TWD-Länkenin Jesse Kaislavuo maantiepyöräilyn Suomen mestariksi

3.7.2016


Suomen maantiepyöräilyn mestaruuskilpailut ajettiin tänä vuonna Turun Kakskerrassa. Ajankohta oli pyöräilyn eurooppalaisesta kilpailukalenterista poikkeava, sillä muualla kansalliset mestaruuskilpailut käytiin jo edellisenä viikonloppuna.

SM-kilpailu ajettiin samalla Kakskerran helpolla 15 kilometrin reitillä, jossa ratkottiin aika-ajon Suomen mestaruudet ennen juhannusta. Silloin järjestäjät eivät olleet saaneet reittiä turvalliseksi, vaan kilpailijat joutuivat ajamaan muun liikenteen seassa. Nyt miesten 180 kilometrin kilpailussa liikennejärjestelyissä ei ollut moitteen sijaa. Kilpailu käytiin näiltä osin täysin sääntöjen mukaisesti.

Miesten kilpailujen yhteydessä samassa lähdössä ratkaistiin myös alle 23 –vuotiaiden mestaruus. Kilpailussa oli mukana noin 90 ajajaa.

Kilpailu käynnistyi odotetusti jo ensimmäisellä kilometrillä lähteneellä irtiotolla. Irtiottoryhmässä ajoivat TWD-Länkenin Juho Hänninen ja Sauli Pietikäinen (U23), Koiviston Iskun Tommi Martikainen ja CC Helsingin Mikael Myllymäki. Nelikko teki hyvää yhteistyötä ja sai kasvatettua eron pääjoukkoon parhaimmillaan kuuteen minuuttiin. Pääjoukossa oli organisoitua yritystä, mutta se ei johtanut tulokseen.

Kun kilpailusta oli ajettu noin 100 kilometriä, ensimmäistä maantiepyöräilyn SM-kilpailua ajanut Sauli Pietikäinen hyytyi muiden vauhdissa. Ja saman kohtalon koki hetkeä myöhemmin Mikael Myllymäki. Kärkeen jäi ajamaan Tommi Martikainen ja Juho Hänninen. Ero pääjoukkoon pieneni nopeasti. Kärkikaksikko sai noin 30 kilometriä ennen maalia seuraa, sillä pääjoukosta irronneet TWD-Länkenin Jesse Kaislavuo ja GIF:n Petter Mattsson nousivat irtiottoryhmään.

Nelikko pieneni kuitenkin nopeasti kolmikoksi, sillä Juho Hänninen putosi muiden vauhdista. Kaislavuo – Mattsson – Martikainen sai kuitenkin pidettyä vauhdin sen verran hyvänä, että pääjoukon takaa-ajo ei tuottanut tulosta. Vielä viimeiselle kilometrille lähdettäessä ero oli 40 sekunnin luokkaa. Kolmikosta oli kuitenkin jo siinä vaiheessa iskenyt irti Jesse Kaislavuo eikä koko päivän irtiotossa ajanut Martikainen eikä myöskään Mattsson pystyneet vastaamaan. Kaislavuo tuli yksin kärjessä maaliin ja Suomen mestaruuteen ennen Mattsonia ja Martikaista.

Takana pääjoukossa ratkaistiin U23 –mestaruus massakirissä. Siinä nopein oli Porvoon Akilleksen Joni Kanerva ennen ruotsalaisessa Bliz-Merida –joukkueessa ammattilaisena ajavaa Hiski Kanervaa ja seurakaveriaan Aleksi Hännistä. TWD-Länkenin U23 –ajajat jäivät palkintokorokkeen ulkopuolelle. Tempomestaruuden ajanut Oskari Vainionpää oli neljäs ja sairaslomalta palannut Jaakko Hänninen kuudes.

Tulokset

Maantiepyöräilyn SM-kilpailut, Turku Kakskerta

Miehet 180 km

1     Jesse Kaislavuo TWD-Länken 4:22:26
2     Petter Mattson GIF 4:22:32
3     Tommi Martikainen KoiIsku s.a.    
4     Juhana Hietala CCH 4:23:10
5     Matti Manninen KoiIsku s.a.    
6     Timo Pikkarainen GIF s.a.

13     Samuel Pökälä TWD-Länken s.a.     
54     Sami Tiainen TWD-Länken s.a.
55     Nurmi Roope TWD-Länken 4:23:27
61     Juho Hänninen TWD-Länken 4:25:52

M-U23 180 km

1     Joni Kanerva Akilles  4:23:10
2     Hiski Kanerva  CV  s.a.
3     Aleksi Hänninen Akilles     s.a.
4     Oskari Vainionpää TWD-Länken s.a.    
5     Erik Relanto TuUL s.a.
6     Jaakko Hänninen TWD-Länken s.a.
Sauli Pietikäinen TWD-Länken dnf