.2011TWD-Länkenin Aku Silvénius MM-maantiellä Tanskassa
TWD-Länkenin Aku Silvénius on yksi viidestä suomalaisesta, jotka on valittu maamme edustajiksi maantiepyöräilyn MM-kilpailuihin Tanskaan. Kilpailut käynnistyvät maanantaina aivan Kööpenhaminan ydinkeskustassa ajettavalla aika-ajolla. Aika-ajot kestävät keskiviikkoon asti.
Suomalaisista aika-ajoon osallistuvat Pia Sundstedt ja Matti Helminen. Sundstedtin 27,8 kilometrin kilpailu käydään tiistaina. Miesten kilpailuun osallistuvan Helmisen 46,4 kilometrin kilpailu käydään keskiviikkona. Juniorit, kuten Aku Silvénius, eivät osallistu aika-ajoon.
Perjantaina yhden välipäivän jälkeen alkavat maantiekilpailut Kööpenhaminan pohjoispuolella Rudersdalissa. Profiililtaan melko helpolla 14 kilometrin radalla ajettavat kilpailut käynnistyvät naisjunioreiden 70 kilometrin kilpailulla. Samana päivänä ajavat myös alle 23-vuotiaat miehet oman 168 kilometrin kilpailunsa. Kummassakaan startissa ei ole mukana suomalaisia.
Sen sijaa lauantai on suomalaispäivä. Silloin miesjunioreiden 126 kilometrin kilpailussa on mukaan kolme suomalaista: Roope Nurmi, Aku Silvénius ja Olli Teivaala. Kovana kirimiehenä tunnettu ja koko kauden kiriään kilpailuissa hionut Roope Nurmi pyrkii kirkastamaan Jukka Vastarannan vuonna 2002 Belgian Zolderissa saavuttamaa junioreiden MM-hopeaa kultaiseksi. Rata suos |
 |











 |
 |
|